Päivä edennyt eduskunnassa jo iltapäivään. Aamusta siis jo kolme valiokuntakokousta takana ja nyt lounaan jälkeen odottelen istuntoa hetken. Tänään jäänkin Helsinkiin. Huomenna asetamme Sauli Niinistön presidenttiehdokkaaksemme ja on aivan upeaa miten tuo tukiryhmä kasvaa koko ajan. Juuri sain viestin, että nyt mukaan Presidentintekijäksi lähti myös Marco Bjurström. Hieno juttu. Listalla jo mukana lähes 21 000 julkista tukijaa ja jos sinä et vielä ole niin liity vaikkapa jo tänään: Presidentintekijäksi. Tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti pressanvaaleja.
Viikonloppuna myös jälleen Helsinki International Horseshow Hartwall Areenalla. Siellä meneekin sitten tämä ilta ja viikonloppu puoluekokousta lukuunottamatta. Upeita kisoja siis katsomaan ja erityisesti odotan Anna-Julia Kontion suorituksia. Peukaloita.
…
Tänään saimme valmiiksi jo ulkoasiainvaliokunnan lausunnon ensi vuoden budjetista. Esitämme siinä yksimielisesti vahvan huolemme ulkoministeriön leikkauksista. Tämän takia esitämmekin 6 miljoonaa euroa lisää ko hallinnonalalle. Haluamme näin mm turvata edustustoverkoston kattavuuden tulevaisuudessakin ja tällä välttää ulkopolitiikan merkittävän toimintaedellytysten heikentymisen. Suunnitellulla hyvinkin laajamittaisella edustustojen sulkemisella olisi kauaskantoisia vaikutuksi varsinkin yhdessä kriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön leikkausten. Painotimme ja nostimme esille myös sitä, että vaikeasta taloudellista tilanteesta huolimatta kasvatamme nytkin absoluuttisesti kehitysyhteistyömäärärahoja tavoitteenamme edelleen saavuttaa 0,7 prosentin osuus bkt:stä vuonna 2015.
Ympäristövaliokunnassa ja puolustusvaliokunnassa jatkamme vielä ensi viikolla budjettiin liittyen asiantuntijakuulemisia ja palaan niihin lausuntoihin kun saamme työt valmiiksi.
….
Hetki sitten myös vahvistimme jo viime kaudella ensimmäisen kerran hyväksytyn perustuslainmuutoksen. Muutoksella korjataan tietynlainen ulkopolitiikan umpisolmu, joka jäi perustuslakiin vuonna 2000. Uusi laki siis selkeyttää menettelytapaa presidentin ja hallituksen erimielisyystilanteessa. Kiistatilanteessa solmun aukaiseen eduskunnan suurensalin istunto. Minusta hyvä ja ainoa mahdollinen tapa. Pieni korjaus siis läpi salissa varsin selkein numeroin.
…
Kello jo yli puolenyön eli ollaan lauantain puolella. Hieno päivä HIHS:ssä ja myös suomalaisjuhlaa Anna-Julia Kontion tarjoamana. Huomenna jatketaan tästä, mutta vasta sen jälkeen kun olemme valinneet presidenttiehdokkaamme. Ja toivottavasti samalla sellaisen ehdokkaan josta tulee myös seuraava presidenttimme. Näin teemme.