Perjantai, 15.06.2007

Blogi, perjantaina 15.06.2007

Myöhäinen nukkumaan meno eilen ja aikainen herätys tänään. Kansanedustajan arkea. Päivä alkoi aamuinfolla SLU:n vieraana. Kävimme läpi liikunnan ja urheilun toimintaa ja myös rahoituksen nykytilannetta ja haasteita. Tällaiset infot ovat tärkeä osa kansanedustajan työtä ja erityisesti ne mitkä liittyvät lähiten omiin valiokuntiin ja kiinnostuksen kohteisiin.

Eduskunnassa oli kuohahtanut poissaollessamme. Suuressa salissa oli esillä ollut opintotuen vanhempien tulorajojen korotus. Hallitus korottaa tätä rajaa nyt 30 prosenttia ja tekee ensimmäisen tärkeän ja kauan odotetun uudistuksen opintotukikokoinaasuudessa. Suuressa salissa keskustelua herätti sivistysvaliokuntamme linjaus missä ns. pitkän aikavälin tavoitteeksi otimme opintotuen irroittamisen kokonaan vanhempien tuloista. Kysehän on nimenomaan siitä, että alle 20-vuotiaiden toisen asteen opiskelijoiden opintotukeen vaikuttavat edelleen vanhempien tulot. Puheenjohtajamme Raija Vahsalo kertoi valiokunnan kannan eli ”Valiokunnan mielestä tätä riippuvuutta vanhempien tuloista tulee itsenäisesti asuvilla, alle 20-vuotiailla toisen asteen opiskelijoilla edelleenkin vähentää ja pitkällä tähtäimellä kokonaan poistaa.”

Tämä herätti meidän ryhmästä Ben Zyskowiczin, joka totesi, että ”Olen tässä asiassa ilmeisesti aikamoinen kerettiläinen” … ”En ymmärrä sitä ajattelua, joka on vallannut koko tämän salin, että jos meillä on hyvätuloiset, ed. Arhinmäki, jopa suurituloiset vanhemmat, niin heidän tuloillaan ei saisi olla mitään merkitystä arvioitaessa näiden nuorten tarvetta saada opintotukea. On käsittämätön semmoinen ajatus, että kun lapsi on täyttänyt 18, niin vanhempien pitäisi pestä kätensä sen lapsen elättämisestä ja sanoa, että nyt sinä saat sitten tästä eteenpäin elää yhteiskunnan piikkiin, kun olet jo täysi-ikäinen. Miettikää vielä. Te ette tässä asiassa ainakaan ole köyhän asialla.”

Olen Benin kanssa täysin eri mieltä. Itse en ymmärrä miten vanhempien tulot voivat vaikuttaa aikuisten ”lasten” asioihin. ”Lapset” ovat muutenkin 100 prosenttisesti vastuussa itsestään lain edessä ja muutenkin, mutta opintotukee heillä ei olisi oikeutta vanhempiensa perusteella. Varsinkin meillä maaseudulla on tilanne hankala, kun moni nuori joutuu jo tässä ikävaiheessa muuttamaan pois kotoa opiskelujen perässä. Rahaa tarvitaan. Ja toisaalta vanhemmilla ei ole enää mitää velvollisuutta rahoittaa ”lastensa” opiskelua. Miten toimitaan kun tätä halua ei ole? Voisi kysyä Beniltä.

Itse Benin kanssa asiasta olen keskustellut. Totesin, että hänen logiikallaan myös vanhuksen hoidon kustannuksiin ja maksuosuuksiin tulisi samalla logiikalla vaikuttaa sitten ”lasten” tulot. Eikö tilanne ole hieman kärjistäen aivan sama.

Itse olen ehdottomasti sivistysvaliokunnan mielipiteen takana. Opintotuki uudistusta tulee jatkaa tavoitteena kannusta kokonaisuus. Olen ehdottoman tyytyväinen, että nyt opintoraha nousee sinivihreän uuden hallituksen toimesta ensi vuonna kuten myös opiskelijan oma vapaantulon raja. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä ei riitä vaan tarvitaan kokonaisuudistusta ja toivon, että tämäkin asia nousee osaltaan esille nyt käynnistyvän sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen yhteydessä. Lupaan olla asiassa aktiivinen.

Tänään eduskunnassa äänestetään uudistuksesta ja sen vastaesityksinä on kaksi opposition tekemään ehdotusta. Linja niissä sama, mutta opposition henkeen näyttää nyt kuuluvan kun näyttää siltä, että asiat menevät hallituksen toimesta toivottuun suuntaan eteenpäin kuuluu kiirehtiä kaikkia jo päätettyja asioita vähintäänkin kuukaudella tai parilla. Mutta minusta nyt esitetty linja kestävä ja oikea ja uudistustyön pitää jatkua pitkäjänteisesti.

Nyt kuitenkin sivistysvaliokuntaan ennen päivän äänestyksiä.

….

Nyt jälleen kotona. Lupasin tänään vielä Urheilukanavalle käsikirjoittaa yhden ohjelman eli muutama tunti koneen parissa ja sitten vapaan viikonlopun viettoon. Täysistunto meni odotetusti. Valtaosa kansanedustajista oli opintotukiuudistuksessa asteittaisen, mutta määrätietoisen uudistuslinjan takana ja hieman tai enemmänkin populistiset nopeutetut aikataulutusesitykset kaatuivat selvin numeroin äänestyksissä. Itse olen monessa asiassa muutosesitysten kannalla, mutta ymmärrän senkin, että kasassa ei kaikkea voi muuttaa ja muutokset vaativat valmistelua ja rahoitustakin. Nyt kuitenkin ensimmäinen askel uudistuksessa otettiin. Vanhempien tulorajoja korotettiin 30 prosenttia. Tulevaisuudessa olen sen kannalla että pitkässä juoksussa meidän tulee luopua tällaisesta rajasta kokonaan. Ensi vuonna opintoraha sitten nousee ja vuoden alusta myös opiskelijoiden vapaantulon rajat eli näin asia etenee.

Nyt kuitenkin töihin ja sitten vapaan illan viettoon.

Kommentit