Lauantai, 11.10.2008

Blogi, lauantaina 11.10.2008

Eilinen tieto Martti Ahtisaaren Nobel-palkinnosta on edelleen päälimmäisenä mielessä. Vaikea edes ymmärtää miten suuresta asiasta on kyse ja millainen merkitys Ahtisaaren työllä on ollut ja millainen merkitys hänen tekemisellään on nyt tämän tunnustuksen kautta myös koko maallemme. Saamme olla hänestä ylpeitä. Jotain Ahtisaaren sydämestä kertoo sekin, että uutistoimistojen mukaan hän aikoo auttaa Nobelin rauhanpalkinnosta saamillaan rahoilla Crisis Management Initiative -järjestönsä toimintaa ja rahoittamista. CMI saa siis nykyisin nykyhallituksen aikana myös Suomen valtiolta tukea. Niin ei muuten edellisen hallituksen aika tehty. Itse olen sitä mieltä, että tällaisen toiminnan rahoittamista kannattaisi vahvistaa kuitenkin edelleen. Maamme panos voisi olla vielä huomattavasti suurempikin ja uskon, että juuri tällaisen työn kautta rahat menisivät tehokkaaseen käyttöön – montaa muuta tietä tehokkaampaan. Siitä kertoo nyt Ahtisaaren saama tunnustuskin. Toiminta ollut äärimmäisen tuloksekasta ja jo nyt sitä on rahoittaneet mm. Saksa ja Ruotsi Suomen ohella. Toivon, että tuota nyt aloitettua valtion rahoitusosuutta voitaisiin jo ensi vuodelle kasvattaa.

Tänään itse suuntaan kuntavaalikierrokselle. Aamu vielä pimeä, mutta kohta pitäisi lähteä liikkeelle. Ensin aamusta Riihimäelle Aleksin markkinoille, sitten 10.30-11.30 Hausjärven Oittiin S-Marketille, 13-14 Helsinki Kolmen Sepän Patsas ja illalla kello 19.00 alkaen Lahdessa nuorten ehdokkaiden iltatilaisuudessa. Huomenna ohjelmassa puolilta päivin sitten Hausjärven Hikiä. Siitä mainos tuossa yllä. Näemme ehkä.

….

Upea päivä enää illan Lahden kokoomusnuorten tilaisuutta vaille valmis. Nuo kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, mutta se täytyy todeta, että kaikissa paikoissa oli sitten kyse 8000 asukkaan Hausjärven kunnasta ja Korvakahvilasta siellä tai pääkaupungistamme ja Korvakahvilasta Kolmen Sepän patsaalla niin joka paikassa sama juttu. Väkeä selvästi eniten liikkeellä muihin kahvitelttoihin verrattuna ja ehdokkailla aivan loistava yhteishenki ja tekemisen meininki. Oli hienoa nähdä ja tuntea se tänään. Aamulla siis ensin Aleksin markkinoille ja sielläkin väkeä paljon liikkeellä. Kyseessä Riihimäen Lasin alakoulun markkinat ja fiksun periaatepäätöksen mukaisesti mukana ei puolueiden telttoja. Väkeä ja ostettavaa sen sijaan oli sitäkin enemmän. Leivonnaisia lähti kotiin ja osa vielä lämpimiäkin. Hausjärven Oitissa oli tuttua porukkaa S-Marketilla kampanjoimassa ja teltalla hyvin väkeä ja sitten tietenkin aivan valtaisa tungos Kolmen Sepän patsaalla. Mutta nyt vain tunti aikaa ja sitten Lahteen.

Kommentit