Perjantai, 17.03.2006

Blogi, lauantaina 18.03.2006

Viikonloppu alkoi rennosti. Formula ykkösten aika-ajoa katselin, sitten hieman töitä mm. enduron uutisia ja sitten nyt suunnaksi Pekkalan mökki. Käyn tarkistamassa, että kaikki mökillä kunnossa. Lisäksi tuo raitisilma tekee aina hyvää.

Mökillä oli kaikki kunnossa. Vähän sellaista takatalven tuntua, kun ilma näin nuhruinen noiden kauniiden kevätaurinko pävien jälkeen. No uusi lumi on vanhan surma. Lintuja oli kivasti liikkeellä. Pähkinät kelpasivat ja taitavat nekin jo odottaa kevättä. Sitten vielä Vanhakoskella pyörähdin ennen kotiin tuloa. Koskikara siellä myös nautti koskenpauhuista. Kyllä koskikin jo enteili kevättä.

Sunnuntai-aamu ja sää samanlaista. Pikkuhiljaa lunta tippuilee taivaalta. Illalla kävin katsomassa kun Käsityöläiset olivat keikalla ja oli kiva nähdä samalla myös paljon ystäviä. Taisi olla sellainen viikonloppu, että monessa suunnassa tapahtui, kun niin hyvin oli tuttuja liikenteessä. Käsityöläiset soittivat jälleen kerran loistavan keikan.

Nyt ylös ja formuloita kohta jännittämään. Katsotaan pitikö veikkaukseni Kimin taktiikasta paikkansa. Epäilin, että Räikkönen liikkeellä eturivin kuskeja painavammalla lastilla vai menikö tuo aikaero sitten vain huonoon aika-ajorakoon. Katsotaan.

Kommentit