Perjantai, 14.10.2011

Blogi, perjantaina 14.10.2011

Eilen illalla saimme siis eduskunnassa päätökseen budjetin lähetekeskustelun. Varsin yksituumaista oli väki läpi viikon ja jotain kertoi sekin, että keskustelu oli loppua jo tiistaina ja keskiviikkonakin. Puhemiesten täytyi pitää sitä keinotekoisesti hengissä aina eilisiin ministeripuheenvuoroihin asti. Ei muuten sellaistakaan ole koskaan ennen nähty ja koettu. Mutta nyt koettiin. Keskusta tarjosi muutaman oman vaihtoehdon keskustelussa mutta ei paljoa ja perussuomalaisten linjan tunnemmekin eli ”kaikille kaikkea ja paljon ja vähän äkkiä nyt”. Mutta varsin hyvässä yhteishengessä kuitenkin asiat eteenpäin ja eilen oli upea huomata miten ylipuolue ja kaikkien rajojen kiiteltiin työmarkkinoiden uutta vahvaa työllisyyssopimusta. Se oli vahva näyttö jälleen Jyrki Kataiselta ja hänen hallituksensa uudenlaista tavasta toimia ja tehdä. Toivotaan nyt vielä, että kaikki avainalat sovun hyväksyy ja pääsemme hieman paremmin pelastusrenkain edessä oleviin tyrskyihin.

Nyt siis jo perjantai-aamu ja aikainen sellainen. Eduskunnassa tänään jälleen muutaman istuntopäivän jälkeen tavanomaisempi valiokuntapäivä. Aamupalaverien jälkeen ympäristövaliokunta 9.30 ja sitten puolustusvaliokunta ja vielä ennen täysistuntoa ulkoasiainvaliokuntakin. 

Kello 20.21 ja kotona. Tänään eduskunnassa siis ns. normipäivä. Ulkoasiainvaliokunnassa ryhdyimme valmistelemaan mietintöämme Ottawan sopimuksesta ja siinä työtä riittääkin. Asia jota ei olisi koskaan pitänyt päättää, mutta nyt tilanne on se mikä on. Olen problematiikan usein kertonut täälläkin ja nyt meidän tehtävä on enää vain allekirjoittaa 2003 Matti Vanhasen ja keskustan sekä SDP:n johdolla tekemä päätös. Korvaavat hankinnat on jo tehty pääosin ja iso juna on mennyt. No me yritämme vielä parhaamme, että saisimme lopputuloksesta maamme kannalta edes siedettävän.

Tänään päivällä vieraanani kävi Riihimäen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikakeskuksen väki. Oli mukava tavata tuttuja ja hieman puhua kotiseutukuntammekin asioista. Sen perään sitten vain lyhyt istunto ja pari puhelinpalaveria ja sitten Riihimäen kautta kotiin. 

Huomenna Forssaan Hämeen Kokoomuksen perinteiseen syysseminaariin. Mielenkiintoinen päivä Lounais-Hämeessä tulossa.

 

Kommentit