Perjantai, 18.11.2011

Blogi, perjantaina 18.11.2011

Veteraanien kuntoutuksen pitää olla itsestäänselvyys. 

Eilen nostin eduskunnan kyselytunnilla esille Sotiemme Veteraanien kuntoutusmäärärahat. Valtiovarainministeriö oli vähentänyt kuntoutusrahoja ensi vuodelle 6 miljoonalla eurolla veteraanien määrän vähentymisen johdosta. Maamme itsenäisyyden puolesta taistelleiden keski-ikä on kuitenkin samaan aikaan noussut hurjaa vauhtia ja sen myötä myös hoidon tarve ja kustannukset ovat nousseet. Tarvitaan siis enemmän rahaa yhä harvenevan veteraanijoukon ja heidän puolisoiden kuntoutukseen. Siksi eilen esitinkin, että ensi vuoden budjettiin palautettaisiin tuo 6 miljoonaa euroa ja sainkin sosiaali- ja terveysministeriön taholta vastauksen, että hallitus tulee lisäämään rahaa veteraanikuntoutukseen 4 miljoonaa. Kaksi miljoonaa euroa siis jää vielä uupumaan. Samalla kyselytunnilla vetosinkin, että tuo puuttuva siivu pitää nyt etsiä kokoon eduskunnassa meidän käsitellessä ensi vuoden talousarviota. Toivotaan, että myös muista puolueista löytyy tukea tärkeälle asialle ja voimme hoitaa ja kantaa vastuumme ja velvollisuutemme kunnialla.

Itse olen nimittäin sitä mieltä, että veteraanien kuntoutus- ja hoivarahojen tulisi olla aivan itsestään selvyys. On kohtuutonta ja häpeäksi, että nyt jo keski-iältään 88 vuotiaat sotiemme veteraanit joutuvat vuodesta toiseen käymään eduskunnassa perustelemassa hoitonsa tarvetta ja rahojen lisätarvetta. Toivotaan, että ensi vuonna vastaavalta vältytään ja riittävät rahat osoitetaan sotiemme veteraanien kuntoutukseen automaationa – kunnia-asiana ilman delegaatioita ja meidänkin vaatimuksia.

Pidetään tästä kiinni.

Tänään mielenkiintoinen päivä. Aamu ja kello nyt jo seitsemän ja kohta Helsinkiä kohden. Talvesta ei vielä tietoakaan ja tiet kuivat ja me ajelemme kiltisti talvinopeuksilla. Juuri tällä viikolla keskustelin liikenneministeri Merja Kyllösen kanssa esityksestäni talvinopeusjärjestelmän muuttamiseksi ja hän kertoi aloittaneensa asian läpikäynnin. Pidetään siis peukkuja, että järki voittaa. Mutta kohta kiltisti hissunkissun Helsinkiä kohden ja sitten valiokuntiin, täysistuntoon, tapaamaan kansainvälisiä vaihto-oppilasvieraita ja sen perään vielä Radio Novan Liikenteessä -ohjelman vieraaksi kello 16-17. Otetaan tuo talvinopeusrajoitusaihe esille sielläkin.

Kello 22.15 ja kämpillä. Tänään jäin siis Helsinkiin yöksi kun huomenna aikainen herätys ja kokoomuksen kokouspäivä mm. puoluehallituksen ja puoluevaltuuston parissa. Ja tänään iltakin venyi pitkään Radio Novan Liikenteessä lähetyksessä AFS:n vaihto-oppilaiden kanssa eduskunnalla. Sain Auvisen Mintun ja Antin johdolla vieraakseni parisenkymmentä nuorta ympäri maailmaa mm. Brasiliasta, Thaimaasta, Saksasta, Italiasta, USA:sta, Portugalista jne. Olikin mukava joukko ja oli hauska pitkästä aikaa kertoa työstäni myös tällaiselle vierasjoukolle ja uskomaton yksi vieraista tiesikin talomme erikoisen Paternoster-hissin ja odotti sen näkemistä kovasti. Aiemmin Suomessa käyneet ystävät olivat kertoneet.

Päivän kokoukset tänään aikalailla rutiinilla kuulemisten parissa. Itseasiassa ympäristövaliokunnassa käsittelyssä oleva EU-direktiivin laintasolle tuonti on sellainen joka ansaitsee varmasti ensi viikolla muutaman sanasen täälläkin. Nyt nimittäin kuljetushankintoihin eli mm. koulukuljetuksiin ja muihin on tulossa voimaan myös yhdeksi kriteeriksi liikennepäästöjen arviointi ja vaikuttavuus. Toivotaan, että tämä takaa mm. sen, että meidänkin alueella voitaisiin jatkossa juoda esimerkiksi omalla alueella lypsettyä ja tehtyäkin Valion maitoa. Nythän Riihimäen seudun kaikki kunnat hankkivat maitonsa Satamaidolta. Sinänsä ihan hyvää maitoa ja edullistakin, mutta voi kysyä onko järkeä kuljettaa maitoa satoa kilometrejä jos omalla alueella on oma tehdas. No olemme tästä tehneet Lopen Kokoomuksen toimesta jo valtuustoaloitteenkin ja ilman tätä EU-direktiiviäkin ainakin meillä Lopella suositaan jatkossa kilpailutuksissakin lähiruokaa. Ja niinhän sen pitääkin olla.

Haluan vielä täälläkin kiittää saamastani palautteesta liittyen eiliseen kyselytuntiin. Kiitosta on tullut ennätysmäärä sotiemme veteraanien kuntoutusrahojen esillenostamisesta ja kuntoonsaamisesta, mutta myös paljon Afganistanissa loukkaantuneen suomalaissotilaan kuntoutuksen esillenostamisesta eduskunnassakin. Kumpaakin asiaa lupaan vielä viedä eteenpäin.

Nyt kello jo kohta puoli yksitoista. Hetki sitten julki tuoreimmat pressagallupit. Ylen tuoreimman tutkimuksen mukaan Sauli Niinistöä äänestäisi ensimmäisellä kierroksella presidentiksi 49 prosenttia kaikista vastanneista. Äänestäneistä luku nousisikin jo 58 prosenttia ja itseasiassa tätä lukuahan tässä pitäisikin tuijuttaa tai ainakin katsoa. Siis tälläkin hetkellä Niinistö valittaisiin presidentiksi jo ensimmäisellä kierroksella. No se varmaan tästä vielä tasoittuu ja muuttuukin. Siihen suuntaa tämä gallupkin antaa viitteitä. Puolueuskollisuus näyttää hieman kasvaneen.

Mutta kyllä mielenkiintoisin tilanne on tuo kisa toisenkierroksen kakkospaikasta. Kakkossijasta kisaavat keskustan Paavo Väyrynen 8 prosenttilla, perussuomalaisten Timo Soini samalla luvulla ja sitten SDP:n Paavo Lipponen 7% ja vihreiden Pekka Haavisto 6%. Nyt itse toivonkin, että ns. suurten tv-haastatteluihin ja väittelyhyihin otettaisiin eduskuntavaalien tapaan gallup-kannatusten mukaan potentiaalisimmat ehdokkaat. Siis minusta on törkeää jos Pekka Haavistoa ei oteta mukaan näihin pääväittelyihin. Itseasiassa esitänkin tässä Ylelle ja myös MTV3:lle ja Nelosellekin, että tässä tasaisessa tilanteessa myös Pekka Haavisto otetaan mukaan presidentinvaalineuvotteluihin. Tai sitten vaihtoehtoisesti tehdään päätös siitä, että neljä suurta on mukana väittelyissä loppuun asti ja silloin pitää varautua siihenkin, että Lipponen esimerkiksi ei ole mukana näissä pääväittelyissä. Eli olisiko tv-pomot nyt järkevintä ottaa Pekka Haavisto suosiolla heti mukaan samaan pöytään. Se olisi reilua ja oikeudenmukaista ja itse uskon, että Haavisto voi vielä tässä kisassa yllättääkin. Katsokaa ja sanokaa minun sanoneen jo niin käy.

Toisella kierroksella Sauli Niinistö voittaisi Väyrysen lukemin 83 – 17 ja toinin vielä selvemmin Soinin 84 – 16 ja kuten myös Lipposen samoilla luvuilla 84 -16. Itseasiassa erikoista on sekin, että tästäkin vertailusta on Yle jättänyt Pekka Haaviston pois? Onko Yle siis reilu ja puolueeton tässä kysymyksessä? Minusta ei, sillä tällä hetkellä on aivan yhtä todennäköinen kakkoskierroksen ehdokas kuin Lipponenkin ja oikeastaan yhtä todennäköinen virhemarginaalin valossa kuin myös Soini ja Väyrynenkin. Tämäkin puoltaa Haaviston mukaan ottamista pääväittelyihin.

Puolueuskollisuudessa on muuten edelleen silmiinpistävintä se, että Demareista 37 prosenttia äänestäisi edelleen mieluumin Sauli Niinistöä kuin Lipposta. Demareista vain 30 prosenttia tukee omaa ehdokastaan. Miettikääpä sitä. Keskustelu ehdokasvalinnasta demarileirissä oli muuten jo tälläkin viikolla eduskunnassa aikakin vilkasta tai ainakin pohtivaa. Voisiko Heinäluoma kuitenkin olla vielä se oikea valinta? Minä uskoisin niin ja sitä miettii päivä päivältä myös yhä useampi SDP:n kannattaja ja puheiden mukaan myös vaikuttajakin. Se on mielenkiintoista keskustelua se.

Mutta gallupit on gallupeja ja annetaan niiden mennä. Tehdään työ hyvin ja katsotaan sitten kuka voittaa. Mutta toiveeni ja ehdotukseni on tv-kanavillekin se, että tehdään se myös reilusti ja otetaan Pekka Haavisto mukaan presidenttiväittelyihin yhdessä Sauli Niinistön, Paavo Väyrysen ja Paavo Lipposen kanssa. 

 

 

 

Kommentit