Perjantai, 13.07.2012

Blogi, perjantaina 13.07.2012

Puhtaasti vapaapäivä tänään. Eilen viimeistelyt huomiseen ratsastuskisaan ja nyt aikaa nautiskella Suomen koleasta suvesta. Ja samalla hieman valmistella huomista thDERBYä. 

Näin se tässä duunissa päivät vaihtelee. Tänään puhelin soinut ja aiheena tottakai Espanjan tilanne ja maamme suntautuminen siihen. Hetki sitten Helsingin Sanomat vuorostaan soitti ja sieltä tiedusteltiin kantoja vakuusvaatimuksiin ja eduskuntaryhmämme puheenjohtajan Jan Vapaavuoren siihen liittyviin kommentteihin, että olisikin ehkä maamme edunmukaista luopua jääräpäisesti vaatimasta olemattomia vakuuksia. 

Minusta Vapaavuoren keskustelun avaus oli erittäinkin tervetullut. Kun tiedämme ja muistamme, että hallitusohjelmassamme on yksiselitteinen kirjaus vakuusvaatimuksesta niin osaamme laittaa nämä keskustelunavaukset oikeaan lokeroon. Hallitusohjelman kirjaus on yksiselitteisen selkeä ja sitä voidaan siis muuttaa vain yhdessä kuuden puolueen kesken sopien. Niin se menee tässä asiassa kuin kaikissa muissakin hallitusohjelmankirjauksissa. Ei siis hallitusohjelma tietenkään ole asiakirja jota ei voitaisi yhdessä tarkistaa ja uudistaakin jos tilanne sitä vaatii. Ja kannattaa muistaa sekin, että tilanne on nyt hyvin erilainen kuin 2011 keväällä ja siitä tulokulmasta asiaa pitää nyt tarkastellakin. 

Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että meidän on syytä tarkastella tätä Euroopan talouskriisiä suomalaisten edunmukaisesti. Ei meidän tarvitse alistua Etelä-Euroopan maiden arvostelulle tai nöyristellä heidän edessään. Heidän tässä kannattaisi mieluumminkin hävetä. He ovat oman taloutensa ryssineet ja ajaneet omat maansa ahdinkoon ja olisivat nyt edes tyytyväisiä ja kiitollisia, että asioita muut yrittävät heidän puolestaan edes laittaa kuntoon. Mutta minusta ohjenuoran pitää olla itsekäs – suomalaisten etu. Ja siksi on tärkeää huolehtia siitä, että meidän ”rahoja” ei jaeta holtittomasti ja vaaditaan tiukkoja ehtoja mukanaolollemme. Me tässä olemme lainaajina ja lainansaaja tyytyköön ehtoihin ja sanon suoraan hävetköön samalla.

Näin se menee. Hetki sitten vapaapäivän keskeytti viesti joka kertoi eduskunnan kokoontuvan mitä todennäköisimmin jo ensi viikolla kesäistuntoon Espanjan kriisin takia.  Hallitus valmistelee eduskunnalle tiedonantoa Espanjan rahoitusjärjestelmän vakautusohjelmasta ja siihen liittyvistä valtiontakauksista. Nyt olemassa olevien tietojen mukaan hallituksen pitäisi ilmoittaa Suomen kanta ERVV:n kautta annettavaan tukeen 20.7.2012 euroryhmän kokouksessa. Mahdollisen tiedonannon takia nyt siis varaudumme ylimääräiseen istuntoon ensi torstaina 19.7.2012 klo 14 ja toiseen istuntoon perjantaina 20.7.2012 klo 10 jolloin asiasta mahdollisesti äänestettäisiin. Mutta tämä siis nyt hyvin epävirallista ja ennakkotietoa. Mutta sitä se tarkoittaa, että ensi viikon ohjelmat pitää nyt kalenterista aikalailla pyyhkiä pois ja varautua työntekoon kivilinnassa jälleen.

Lopullisesti tilanne ratkenneen alkuviikosta. Hallitus antanee tiedonannon eduskunnalle sillä varauksella, että Espanjan kanssa käytävissä neuvotteluissa Suomelle annettavista vakuuksista saadaan aikaan neuvottelutulos ensi maanantaina. Jos vakuusratkaisu ei synny niin ensi viikon istunnot peruuntuvat. Elellään tätä kesää nyt näin.

….

Illalla vielä piipahdimme Kartanoputiikki Punaisessa Tuvassa. Putiikassa ollut aivan mahtavan vilkas kesä ja paikka on löytänyt sijansa yhä useampien sydämissä. Jos ei vielä sinulle tuttu ole niin suosittelen kyllä ehdottomasti. Siis Naisille paratiisi :). Tässä linkki paikan sivuille: Kartanoputiikki.

Paluumatkalla kun sade helpotti niin poikkesin sitten hakemaan tuon Volkkarini. VW Kupla vuosimallia 1971 1500 koneella. Olipas mukava paluumatka tulla heinäsirkan kanssa kantatietä pitkin ja se näissä kuplissa kivaa ettei tarvitse yksin ajella. Nytkin koko matkan perässä mukavasti kavereita. Heitä toki ajoittain sieltä ohikin laskin. Kiireisimpiä. 

Mutta nyt kello jo puoli kymmenen ja aamulla aikainen herätys ratsastuskilpailupäivää. Toivottavasti siitä tulee hyvä.

 

 

 

Kommentit