Tänään ollut upea päivä Brysselissä niin kuin eilenkin. Olemme tavanneet suuren määrän suomalaisia Eu-virkamiehiä, EU-suurlähettiläs Eikka Kososen ja komissaari Olli Rehnin jne. Kiertäneet kaikki keskeiset päätöksenteon paikat ja yhtenä erityiskohteena tutustuneet MTK:n toimintaan Brysselissä ja EU:ssa. Nyt kello 23.50 ja juuri kotiin. Hieman kotimatka viivästyi kun aivan kotinurkalla kantatie 54:llä hirviaitojen välissä oli ylivuotinen valkohäntäkauriin poikanen. Sinkoili aikansa aitojen välissä ja hyppäsi aitaa päin ja taittoi niskansa. Menin varmistamaan tilannetta ja mitään ei ollut tarpeen eikä tehtävissäkään. Poliisipartiolle ilmoitin ja myös metsämiehille. Hoitavat onnettoman pois. Mutta erittäin vaarallisia nämä aitojen väliin päässeet eläimet. Onneksi nytkin vältyttiin osumilta ja ihmisvahingoilta.
Huomenna aamulla jo kahdeksan jälkeen SLU:n vieraaksi ja sitten Eduskuntaan. Pakko siis hetki levätä.