Eilinen ilta eduskunnassa venyi pitkäksi ja kun sää muuttui miksi muuttui niin päätin sitten pitkästä aikaa olla yhden yön täällä Helsingissä. Sainkin eduskunnalla hyvin töitä hoidettua kuntoon ja illalla vielä piipahdimme kahdeksalta Helsingin uudella Burleski Clubilla Hyväntekeväisyystapahtumassa. Kävimme Ben Zyskowicz nappasi lopulta voiton nenäni edestä ja sai päättää hyväntekeväisyyskohteen. Onneksi Benin kohde sama kuin minullakin ja Mr Greenin lahjoittama 1000 euroa meni näinkin John Nurmisen Säätiön kautta Itämeren suojeluun. Sama kohde siis jolle minäkin pelasin. Mukava ilta ja mielenkiintoisia aiheita esillä. Nyt kuitenkin jo uusi aamu ja kello hieman vaikke seitsemän ja kohta jo eduskuntaan.
Tänään perjantaina vietetään myös tasa-arvon päivää. Kirjailija Minna Canth oli ensimmäinen nainen joka sai maassamme oman liputuspäivän ja samalla näin päivää vietetään siis myös tasa-arvon päivänä. Mutta kovin kauan meni siinä ennen kuin nainen liputuspäivän sain ja valitettavasti se kertoo jotain maamme asenteistakin. Canthin päivä sopii hyvin tasa-arvopäiväksi sillä Canthan nimenomaan oli aktiivinen tasa-arvon puolestapuhuja ja piti esillä mm. naisten asioita, mutta myös köyhien ja työväestön asioita ja oikeuksia ja tämä kaikki siis jo yli 100 vuotta sitten 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Tänään sitten julkaistaan myös Minna Canth ja tasa-arvo -juhlaraha ja toivotaan, että nämä asiat ovat esillä tänään muutenkin.
Itse haluaisin nostaa jälleen tämänkin päivän keskusteluun vanhemmuuden kustannuksien jakamisen. Aiheesta olen täällä kirjoittanut paljon ja puhunut lukuisissa tilaisuuksissa ja toivon todella, että asia nyt saataisiin eteenpäin. Se olisi yksi hyvinkin tärkeä ja uskoisin jopa ratkaiseva toimi naisten aseman parantamiseksi työmarkkinoilla.
Ja olen hämmästellyt miksi asia ei etene. Se on kirjattu myös hallituksemme ohjelmaan ja nyt ministeri Liisa Hyssälän pitäisi ottaa asia hoitoon. Se kuuluu hänelle ja uskon, että myös keskustasta tälle tärkeälle asialle löytyy kannatusta. Tarkoitus ja tavoite olisi siis jakaa perhevapaista koituvat kustannukset tasapuolisemmin mies- ja naisvaltaisten alojen työnantajien. Olen vakuuttunut, että tämä ongelma on yksi suurimpia yrittäjyyden jarruja tämän päivän yhteiskunnassamme, mutta myös tasa-arvomme yksi ikävimmistä asioista. Joka on pakko myöntää todeksi vielä 2010-luvunkin Suomessa.
Nämä ns. vanhemmuuden kustannukset ovat kova rasite naisvaltaisille aloille ja ovat siellä myös selkeä kasvun ja työllistämiseneste. Laskelmien mukaan yksi lapsi maksaa äidin työnantajalle noin 10 000 euroa toimialasta riippuen. On todettu, että raskaus ei ole mikään työperäinen sairaus, eikä mikään muukaan työstä aiheutuva kustannus ja tätä kautta ei ole olemassa yhtään perustetta sille, että nimenomaan naisten työnantajat joutuvat laskun tällä hetkellä maksamaan. Se on häpeätahra joka tulee korjata. Tänään olisi Hyssälällä mitä parhain päivä kertoa, että nyt hän sen tekee. Ensi viikolla tulen asian esille nostamaan jos ei mitään tapahdu.
Mutta hyvää päivää teille kaikille. Tasa-arvon päivää. Puolin ja toisin.
…..
Kello 20.15 ja juuri kotiin. Tänään siis vielä eduskunnasta pitkien valiokuntien kokousten ja täysistunnon jälkeen Hämeenlinnaan. Tai siis itseassa vielä siinä välissä parituntinen puolueemme ministeri Jan Vapaavuoren Ympäristö- ja ilmastotyöryhmän asiantuntijakuulemisessa ja sitten tuonne Hämeenlinnaan. Siellä tänään illalla ja koko viikonlopun OAJ-Kanta-Hämeen alueyhdistyksen koulutuspoliittinen seminaari ja olin lupautunut mukaan täksi illaksi. Olisin mielelläni ollut mukana koko viikonlopun, mutta huominen oli jo buukattu aikoja sitten kiinni ensin kotikuntaani Lopelle ja sitten loppuviikonloppu Kokoomuksen Hyvinvointi-risteilylle Itämerelle. Mutta Hämeenlinnan Aulangolla tänään mielenkiintoisia puheenvuoroja mm. päivähoidon ja koko varhaiskasvatuksen siirrosta koulutoimen alaisuuteen, sivistyspuolen ajankohtaisista asioista OAJ:n näkökulmasta ja myös erittäin mielenkiintoinen esitys kaupunginjohtaja Juha Isosuolta Uuden Hämeenlinnan erilaisesta palveluidentuottamisjärjestelmästä. Hyviä ajatuksia jälleen paljon ilmaan ja muutamia mielenkiintoisia keskustelujakin mm. Forssan ja Hämeenlinnankin suunnista. Palaillaan niihin.
Päivä tänään siis muuten eduskunnan rutiiniohjelman parissa. Asiat eivät toki olleet tälläkään kertaa ihan yksinkertaisia kun aamupäivän jumppasimme Pallas-hotellin lainsäädännön parissa ja sitten iltapäivän sivistysvaliokunnassa useammankin päätösasian kanssa isona mm. lausuntomme Paras-hankkeesta sivistyspuolen näkökulmista.
Mutta nyt siis jälleen eduskuntaviikko pakettiin ja kello jo aikalailla paljon. Mediamaksun keskustelu eduskunnassa jatkui tänäänkin ja itse en usko, että tuleva tiistaikaan asiaan ratkaisua tuo. Se tarkoittaa sitä, että nykyisellä tv-lupamaksulla eletään muutama vuosi ja sitten vaalikeskusteluissa ja hallitusohjelmaneuvotteluissa tehdään linjaukset oikeudenmukaisesta Ylen tulevaisuuden rahoituksesta. On tärkeää toimia nyt niin, että emme tuhoa suomalaisten luottamusta Yleä kohtaan. Näin olisi tapahtunut pakkosyötetyn mediamaksun myötä ja itseasiassa on arvioitu, että jopa 200 000 suomalaista olisi jättänyt epäoikeudenmukaisen maksun ulosoton haettavaksi. Voi vain kysyä mitä se olisi merkinnyt yleiselle Ylen arvostukselle. Itse haluan turvata senkin tässä casessa eli niin, että Yle nauttii meidän suomalaisten arvostusta ja luottamusta ja siitä maksettava ”lasku” koetaan oikeudenmukaisesti saatua ”tuotetta” vastaan. Oma veikkaukseni on, että ensi viikolla eduskunnassa sanotaan yleisesti ei mediamaksulle. Ja uskon, että ajamamme budjettirahoitteisuus nousee tämän jälkeen aitoon keskusteluun ja ehkäpä myös valmisteluun.
Päivä hyvä uutinen tuli tänään valtakunnansovittelijan toimistosta. Satamalakon osapuolet pääsivät lopulta sopuun ja satamat pääsevät kiinni normaaliin rytmiin alkuviikon aikana. Merkille pantavaa tuloksessa oli se, että ahtaajien vaatimaa erorahaa tai muutosturvaa ei tullut. Vaikea siis ymmärtää miksi tätä kiistaa halusivat näin pitkään viivyttää ja antoivat sitten periksi ainakin tärkeimmäksi mainostamassaan. No pääasia, että järki voitti nyt. On nimittäin jo nyt pelko, että tämän lakon vaikutukset eivät jää tähän vaan maamme tulee kärsimään tästä ehkä pitkälle tulevaisuuteen jopa loputtomiin. Luottamus maatamme kohtaan on nyt koetuksella.