Tekeekö Juha Hakola lakialoitteiden epävirallisen Suomen ennätyksen?
Olipahan mielenkiintoiset MTV3:sen Kymmenen Uutiset eilen. Totesinkin kotona, että varsinainen Juha Hakola show. Uutisissa nimittäin hienot laajat jutut kahdesta Juhan tekemästä lakialoitteesta, jotka ovat nyt myös johtamassa esitettyyn lopputulokseen. Eduskunnassa tehdään kymmeniä ja kymmeniä vuosittain satoja lakialoitteita, joista vain aniharva johtaa oikeasti lainsäädännön muutoksiin. Nyt Juhan kaksi aloitetta on etenemässä ja vielä nopeallin aikataululla. Itse olen allekirjoittanut myös nämä Juhan aloitteet ja toivotaan, että lopputulos pian. Itseasiassa Juha teki vielä nämä lakialoitteet samalla viikolla ja uskallampa sanoa, että taitaa olla Suomen ennätys jos kumpikin esitys menee nyt läpi.
Kyse siis MDPV:stä jonka luokittelua huumeksi esitetään toisessa aloitteessa ja toisessa esitetään järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytkeytyneen yhä agressiivisemmaksi muuttuvan kerjäämisen kieltämistä.
Juha Hakola kirjoitti esityksistä 23.4. eli kuukausi sitten kotisivuillaan näin: ”MDPV:tä käytetään Suomessa huomattavassa määrin päihdetarkoituksessa aineen piristävien eli stimuloivien vaikutusten takia. Katukaupassa MDPV myydään jauheena ja tabletteina. Aine on voimakas huume, joka vaikuttaa ihmiseen nopeasti ja on myös hengenvaarallinen. MDPV:n tiedetään yksin tai yhdessä muiden päihteiden kanssa aiheuttaneen useita kuolemantapauksia Suomessa. Aineen maahantuonnin, hallussapidon ja levittämisen kriminalisoinnille huumausainerikoksena on sen vuoksi kiireellinen kansallinen tarve. Ruotsi on vastaavista syistä päätynyt luokittelemaan aineen huumausaineeksi 1.2.2010 lukien ja ensimmäiset vankeustuomiot törkeistä huumausainerikoksista on jo annettu Norrköpingin käräjäoikeudessa.”
Tuoreimpien uutisten mukaan erittäin vaaralliseksi luonnehdittua MDPV:tä on löytynyt nyt jo 16 vainajasta. Heistä kymmenen on kuollut tänä vuonna. On siis aihettakin toimia. Nyt kun Juha Hakolan esityksen mukaisesti MDPV toivottavasti luokitellaan huumeeksi on poliisilla mahdollisuus käyttää aineeseen liittyvissä tutkinnoissa pakkokeinoja ja myös huumeiden myynnistä ja myös käytöstä annettavat rangaistukset ovat aivan toista luokkaa. Nythän tämän ns. Aakkoset –huume on vain lääkeaine.
Kerjäämis-kysymyksestä ja esityksestä Hakola kirjoitti samana päivänä, että ”havaintojen mukaan kerjääminen ja rikosten tekeminen ovat rinnakkaisia ja osin päällekkäisiä ilmiöitä. Osa kerjäläisistä ei tyydy pelkästään kerjäämiseen, vaan syyllistyy myös erilaisiin varkausrikoksiin. Tästä olemme saaneet lukea useita uutisia viime päivinä niin vanhuksiin kohdistuneista varkausrikoksista kuin törkeämmistäkin ryöstön tunnusmerkistön täyttävistä teoista. Tähän asiaan liittyvä lakialoite pitää sisällään vuonna 2003 voimaantulleen järjestyslain muuttamisen siten, että kerjääminen yleisellä paikalla kiellettäisiin”.
Kollegastani Juha Hakolasta lisää hänen nettisivuilla: www.juhahakola.net. Uskallan lämpimästi suositella Juhaa kaikille helsinkiläisille myös 2011 eduskuntavaaleissa. Tekijämies.
Katsotaan tekeekö Juha saman viikon kahdella lakialoitteellaan ainakin epävirallisen Suomen ennätyksen.
…..
Tänään aikainen herätys siis jälleen ja kohta jo kohti Helsinkiä. Ympäristövaliokunnassa suururakkamme jatkuu ja sivistysvaliokunnassa tavoitteena saada tänään toinen suururakka perusopetuslain erityisopetusuudistus valmiiksi. Täysistunto tänään kuitenkin onneksi lyhyt ja sen jälkeen tarkoitus suunnata studiolle tekemään MTV3:lle viikonlopulle yksi Motorforum-ohjelma. Heikkona hetkenä menin sellaiseen lupautumaan. Kiva kesätyö.
Mutta nyt autonnokka kohden Helsinkiä. Kohta jo ympäristövaliokunnan energiakuulemisessa.
…..
Tämän päivän iso urakka oli perusopetuslain erityisopetuslakien uudistamisen valmiiksi saaminen. Olemme tehneet lain parissa suururakan ja nyt se valmis ja pian isoon saliin lopulliseen päätökseen. Asia on suuri. Uudistamme koko erityisopetuksen ns. varhaispuuttumisen ja tuen suuntaan ja myös siihen, että lapsen ja nuoren pitää aina heti saada oikean tasoista ja laatuista tukea sitä tarvitessaan. Samalla myös uudistamme tiedonsaantia moniammatillisuuden suuntaan ja paljon muutakin. Mutta tämä se peruslähtökohta ja edistyksellinen uudistuksemme on ennen muuta siksi, että nyt ei enää puhuta omasta erityisopetuslaista vaan se on osa perusopetuslakia. Näin haluamme korostaa kaikkien oppilaiden yhtenäistä oikeutta hyvää ja laadukkaaseen opetukseen. Ehkä sellainen ei erilainen vaan erityinen -ajattelu korostuu nyt tässä lainsäädännössä ja myös se, että haluamme turvata myös kaikkien muidenkin oppilaiden oikeuden oppimiseen ja opetukseen.
Tiedonsaantioikeuden muutokset voimaan jo tulevana syksynä ja itse perusopetuslain uudistukset aikaisintaan 1.1.2011 ja viimeistään 1.8.2011 kuntien oman päätösten mukaisesti. Joustavasti siis kuntien tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan.
Tämän lain kustannuksista on puhuttu paljon. Ja paljon nimenomaan väärää. On eittämättä nimittäin niin, että varhain tuki ja puuttuminen on aina pitkässä juoksussa mm. tukiopetuksen kautta edullisempaa kuin tilanteeseen puuttuminen vasta silloin kun ainoa keino on auttaa järeämmät esimerkiksi erityisopetukseen siirto päätökset. Puhumattakaan täydellisestä syrjäytymisestä ja sen kustannuksista tai inhimillisestä näkökulmasta. Siksi itse olen enemmän kuin innoissani tästä lakiuudistuksesta. Mutta tottakai on nyt tärkeää, että uudistukseen ohjataan riittävät resurssit ja mm. huolehditaan koulutuksesta ja tiedotuksesta, mutta lopputulemana iso askel eteenpäin ja inhimillisyyteen.
Ja sen nyt vielä alleviivaan, että uudistus ei erityisluokkiakaan mihinkään kadota tai poista. Vaikka tällaistakin joku on väittänyt. Mutta tekee sen, että jokaista ei tarvitse suoraan erityisluokalle laittaa. Jos esimerkiksi nyt vahvasti subjektiiviseksi oikeudeksi tulevan tukiopetus tai muu erityinen tuki riittää auttamaan.
Istunnossa sitten tänään vain pieni hetki perjantain tapaan ja sen jälkeen suunnistikin jo tekemään Motorforumia huomiseksi MTV3:lle. Huomenna siis aamupäivällä ohjelma ulos Maikkarilta Motorforum Rata-SM -nimellä.
Niin ja päivän mielenkiintoinen uutinen oli se, että Tasavallan presidentti Tarja Halonen nimitti Kelan uudeksi johtajaksi Liisa Hyssälän. Eduskunnassa pohdittiin, että niinköhän Halonen paikalle kuitenkin haastattelijoiden ja muiden esityksen ohi nostaisi demarihakijan. Päätös kuitenkin hyvä ja näyttää siltä, että poliittisista virkanimityksistä voidaan pikkuhiljaa päästä eroon. Liisa Hyssälän osaaminen ja meriitit omaa luokaa paikalle ja olisi ollut aikamoinen juttu jos tässäkin puoluetausta olisi ajanut osaamisen ohi.
En oikeastaan ymmärrä sitä keinotekoista kohua jota populismitaituriksi haluava Eero Heinäluoma sai presidentti Tarja Halosenkin tekemästä valinnasta jotenkin poliittisen. On syytä nyt muistaa, että Kelan pääjohtaja on enää niitä harvoja virkoja joiden täytöstä päättää yksin presidentti. En nyt ainakaan halua uskoa, että maammme johtaja ei olisi tässä asiassa käyttänyt omaa harkintaansa ja tehnyt valintaa – siis omaa työtään – huolella. On eriskummallista jos ei presidentti ole esimerkiksi tarkastellut ja arvioinut eri hakijoiden pätevyyttä, osaamista ja kokemusta ja myös kuulutettua johtajuutta ko. tehtävään. Heinäluoman kritiikki osuu nyt siis syvimmin omaan presidenttiin joka valinnan yksin teki.
Toinen mielenkiintoinen uutinen oli MTV3 julkaisema tuorein puolueiden kannatusmittaus. Järjestys tuttu, mutta keskustan hurja alamäki kyllä yllättää. Nyt siis Kokoomus 24,1% (+1,8% ek07), SDP 20,6 (-0,8), Keskusta 18,5 (-4,6%!). Katsotaan mitä tulevaisuudessa.
Huomenna puoluehallitus ja -valtuusto. Illaksi vielä pariin tilaisuuteen.