Perjantai, 23.04.2010

Blogi, perjantaina 23.04.2010

Eilen iltapäivällä ja illansuussa näitä kotisivujani vaivasi jokin tekninenvika. Olen pahoillani, että teistäkin moni yritti päästä sivuilla, mutta turhaan. Ennen puoltayötä kuitenkin vika saatiin korjatuksi ja jälleen kaiken pitäisi toimia normaalisti. Kiitokset myös teistä niille jotka laitoitte samantien viestiä minulle sivujen kaatumisesta. Pääsimme nopeasti korjaustöihin. Mutta sellaista se tekniikka joskus on.

Tänään aamusta jatkamme ympäristövaliokunnassa Pallastunturin vanhan hotellin laajentamisen ja saneerauksen mahdollistavan lain käsittelyä. Tavoitteena saa mietintö aiheesta tänään valmiiksi ja laki sitten isoon saliin äänestettäväksi. Vielä joitakin muutoksia olen tänään esittämässä ja toivotaan, että saamme ne läpi. Tavoitteena turvata paikan toiminta, mutta tehdä se niin, että herkkä luonto ei joutuisi liian koville. Vastuullisesti siis. Palaan aiheeseen kun saamme mietinnön valmiiksi ja asian sitä kautta valiokunnankin käsittelyn osalta julkiseksi.

Päivään myös muuten normaalit perjantain kokousasiat ja sitten illalla Marskin Majalle puhumaan maamme nykytilanteesta ja tulevasta. Mutta nyt ympäristövaliokunnan asioiden pariin. Olen sopinut vielä muutaman tarkistuksen tähän aamuun.

…..

Tänään saimme valiokunnassa valmiiksi suunnitelmiemme mukaisesti mietinnön Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta annetun lain muuttamisesta. Tämä laki siis mahdollistaa kansallispuiston matkailua palvelevan vanhan majoitus-, ravintola- ja muiden palvelutilojen sekä laskettelurakennelmien kunnostamisen ja hieman myös laajentamisen Pallastunturin matkailukeskuksen alueella. Alueellahan on ollut hotelli hyvin pitkään Tämä nykyinen nyt suurremontin tarpeessa oleva hotelli rakennettiin 1948 ja jo sitä ennen. Itseasiassa samana vuonna kun Pallas-Ounastunturin kansallispuisto perustettiin alueelle rakennettiin ensimmäinen hotelli. Vuosi oli muuten 1938. Eli jo kansallispuistoa perustettaessa haluttiin alueeseen kuuluvan myös hotellin. Lapin Sodan loppuvaiheessa upea Aulis E. Hämäläisen suunnittelema funkishotellis tuhottiin räjäytettiin saksalaisten toimesta ja tämän jälkeen syntyi sitten nykyinen hotelli. Mutta siis tuo hotelli jo korjauksen tarpeessa ja siksi tämä laki. Itse suntauduin hankkeeseen alkujaan hyvinkin varauksellisesti, mutta lopulta päädyin reunaehdoin hyväksymään lain joka itseasiassa oli ainoa tie turvata tuo hotelli ja sydän Pallaksen hengelle.

Teimme siis ympäristövaliokunnassa hallituksen esitykseen muutoksia mm. lisäämällä siihen matkailupalveluja koskevia erityisvaatimuksia haitallisten ympäristövaikutusten ehkäisemiseksi. Tämä oli minulle aivan ehdoton ehto asian tukemiseksi. Samalla myös kiinnitimme huomiota myös siihen, että kasvavan matkailun tarpeet ja luontoarvojen turvaaminen edellyttävät laajemminkin suojelualueiden palvelujen kehittämistä ja kulumisen estämistä ja kerroimmekin vahvasti huolemme tarkoitukseen varatun ylläpitorahoituksen riittävyydestä.
Esitimmekin mietinnössä lausuman hyväksymistä siitä, että jatkossa tulee osoittaa valtion talousarviossa riittävä määräraha Pallas-Yllästunturin kansallispuiston Pallastunturin alueen reitistöjen kunnostamiseen ja kehittämiseen puiston kävijämäärän kasvusta aiheutuvien ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi. Mutta nyt siis esitys isoon saliin ja katsomaan miten se siellä etenee.

Päivä muuten lähinnä kirjoitustöiden ja taustatöiden kanssa. Nyt jo kotona ja huominen juhlahetkemme hieman tässä aiheuttaa puuhaa. Vielä illalla Marsalkka Mannerheimin metsästysmajalle puhumaan tulevista eduskuntavaaleista ja maamme politiikasta yleisesti. Mielenkiintoinen joukko paikalla.

…..

Tänään illalla kävin puhumassa hyvinkääläisille ensi vuoden eduskuntavaaleista. Olen erittäin tyytyväinen, että Hyvinkäältä on nyt meillä aivan erinomainen oma ehdokas, jolla on aidot läpimenon mahdollisuudet. Itse uskon, että Annika Kokko menee läpi ja sen eteen tulemme tekemään tiukasti työtä. Se olisi koko talousalueemmekin etu, että saisimme myös Hyvinkäältä tekeviä ja osaavia kansanedustajia ja Annika olisi siinä osaaja ja tekijä parhaasta päästä. Annikaa oli ja on helppo kehua. Toinen mielenkiintoinen voisi sanoa, että myös vahvasti hyvinkääläinen eduskuntavaaliehdokas tullee olemaan Mäntsälässä asuva pitkäaikainen Hyvinkään Yrittäjien puheenjohtaja Kari Järvenpää. Karilla on myös erittäin laajat yhteistyöverkot koko Uudellemaalle ja uskon, että kampanja tullee olemaan vahva ja ennen muuta viesti ja sanoma. Kaksi sellaista nimeä jotka kannattaa todella paikaa mieleen ensi kevättä silmälläpitäen.

Mutta varsinainen puheenvuoroni aihe oli Hyvinkää-Riihimäen talousalueen tulevaisuus ja vahva viesti se, että vain yhdessä yhteistyöllä tulemme menestymään. Ilmassa on sellaisia huolenaiheita, että nyt tämän alueen on herättävä vaalimaan ja turvaamaan yli kunta- ja myös maakuntarajojen alueen 100 000 asukkaan palveluita mm. ammattikorkeakouluopetusta ja mm. tästä tänään pitkäänkin puhuin. Myös maamme taloudesta, energiaratkaisuista ja myös toisenasteen koulutuksesta jossa alueemme jo ottikin askeleen eturiviin yhdistämällä pirstaleisen kentän yhdeksi vahvaksi Hyria Oy:ksi. Sellainen esimerkki jota nyt pitäisi seurata monessa muussakin. Toivon todella, että kaikki nyt heräävät tähän tilanteeseen ennen kuin kaikki palvelut maalaiskunnista ja koko alueelta on hukkuneet. Seutukuntien ja talousalueiden kilpailu tulee kovenemaan ja vain vahvimmat ja yhtenäisimmät tulevat pärjäämään.

Mutta nyt kello siis jo kohta kymmenen. Huomenna meillä juhlapäivä kotona. Sukulaisia ja ystäviä vieraaksi ja vietämme lapsemme ristiäisiä. Kiitos teistä kaikille onnitteluista ja terveisistä. Niin kuin olen aiemmin jo todennut, että me haluamme pitää työn ja perheen erillään. Emme halua lastamme tuoda julkisuuteen ja myös perheemme saa näin oman rauhan. Olen ollut iloinen, että tätä ratkaisuamme on kunnioitettu ja myös kiitelty. Toivon, että osaan tehdä työni niin hyvin, että se puhuu puolestaan. Työasioiden puolesta olen mielelläni julkisuudessa ja niitä olen valmis myös kommentoimaan. Mutta tästä samasta syystä en myös täällä tule perhettä käsittelemään. Annetaan lapsen kasvaa rauhassa ja tehdä omat ratkaisunsa aikanaan. Se on meidän tapa toimia.

Kommentit