Keskustan Sirkka-Liisa Anttila esitti eilen Hämeen Sanomien verkkosivuilla listavaalin käyttöönottamista Suomessa. Listavaalissahan puolue laittaa ehdokkaat omaan suosikkijärjestykseensä ja tämän jälkeen ihmiset voivat äänestää vain valmiita listoja. Periaatteessa puolue siis jo itse päättäisi ketkä listalta läpi menisivät ja vain ehkä viimeisestä paikasta voisi olla kisaa ja senkin saaja olisi joka puolueessa jo ennalta päätetty. Emme siis enää äänestäisi suoraan ehdokkaita vaan puolueita.
Itse en lämpene Anttilan esitykselle. On totta, että monessa EU-maassa listavaali on käytössä, mutta siitä huolimatta minä haluan säilyttää kansalaisilla aidon mahdollisuuden valita itse ketä äänestää ja kuka nousee ja yllättää missäkin vaaleissa. Minä siis sanon Anttilan ehdotukselle – KIITOS EI.
Palataan päivän aiheisiin jälleen jälkikäteen iltasella.
…
Päivä mennyt jälleen todella vauhdilla. Aamusta ensin töihin ja sitten vielä pariksi tunniksi risusavottaan metsään. Yksin siellä, kaikessa rauhassa, se tekee hyvää. Nyt kuitenkin jo Porvoossa. Tulin auttamaan ystävääni Race of Porvoo hyväntekeväisyystapahtuman järjestelyissä ja jo tänään illalla Porvoon keskusta täyttyi ääriään myöten kun upea kaunis kesäkaupunki sai F1-kasteensa. Kaduilla nähtiin lisäksi GT-luokan Eskelisen Mikon auto, Fors Focus WRC sekä nippu Legendsejä. Huomenna samat pelit katuradalla itse kilpailussa ja säänkin pitäisi olla kohdallaan.
Alkaa tuosta vaaliraha- ja puoluerahoituskohusta pikkuhiljaa kaikki olla sanottu. Kolme isoa ja Vasemmistoliitto ovat jo rahoituksensa avanneet ja enää odotamme koska sen tekee pienemmät puolueet RKP:n ja Perussuomalaisten johdolla. Myös kristillisten rahoitus on mielenkiintoista saada auki. Jäämme siis niitä vielä odottamaan. Tänään puolueemme varapuheenjohtaja Sampsa Kataja nosti aivan oikein esille vasemmiston ay-tuen ja nimenomaan sen, että me kaikki suomalaisten olemme sitä tukemassa merkittävillä verovähennyksillä. Ay-jäsenmaksuthan ovat verovähennyskelpoisia ja näin ollen tuo vasemmiston saama Ay-tuki on siis itseasiassa meidän kaikkien suomalaisten ja veromaksajien kustantamaan. Esimerkiksi viime vuonna ay-maksuista tehtiin vähennyksiä verotuksessa perätis 530 miljoonalla eurolla eli me suomalaiset menetimme verotuloja peräti 211 miljoonaa. Katajan toteamus: ”Miksi meidän kaikkein pitäisi osallistua SDP:n ja vasemmistoliiton tukemiseen? En koe heidän arvoja omikseni. Jos verovaroin ja verohelpotuksin pitää puolueita tukea, on sen tapahduttava parlamentarismin voimasuhteiden mukaan” on hyvin perusteltu ja sen allekirjoitan. Tähän on syytä puuttua nyt kun puolue- ja vaalirahoitusta uudistetaan. Yksi ratkaisu on sitten määrittää tuo nyt jo keskustan esittämä 15 000 euron vuotuinen katto tuille. Itse hyväksyn ehdottomasti ammattiliittojen jäsenmaksujen vähennysoikeuden niin kuin Katajakin, mutta vain silloin kun varat käytetään esimerkiksi jäsenpalveluihin ja työttömyyskassojen käsittelyaikojen purkamiseksi. Puoluetukeen ei tällaista meidän kaikkien ”maksamaan” tai tukemaa rahaa tule käyttää. Järjestelmän on muututtava tai pohdittava uudestaan verovähennysoikeutta.