Perjantai, 21.09.2012

Blogi, perjantaina 21.09.2012

Eilen saimme tuoreimman puoluegallupin. Se luo mielenkiintoiset lähtökohta syksyn kuntavaaleihin. Kokoomus jatkaa edelleen suurimpana, mutta SDP antoi gallupin kautta haasteen taisteluun. Kisa ykköspaikastakin tulee olemaan kova ja seuraavat viikot sen ratkaisevat. Parempi voittakoon ja ahkerampi ja voittoa enemmän tahtova.

Oma sanansa kisassa on sanottavana myös kolmanneksi nousseilla perussuomalaisilla. He kisaavat kovaa varmasti myös kärkipaikoista ja mielenkiintoista nähdä mikä on sitten järjestys lopussa. Keskustan alamäki näyttää jatkuneen ja jopa kiihtyneen uuden puheenjohtajan Juha Sipilän johdolla. Eduskunnassa Sipilä on jäänyt tälläkin viikolla pahasti omien konkariedustajien varjoon ja saa nähdä kauan tätä menoa puolueen omissa riveissä katsellaan.

Mutta näissä asetelmissa nyt vaaliviikot käynnistymässä. Eduskunnassakin nähdään vielä ainakin kaksi välikysymystä kun ensi viikolla aiheena on peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardssonin poukkoilu ja jopa sekoilu vanhuspalvelulain kanssa ja sitten myöhemmin perussuomalaisten kysymys kuntauudistuksesta.

Tänään eduskunnassakin duunit jatkuvat. Budjetti nyt valiokuntiin ja työ sen parissa alkaa aamusta.

Nyt täytyy myöntää, että oli tiukka viikko. Pitkiä istuntoja ja puheita päivällä ja iltamyöhään. Mutta nyt budjetin lähetekeskustelut takana ja eduskuntaviikko muutenkin. Tänään aloitimme ympäristövaliokunnassa myös maa- ja rakennuslain uudistamisen käsittelyn ja sen perään sitten ulkoasiainvaliokunta meni todella mielenkiintoisen kuulemisen parissa. Uav:ssä oli tänään kuultavana mm. Saido Mohammed ja aiheena Somalian tilanne ja presidentivaalit. Mielenkiintoinen neljän erikoisosaajan ja asiantuntijan kuuleminen. Saido on muuten myös meidän kunnallisvaaliehdokkaanamme Helsingissä. Mahtava persoona ja sinnikäs tekijä. Kannattaa ehdottomasti tutustua. Tuossa esimerkiksi mielenkiintoinen ja hyvä juttu Saidosta silloin kun hänet valittiin Vuoden Pakolaisnaiseksi Suomessa.

Mutta nyt onneksi vapaailta kotona ja perheen kanssa. Sellaista nyt kaipasi ja hieman ulkoilua yhdessä. Viikonloppukin nyt ehdokashankinnan ja tiukan kampanjoinnin välissä hieman vielä rennompi. Otetaan sellainen akkujen lataus nyt, että sitten jaksetaan ilman vapaapäiviä painaa lokakuun loppuun asti. Sen lupaan taas. Ennen en sitten lepää kun tolppa nousee.

 

Kommentit