Perjantai, 10.04.2009

Blogi, perjantaina 10.04.2009

Pääsiäisviikonloppu. Eilen illalla olimme kummipoika Eliaksen syntymäpäivillä koko illan ja vastan pimeän jos lasketuessa tulimme pääsiäisen viettoon Pekkalan mökille. Talvella emme mökillä olekaan olleet, mutta nyt hyvät säätiedot innostivat tänne ja mikäs täällä ollessa. Kurjetkin olivat jo palanneet, joutsenetkin muuttomatkalla ja juuri tässä aamukahvia juodessa huomasin, että sinitiainen tänä vuonna valloittanut tuvan ikkunan vieressä olevan pöntön. Luonto heräilee jo kovaa vauhtia uuteen vuoteen.

Viikonloppu siis minullakin aikalailla ihastuttavan vapaa. Tänään ajelen Helsinkiin kutsuvieraaksi iltapäivällä alkavaan American Car Showhun. Muuta ei tänään. Huomenna sitten Lopella avataan Lopen markkinavuosi keskustan järjestämillä Lankalauantain markkinoilla ja vaikka Lopen kokoomus ei tällä kertaa torille oman teltan kanssa lähtenytkään niin minä lupasin hetkeksi mennä. Itseasiassa en edes muista koska olisin Lopen kevätmarkkinat väliin jättänyt. Mutta tällä kertaa siis vain toriväen seassa ostoksilla, mutta kuitenkin sillä asenteella niin kuin aina olen liikenteessä, että ihasta saa tulla nyppäämään ja juttelemaan. Kesällä sitten lisää markkinoita. Mutta tänään siis Helsinkiin vieraaksi ja iltapäivä ja ilta mökillä. Jos vaikka jo hieman pihahommiakin aloittelisimme. Katsotaan.

…..

Päivällä kolmisen tuntia – ja se ei todellakaan ole paljon – American Car Showssa. Siellä yksi haastattelut Neloselle urheilusta ja liikenteestä lähinnä harraste- ja museoautoista. Sitten muutama tapaaminen Messukeskuksessa ja muuten vain upeiden vanhojen ja jenkkiautojen sekä motorsporttien ihastelua. Paljon tuttuja liikkeellä ja aika meni liiankin nopeasti. Helsingistä sitten takaisin Lopelle ja mökille. Nyt yli kuusi tuntia jo pihatöitä takana. Olikin aikamoinen näytelmä kun nurkissa liikuin. Joutsene huusivat järvellä. Kurkipariskuntia kaksikin aivan vieressä kevätpuuhissaan. Käpytikka jo pesätekohommissa. Illansuussa kiersinkin vielä tarkistamassa telkänpöntön ja korjailemassa ja oikomassa pikkulintujen pönttöjä. Muutaman kanssa sai vasaraa ja sahaakin käyttää. Tuohon yksiöremonttiin ei vain kotitalousvähennystä saa käyttää :). Fantastinen päivä näin kokoomuksen adjektiivein. Nyt jo sauna lämmitetty ja löylyt otettu ja aikalailla valmis olo.

Huomenna oikeastaan vapaapäivä. Aamupäivällä Lopen torille Lankalauantain markkinoille. Toripaikat kuulemma todella hyvin varattu ja toivotaan että luvatussa hyvässä säässä väki lähtee liikkeelle. Itsekin yhdeltätoista torille pitäisi ehtiä. Tällä kertaa siis vain ostoksilla ja nauttimassa pääsiäisestä. Mutta jutulle saa tulla. Tai sitä oikeastaan jälleen toivonkin kun mm. kesäloppilaisetkin jälleen Lopelle palaavat.

Kommentit