Eilen Lopella järjestettiin yläkoulussa varjovaalit. Tulokset lupailivat hyvää. Kokoomus sai 55,5 prosenttia äänistä. En muista koska olisimme sellaisen äänisaaliin nuorten vaaleissa saanut. Nuorissa on tulevaisuus 🙂
Eilen siis huikean pitkä päivä, mutta illan vierailu Lahdessa tsemppaamassa ja auttamassa hieman nuorinta ehdokastamme Monica Savanderia kruunasi päivän. Monicaan voitte käydä tutustumassa kotisivuilla http://www.freewebs.com/monicasavander/. Sivuilla itseasiassa nyt tuorein blogimerkintä ajankohtaisesta aiheesta otsikolla ”Nuorten terveyspalvelut kuntoon”. Näitä hyviä ehdokkaita ympäri Suomen esittelen laajemminkin täällä kotisivuillani kohdassa Hyvä ehdokas. Kannattaa kurkata. Siellä mielenkiintoisia nostoja ympäri maan. Hyviä ehdokkaita.
Tänään kouluruokailu täyttää 60 vuotta. Eli 60 vuoden ajan me suomalaiset koululaiset olemme itse kukin ajallamme saaneet nauttia ”ilmaisesta” kouluruuasta. Tänään jo lähes 900 000 lasta syö kouluruoan joka koulupäivä ja kriteerien mukaan aterian pitää vastata kolmannesta päivän energiatarpeesta. Viimeisen vuoden aikana olen saanut kuitenkin liikaa viestejä, että ruuan hinnan nousu ja samaan aikaa määrärahojen pitäminen entisellään on heikentänyt kouluruokaa ympärimaan. Tavanomaista on, että palaruoka on vaihtunut sinänsä ihan hyviin keittoruokiin, mutta kehityssuunta ei ole oikea. Samaan aikaan myös muuten ammattilainen keittiöväkemme on joutunut vaikean urakan etenee loihtiakseen samalla senttimäärällä edelleen ravinnerikkaita ruokia. Pääasiassa tässä onnistuttu, mutta vain osaavan henkilökuntamme ansiosta. Kannustankin tänään kaikkia nostamaan esille kouluruoan tärkeyden ja kannustan myös kunnallisvaaliehdokkaita pitämään aihetta esillä. Ensi vuodeksi määrärahoja on saatava ruuan hinnan nousua vastaavalla tavalla korotettua. Hyvä terveellinen ja lapsille ilmainen kouluruoka on yksi koululaitoksemme vahvuuksista ja sitä pitää vaalia.
Tänään perjantaina julkistetaan myös Nobelin rauhanpalkinnon saaja Oslossa. Katsotaan onnistuuko tänä vuonna. Toivon todella, että Martti Ahtisaaren työ palkittaisiin nyt tällä arvokkaalla tunnustuksella. Tyytyväinen olen myös siihen, että nykyhallitus ensimmäisenä on tunnustanut Ahtisaaren työn arvon oikealla tavalla. Organisaatio ja arvokas työ saa valtiolta nyt rahaa. Katsotaan jo 200 ehdokkaan joukosta nousisi nyt hyvä ykkönen esille. Tosin voi olla, että palkinto suuntaa tänä vuonna kiinalaiselle toisinajettelijalle.
Tänään aamulla aikaisin ylös. Helsingissä odottaa hallituspuolueiden sivistysryhmän kokous ja sitten normaalipäivärytmi valiokunnan ja täysistunnon kanssa. Illalla sitten Hyvinkäällä Yrittäjäjuhla.
…
Huh mikä aamupäivä. Valiokunnissa miehistöpulaa ja itse sainkin sitten urakoida oikein kunnolla tai ainakin sinkoilla edestakaisin. Onneksi saimme kuitenkin sivistysvaliokunnassa isot asiamme hoitoon. Eteenpäin mm. taiteilijoiden ja tieteentekijöiden sosiaaliturvan mahdollistava lakiesitys. Historiallinen juttu ja kauan odotettu. Myös ensi vuoden budjetin koulutus, kulttuuri ja liikunta-asioita käytiin tänään läpi, mutta se työ ei vielä päätökseen. Todennäköisesti koko ensi viikko vielä pakerretaan sitä.
Mutta päivän upea uutinen on Martti Ahtisaaren saama Nobelin rauhanpalkinto. Tuntuipa hienolta kun puhelin välitti tiedon. Lämpimät onnittelut Ahtisaarelle ja hänen työntekijöilleen pitkästä ja tuloksekkaasta ja arvokkaasta työstä.
Mutta nyt täysistuntoon ja jos sen jälkeen ehtisi lounaalle. Yritetään ainakin.
…..
Nyt jo kotona. Tänään saimme salissa jälleen askeleen eteenpäin yhtä pitkään kaivattua opiskelijoiden etuuksien parannusta. Kyseessä siis puolison tulojen vaikutuksen poisto asumislisästä. Eli enää ensi vuoden alusta lähtien ei puolison eikä näin myöskään kämppiksen tulot vaikutat opiskelijan saamaan opintotuen asumislisään. Tätä uudistusta on kaivattu ja odotettu pitkään – lähes yhtä kauan kuin saatiin odottaa tuota opintorahan korotusta. Siihen meni 15 vuotta ja nyt sitten syksyllä saimme tuon 15 pinnan korotuksen kaikille opiskelijoille. Itseasiassa edellisenkin korotuksen hoiti hallitus jossa kokoomus oli mukana eli se kertoo jotain puolueiden välisestä erosta. Lisäksihän olemme jo nyt ehtineet ensimmäisen reilun vuoden aikana korjaamaan myös vapaantulonrajoja ylöspäin eli paljon on tälläkin sektorilla saatu aikaan. Täytyy vain toivoa, ettei tuollaisia 15 vuoden odotuksia enää tarvita. Ei ainakaan tämän hallituspohjan aikana.
Tänään myös kunnanjohtajamme valintaprosessi on edennyt hieman. Haastattelujen jälkeen kolmesta hakijasta nyt kaksi on jo käynyt testauksessa ja kolmas on ensi viikolla. Sen jälkeen näemme miten asia etenee. Ensi vuodesta tulee Lopella enemmän kuin mielenkiintoinen. Kunnanjohtajamme vaihtuu tavoitteen mukaisesti keväällä tai alkukesästä ja myös valtuustomme koko tulee kasvamaan vuoden vaihteessa 27:stä 35:teen. Se tarkoittaa aikamoista hallinnonkin uudistusta ja sitä että saamme valtuustoomme varmasti paljon uusia hyviä valtuutettuja. Mielenkiintoista on ollutkin se miten ehdokaslistamme on saanut myös ihmisiä ottamaan minun yhteyttä. Erityisen tyytyväinen olen siitä miten uudet ehdokkaamme on herättänyt kiinnostusta ja itse toivonkin, että näistä hieman tuoreemmistakin loppilaisista useampikin raivaisi tiensä uuteen valtuustoon. Olen vakuuttunut, että esimerkiksi Vuorimiehen Kristiinalla, Hämäläisen Ristolla ja Niemen Antilla olisi paljon annettavaa mm. töidensä kautta saamansa osaamisen kautta. Kristiinahan pyörittää Läyliäisten Ratsutallia yhdessä miehensä kanssa, mutta lisäksi hän on pörssiyhtiö Neomarkan talouspäällikkö. Tuollaista talousosaamista on harvoin tarjolla näihin tehtäviin. Risto on taasen Espoon kaupungin seurakuntayhtymän hallintopalvelupäällikkö eli toimii mm. luottamushenkilöorganisaation kanssa siellä. Toivotaan, että aikanaan saamme hänen osaamistaan myös Lopen srk:n puolelle ainakin luottamushenkilönä tai miksi ei muutenkin. Niemen Antti taas toimii Hausjärvellä suuren pääkaupunkiseudullakin toimivan yrityksen hallintojohtajana. Tällaista osaamista olen pitkään toivonut Lopenkin valtuustoon ja itse nyt ainakin toivon, että osaisimme tämän mahdollisuuden hyödyntää. Heitä mm. olen saanut muutamille yhteydenottajille esitellä ja ilo on ollutkin tehdä niin. Myös nuoret ehdokkaamme ovat keränneet runsaasti huomiota ja uskon, että nyt saamme pari ehkä kolmekin alle 30-vuotiasta uuteen valtuustoon. Sekin olisi kasvukunnalle hieno voimavara. Ja sitten tietenkin tätä vahvaa loppilaista osaamista nykytekijöiden joukossa ja uusien toimijoiden puolella. Lopen Yrittäjien puheenjohtaja Jarmo Laukkanen on varmasti mielenkiintoinen nimi ja vahvat naiset terveydenhoidon puolella Karoliina Saari, Sirpa Hopearuoho, Outi Ranta, Tuula Kauppi ja Eeva Pyhälammi. No erilaisia perusteita löytyisi monen muunkin esille nostoon. Kaikki 47 – Lopen historian laajin ja monipuolisin ehdokaslista – ehdokasta löytyy nettisivuiltamme Lopen Kokoomus. Kannattaa kurkata ja jatkossakin mielelläni kerron ehdokkaistamme lisää ja myös suoraan jokaiseen voi olla yhteydessä. Se on meidän juttu. Kuunnella ja keskustella.
Itse teen nyt tiukasti vielä viikonlopunkin kampanjatöitä. Itseasiassa tällä kertaa kyllä muualla kuin Lopella. Lopella seuraava isompi juttu tulevana keskiviikkona 15.10. kun Kokoomuksen Korvakahvila teltta on S-Marketilla 16-20. Mutta itse siis huomenna tee roadshow Riihimäki Lasinkoulu, Hausjärven Oitti, Helsinki Kolmen Sepän patsas ja sitten illalla vielä Lahti. Sunnuntaina Hausjärven Hikiässä Tarmo lähikaupalla Kokoomuksen tuuletustunnilla ja sitten Pirkkalaan illalla. Tässä nyt jotain lähiajan juttuja. Kalenterissa lisää ja jos vielä toiveita suuntaan tai toiseen niin käytettävissä olen. Yhteyttä vaan jos rakoa almanakasta löytyy. Huomenna olisi ollut myös Hyvinkään KorvaKahvilan avajaiset, mutta ne päällekkäin Helsingin tilaisuuden kanssa eli nyt sinne vain onnea näin blogin välityksellä. Hanaa.