Perjantai, 12.06.2009

Blogi, perjantaina 12.06.2009

Aamulta lakivaliokunta peruttiin, kun saimme eilen jo kevättyöt tehtyä. Sai siis nukkua puolituntia pidempään. Nyt jo sorvin ääressä ja odottelen tässä sivistysvaliokunnan alkua. Eilisillan pitä keskustelu herätti teistäkin monessa ajatuksia ja kiitokset palautteesta ja viesteistä ja tsempeistä. Niilläkin jaksaa taas hyvin eteenpäin.

Eilispäivän kova uutinen oli myös keskustan uusi vaalirahaskandaali. Eduskunnan käytävillä riitti kuhinaa ja tarinoita ja moni pohti mitä kasasta vielä selviää kun sitä lisää tongitaan. Erikoista oli myös se, että tuosta keskustan saamasta rahasta oli maksettu ”vastinetta tehdystä työstä”. Jäin itse miettimään, että eikö tämä ole sitten palkkaa mistä pitäisi verotkin maksaa?

Nyt siis uudessa kohussa kyse jo viime vuonna tutuksi tulleesta Nova Groupista joka silloin antoi rahaa Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:lle 145 000 euroa, mistä raha kanavoitiin suurimmalta osin keskustalaisille poliitikoille. Mutta uskomatonta on se, että tässä ei ollutkaan siis kaikki ja tästä nyt uusi entistä pahempi kohu. Eilen kerrottiin, että tuon 145 000 euron lisäksi Nova Group antoi vielä 125 000 euroa suoraan keskustan yhdistukselle Menestyvä Suomi ry:lle, jonka puheenjohtajana toimi tuolloin keskustan yhteyspäällikkö Lasse Kontiola ja varapuheenjohtajana keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen ja sihteerinä keskustan hallintopäällikkö Aki Haaro. Tällainen raha on jäänyt pimentoon tähän asti ja mielenkiintoista nyt kuullakin kenelle tuo potti on jaettu. Sen tutkiminen varmaankin jatkuu. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan miten tämä paisuu.

….

Kynästä-sivulla kirjoitukseni Saimaannorpista ja lohista.

….

Nyt viimeinen sivistysvaliokunta ohi ja kohta täysistuntoon. Tänään lyhyt täysistunto ilman äänestyksiä ja sitten iltapäivä ja ilta motorsportille. Ensin suoraan Lahteen F1-venekisoihin ja sieltä illaksi Riihimäelle Riihimäen Kahvakoplan järjestämään enduron MM-sarjan osakilpailun avauserikoiskokeelle.

Nyt kello jo 22.52 ja juuri hetki sitten Pekkalan mökille. Jollain kummallisella tavalla olen taas kaivannut tänne. Luonnon keskelle tiukan ja paineisen viikon jälkeen. Tänään siis eduskunnasta Lahteen F1-veneiden MM-kisojen järjestäjien Kalle Keskisen ja Ari Koivulan vieraaksi. Sää oli hieno ja kostean lämmin ja tunnelma kauniin Vesijärven rannassa hyvä. Sami Seliön aika-ajo oli mennyt hieman penkin alle, mutta itse kisassa suomalainen maailmanmestari oli vakuuttavan hyvä kuitaten startissa muutaman sijan ja nousten lopulta viidenneksi taistellen hetken jopa nelospaikastakin. Paikalla oli paljon tuttuja niin moottoriurheilun puolelta kuin Lahdesta politiikasta ja politiikan ulkopuoleltakin ja aika meni kuin siivin.

Venekisoista sitten Riihimäelle ja uusi laji, mutta MM-taso edelleen. Riihimäen Kahvakopla järjestää tänä viikonloppuna enduron MM-sarjan neljännen kilpailuviikonlopun ja tänään illalla oli tämän kauden tavan mukaan kilpailun prologi. Extreme-erikoiskoe vetikin väkeä Urheilupuistoon enemmän kuin järjestäjät osasivat odottaa ja tunnelma oli sielläkin katossa kun Marko Tarkkala, Mika Ahola, Juha Salminen sekä Samuli Aro marssittivat pyöränsä muiden suomalaisten kanssa lähtöviivalle. Huomenna kilpailu jatkuu aamusta ja silloin tarkoitus suunnata Lopen torin kautta metsään.

Tänään saimme surullisen uutisen, kun Rautatieläisten liitto ja Rautatievirkamiesliitto vahvistivat, että maanantaina junat jäävät asemille. Lakon tai mielenilmauksen syynä on protesti yrityksen henkilöstöpolitiikkaa kohtaan ja pian VR:n johto tuomitsikin jo ammattiliittojen toimet harkitsemattomiksi. Mutta erikoista on se, että Rautatieläisten liiton mukaan VR on malliyhtiö henkilöstöpolitiikassa. Vaikea ymmärtää mistä tässä on siis kyse? Radiossa epäiltiin jopa poliittisia tavoitteita? Itse en sellaisiin haluaisi uskoa.

Itse kannatan aitoa ja oikeaa lakko-oikeutta, mutta tällä kertaa toimien taustat ja tarkoitus siis hieman ihmetyttää. Juuri hetki sitten nimittäin VR:ssä syntyi sopu pakonsanelemista säästötoimista. VR:n laittomanana pitämä lakko aiheuttaa yhtiölle useiden miljoonien eurojen tappiot ja voimme vain kuvitella mitä se tarkoittaa yhtiössä seuraavaksi. Toivon siis todella, että järki vielä tässä voittaisi ja sopimusten mukaisesti hyvässä yhteishengessä yhtiössä voitaisiin tulevaisuudessakin edetä ilman tällaista peliä. Myös Jyri Häkämies totesi, että työnseisauksella aiheutetaan perusteetonta vahinkoa VR:n asiakkaille ja yhtiön imagolle.

Kommentit