Maamme jätevesiasia tai -sotku ei näytä tästä selviävän. Asiaa osa haluaa nyt runnoa kovalla kiireellä läpi ja meitä huolellisen työn tekijöitä ja sen tekemisen vaatijoita syytetään asian jarruttamisesta ja kiusanteosta. Erittäin kovia ja loukkaavia väitteitä asiassa missä ensin omasta takaa annettiin jätevesisotkun vaan paisua ja paisua tekemättä mitään. Kun paine kasvoi riittämiin ja jopa huijaaminen oli saanut jatkua vuosi ja vuosia niin sitten vasta toimeen ryhdyttiin. Ja tämänkin jälkeen kauhealla kiireellä ja minusta jopa omaa työvastuuta pakoillen on asia sitten sysätty meille valiokuntaan työnalle.
Nyt asia on edennyt niin kuin lehdistäkin olemme saaneet jo lukea. Mutta ei tämä aivan näin yksinkertaista ole. Itseasiassa tässä voimme vielä saada aikaan aika mielenkiintoisenkin keskustelun. Näyttää siltä, että tuoretta tutkimustietoa halutaan nyt salata meiltä ja estää niiden julkaisu ainakin yli tämän valiokuntakäsittelyn. Kerron myöhemmin lisää.
Mutta nyt valiokuntiin. Ympäristöä ja sitten sivistystä. Tästä se alkaa.
….
Kello 17.13 ja juuri Riihimäeltä kotiin. Normipäivä eduskunnassa ja siellä ei siis mitään ihmeitä. Ihmeitä sen sijaan alkaa kasaantua tuon jätevesiasian ympärille. Olen yrittänyt saada tässä Helsingin yliopiston Kuopiossa tekemän MaSu-hankkeen tutkimustietoja käyttööni ja käyttöömme myös ympäristövaliokuntaan, mutta se näyttääkin nyt olevan enemmän kuin vaikeaa. Eilen jo uskoin, että tutkimustuloksia saamme tietoomme, mutta yllätys olikin suuri kun kuulin että tuloksia ei julkaistakaan. Herääkin kysymys, että miksi ei? Osoittavatko maasuodattamohankkeen tutkimukset jotain sellaista mitä Sykeen eli Suomen Ympäristökeskuksen aiemmat tutkimukset eivät ole osoittaneet? EIkö maasuodatus jätevesien puhdistamiskeinona toimikaan väitetyllä tavalla? Tässä alkaa olla uuden farssin piirteitä. Asiaa on syytä tonkia ja tutkia lisää.
Eduskunnasta sitten Riihimäelle. Eduskuntavaalikampanjani materiaalit siellä alkavat pikkuhiljaa valmistua ja kuusi erilaista rollupia jo oli näytillä ja myös mainosmateriaalia muuta sellaista. Osa näistä käyttöön jo maanantaina Hämeenlinnan Vanajanlinnan Oikea Suunta III -seminaariin. Semmani on herättänyt valtaisaa kiinnostusta. Koskaan ennen en ole myynyt näin paljon lippuja seminaariini ja linnan sali täyttyykin upeasti kun puhumaan saapuu Iiro Viinanen, Risto EJ Penttilä, Ilkka Kanerva ja Pentti Rantanen. Sekä sitten semman lopussa hurmaava ja taitava Fatbardhe Hetemaj. Jos vielä joku semmaan täältä blogini lukijoista haluaa tulla niin nopeasti viestiä minulle osoitteeseen timo.heinonen (a) eduskunta.fi tai ihan soittamallakin asia onnistuu. Tulossa seminaari josta puhutaan ja josta kuullaan. Aiheina siis talous a´la Viinanen, Natoa ja turvallisuutta Kanervan ja Penttilän maustein, yrittäjyyttä Würthin ja Rantasen opein ja elämänmittaista kotouttamista arkitehtinä Fade. Odotan jo itsekin innolla.
…
Huomenna sitten upea rallipäivä täällä Hämeessä. Riihimäki Ralli ohjelmassa ja lähden pitkästä aikaa itsekin jälleen kisaamaan. Allamme juuri päivitetty rallin MM-sarjastakin tuttu Super2000-luokan Peugeot 207 ja meno siis takuuvarmasti näyttävää. Järjestyksessään 37 Riihimäki Ralli avaa samalla Historic Rally Trophyn kauden tämän vuoden osalta ja viivalla todella upea kavalkaadi täysiverisiä kilpa-autoja viime vuosikymmeniltä. Kaiken kaikkiaan kisaan mukaan 185 autokuntaa ja luvassa kuusi erikoiskoetta joista kisan avaava Ravirata heti yleisönä ek:na kello 12 alkaen. Sinne helppo tulla perheenkin kanssa ja loistavat katsomot ja upea erikoiskoe. Tervetuloa siis Riihimäelle. Me emme nostele!