Tänään hallitusneuvottelut käyntiin Säätytalolla ja toivottavasti viikossa pakka kasaan. Pidän teitä ajantasalla miten asiat etenevät sen mukaan mitä kertoa saa, mutta uskoisin ja uskon, että hyvä tästä tulee. Nyt töitä kohden.
…
Tänään minulla oli jälleen todella mukava vierasryhmä. Janakkalan Tervaskoskelta on vuosittain aina alakoulun oppilaskunta käynyt taloon tutustumassa ja tänään opettaja Anniina Nummelinin johdolla matkassa olikin poikkeuksellisen reipas ja tietävä ryhmä. Tunti tunti nuorten kanssa taloon tutustuen ja tiukkoihin kysymyksiin vastaillen ja sitten he vielä jäivät katsomaan ja seuraamaan perjantain lyhyt täysistuntoa. Nostan kyllä hattua tällaiselle oppilaskuntatyölle ja aktiivisuudelle mitä monissa kouluissamme harrastetaan. Muutkin koulut olette lämpimästi tervetulleita vieraakseni ei muuta kuin viestiä opettajille ja retkiä järjestämään. On lapsille ja nuorillekin erittäin mielenkiintoinen tutustumiskohde. Kannattaa siis harkita.
Tänään oli sitten ennen täysistuntoa vielä ulkoasiainvaliokunnan kokous. Paikka on osoittautunut juuri niin mielenkiintoiseksi kuin osasin odottaakin ja on ollut upea päästä mukaan ulkopolitiikan eduskunnan keskiöön. Äärimmäisen antoisa paikka näin vielä aikalailla nuorelle kansanedustajalle kovan luokan konkareiden välissä.
Hallitusneuvottelut ovat edenneet myös Säätytalolla. Taustoitusta tehty edelleen ahkerasti ja muutamia hyviä taustakeskusteluja käyty mm. ympäristöpolitiikan tulevaisuudesta. Tai oikeastaan ilmastopolitiikan linjauksista. Uskon, että näissäkin onnistumme.
Tänään myös vahvistui se, että keskellä hallitusneuvotteluja saamme eduskuntaan käsittelyyn tiistaina sitten Portugali-tiedonannon. Asiaa edeltää erikoinen piruetti kun täyttä palkkaa edelleen nauttiva pääministeri Mari Kiviniemi ei esittelekään tavan mukaan tärkeää asiaa. Toimitusministeriön tehtävä on nimenomaan hoitaa maan asioita samalla tavalla kuin aiemminkin aina siihen hetkeen asti kun uusi hallitus tulee. Nyt näin ei näköjään haluta toimia. Palkka tosin kelpaa. Mutta vastuunkantaa tässäkin asiassa sitten Jyrki Katainen jonkalaisia tekijöitä ja rohkeita ja linjakkaita päättäjiä maamme näyttäisi kaipaavan enemmänkin. Ei takkia voi kääntää joka hetki ja tehdä aivan erilaista politiikkaa tänään kuin sitten taasen huomenna.
Portugali-paketissa on siis kyse valtioneuvoston tiedonannosta Portugalille myönnettävistä takausjärjestelyistä. Asian käsittely alkaa isossa salissa tiistaina kello 12 ja asia on tarkoitus saada puolenviikon aikaan päätökseen. Mielenkiintoista on myös nähdä mitä tekevät vasemmistoliiton kansanedustajat jotka ovat nyt kovaa tunkemassa tulevan hallituksen pöytään. Erikoinen on tilanne jos yksi tuleva hallituspuolue ensi viikolla voisi sanoa ei hallituksen tulevalle Eurooppa-politiikalle. Mielenkiintoinen tilanne. Onko patti niin sen lähipäivät näyttää. Vai liekö shakki-matti. Katsotaan.
Tänään ja läpi koko viikonlopun jatkuu Säätytalolla neuvottelut. Itse seuraan nyt koko ajan sivistyspuolen ja ympäristön neuvotteluja ja palavereja on jo sovittuna. Tärkeitä asioita pöydässä. Minun osalta tämä päivä näin Helsingissä kuitenkin livenä päätökseen. Suunnaksi Riihimäki ja Loppi ja illalla sitten Etelä-Hämeen Tanssiopiston Kevätnäytöstä katsomaan.
Huomenna Helsingissä neuvottelut jatkuu ja minulla ohjelmaa myös täällä maakunnassa. Lopella Tonttimarkkinat Launosissa Marjarinteellä ja siellä paikalla kanssani kello 11 myös mestari Timo Harjakainen. Ja sitten ilta huomenna Kiitosjuhlissamme Vanajanlinnassa. Mukaan tukiryhmästä ja Facebookin avoimen kutsun kautta on ilmoittautunut jo 150 ihmistä ja hieno juhla tulossakin. Mukaan tulossa myös eduskunnan puhemies Ben Zyskowicz ja illan bändinä Heidi Kyrö ja paljon muuta. Jos vielä mukaan halajat niin nopeasti viestiä minulle tekstarina 050-512 2760.
…
Kello 23.22 ja aika päätellä päivä. Etelä-Hämeen Tanssiopiston ensimmäinen tämän viikonlopun kevätnäytöksistä keräsi Riihimäen Eteläiselle koululle täyden tuvan. Itse hieman perheen isänä kiireinen ja en aivan koko showta nähnyt, mutta sen minkä näin niin todettava, että aivan upeaa työtä ovat jälleen tehneet. Olen enemmän kuin iloinen siitä, että Maiju Miladin johdolla Lopelle ja nyt jo vaikutusalueena koko seutukuntamme on syntynyt tällainen tanssikoulukokonaisuus. Erittäin korkeatasoisia esityksiä ja mikä pisti silmään niin väellä todella hyvä yhteishenki ja myös vanhemmat hienosti mukana. Ei siis ole mennyt hukkaan vääntämämme taiteenperusopetuksen valtionapu tälle koululle ja myös hankerahoilla Kuukernuppi on taustayhdistyksenä tehnyt erinomaisen hyvää työtä. Voisikohan Tanssiopistokin ottaa joskus vaikkapa teemaksi Elmon. Eikös siihenkin saisi vaikka mitä? Heitetäänpä idea ilmaan Maijulle ja hänen joukoilleen.
Mutta aivan erinomainen show ja taitavia lapsia ja nuoria. Huomenna esitykset jatkuvat ja luvassa vielä kaksi erilaista siis eri ryhmien esityksistä koostuvaa näytöstä. Se kertoo myös jotain koko tanssikoulun laajuudesta. Kasvanut upeasti ja tarjoaa erinomaisen harrastuksen monelle lapselle ja nuorelle. Ja itseasiassa tanssi ja voimistelu ja erityisesti telivoimistelu ovat sellaisia harrastuksia joista takuuvarmasti apua isompana vaikka sitten tähtäisikin vaikka MM-lätkän voittajaksi 🙂 Niin se vaan on.
Illalla vielä Säätytaloltakin uutisia. Puolueet ovat sopineet, että yksikään puolue ei saa Eurooppa ja Euroopan talouspolitiikassa erivapauksia hallituksen nelivuotiskaudella. Nyt on siis itse kunkin tehtävä ratkaisu voiko tähän vastuullisuuteen sitoutua vai ei. Vasemmistoliitto saanee äänestää ensi viikon Portugali-paketissa vastaan ilman että se sotkisi tätä sopimusta. Mutta jatkossa pakan oltava kasassa.
Mutta huomenna tervetuloa Lopelle Tonttimarkkinoille! Nähdään! Itse olen Launosissa Marjarinteellä klo 11-12.