Eilen illalla varmistui EU:n yhteisen elvytyspaketin suuruus ja kohdennukset. Paketin kokonaissumma on 5 miljardia euroa mitä ainakin minä pidän varsin vaatimattomana tässä taloustilanteessa ja on syytä kyllä epäillä miten suuri elvyttävä vaikutus tällä paketilla saadaan aikaan koko EU:n alueella. Sen sijaan paikallinen elvyttävävaikutus voi alueittain olla huomattavasti suurempi ja sekin on tietenkin hyvä. On tärkeää nyt pyrkiä turvaamaan mahdollisimman moni työpaikka niin meillä täällä Suomessa kuin joka puolella Eurooppaa.
Sopu tuo meille muutamia hyviä hankkeita. Viron ja meidän välinen sähkökaapeli saa tarvitsemansa satamiljoonaa ja myös inetrnetyhteystyömme saa nyt EU-rahaa aiottua enemmän. Mutta pääosin tuo potti menee Euroopanlaajuisesti erilaisiin energiahankkeisiin tänä ja ensi vuonna. Totta on kuitenkin se, että valitettavasti moni näistä raskaista energiahankkeista on niin hitaita, että pelätä vain sopii onko niillä minkäänlaista elvyttävää vaikutusta tässä tilanteessa. Muuta vaikutusta toki tietenkin on. Itse siis odotin enemmän ja parempaa. Mutta parempi tämäkin kuin ei mitään.
Nyt jo perjantaiaamu siis ja istun tässä hytissäni eduskunnassa. Taivas aika synkkä, mutta onneksi sentään aurinko jo noussut. Tästä se päivä taas alkaa. Nyt hyvää aikaa työhuoneessa juokseville asijoille ja sitten puolikympiltä lakivaliokuntaan. Tänään päivällä saan eduskuntaan vieraaksi myös Vuoden Pakolaisnaisen Fatbardhe Hetemajn, mutta sitä ennen töitä ihan kiitettävästi. Eivät taida tekemällä loppua.
…
Eduskuntaviikko näin takana. Lähes sata lisätalousarvioäänestystä myös ohi. Mielenkiintoista oli se, että kaikki oppositon tekemät esitykset olivat menonlisäyksiä kaikki. Emme siis nähneet yhtään sellaista esitystä millä tuloja olisi lisätty edes vastaamaan noita miljardeja mitä näissä äänestyksissä esitettiin. Olisi ihan pitänyt oikein laskea yhteen tuo kokonaispotti mitä tänään oppositio lähinnä SDP ja Vasemmistoliitto esittivät. No mutta kaikki esitykset kaatuivat, mutta tunti siinä meni miljoonien ja miljardien kanssa. Mutta nyt siis meidän lisätalousarvioehdotus vahvistettu ja saamme liikkelle mm. homekoulujen lisäsaneeraukset ja lukuiset muut hankkeet. Ne siis kaikki läpi.
Tänään eduskunassa lakivaliokunnassa jatkoimme rekisteröidyn parisuhteen sisäisen adoption käsittelyä ja sivistysvaliokunnassa sitten toista isoa pakettia eli yliopistolain uudistamista. Toisena asiana sivissä käsittelyyn esitys urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta. Äärimmäisen vaikea ja iso asia, jonka käsittely etenee ensi viikolla vauhdilla. Itse tosin joudun vielä aikalailla tätä pakettia pohtimaan ja myös hieman omaa laajempaa taustatyötä tekemään. Yksi sellainen hyvä paikka taustakeskustelulle on heti huomenna kun sain kutsun Helsingin Kisa-Veikkojen 100-vuotisjuhlaan Vanhalle Ylioppilastalolle. Sporttiväkeä siis paljon paikalla. Kiitos kutsusta Lahtion Mikolle ja Ollille. Mielelläni tulen.
Tänään iltapäivällä tapasin sitten eduskunnassa myös Vuoden pakolaisnaiseksi juuri valitun Fatbardhe Hetemajn. Ben Zyskowiczin kanssa kävimme hieman Faden kanssa maahanmuutto- ja pakolaisasiaa läpi ja muutenkin ajankohtaisia aiheita. Ja oli esillä myös muutamia tulevaisuudenkin juttuja. Katsotaan miten niiden kanssa etenee. Fadella on kyllä valtavasti annettavaa meidän yhteiskunnalle. Räiskyvä ja sanavalmis nuori nainen, mutta se ei haittaa vaan juuuri päinvastoin. Rohkeasti näistäkin asioista pitää puhua. Syyllistämättä ketään suunnasta tai toisesta tai suuntaan tai toiseen. Valinta ei siis olisi voinut osua paremmin. Loistava vaikkapa koulujemme lähettilääksi.