Aikainen herätys jälleen Lopella. Nyt jo Helsingissä työhuoneessa ja kohta jo aamun valiokuntaan. Itseasiassa hieman työmatka venähti, kun Kantatie 54:llä ns. Kormun suoralla tapahtui kauriskolari. Itse tulin noin parinsadan metrin päässä paikasta kun kolme kaurista hyppäsi tielle ja yksi tietenkin suoraan vastaantulleen auton päälle ja tuulilasiin. Henki kauriilta lähes heti pois, mutta poliisia ja metsästysseuran väkeä soitellessa ja onnettomuuteen joutuneen kuljettajaa jututtaessa hieman aikaa meni. Se hieman ihmetytti, että onnettomuuspaikan ohi menneet rekat ja myös henkilöautot eivät juurikaan nopeuttaan laskeneet ja taisi toinen vaaranpaikka syntyä siitä kun irronneet auton osat ja lasinpalaset pirstoutuivat ja sinkoilivat uudelleen. Ihmeellistä liikennekäyttäytymistä ja välinpitämättömyyttä. Olisi sentään kohtuullista laskea nopeutta kun tämän kokoluokan tiellä näkee pari autoa pysähtyneenä ja ihmisiä tien poskessa ja sitten vielä kuolleen kauriin. Ja oman vaaransa tilanteessa myös loi erilleen joutunut kaurislauma, joka varmasti pian etsi uudelleen toisiaan. Toivottavasti silloin tienylitys onnistui ilman onnettomuuksia.
….
Kello 14.17 ja juuri täysistunnosta ”hyttiin”. Tänään äänestimme tämän vuoden lisätalousarvion äänestyksistä ja esitys hyväksyttiin muutoksitta. Valiokunnissa tänään normaalit perjantaikokoukset eli hallituksen esityksien valmistavia keskusteluja ja myös muutaman asian loppuun saattamista. Nyt iltapäivä vapaa ja illalla sitten Hyvinkäälle Yrittäjäjuhlaan.
….
Päivän mielenkiintoisin uutinen oli ehdottomasti Martti Ahtisaaren ”seuraajan” julkistaminen Nobelin Rauhanpalkinnon saajaksi. Minulle Barack Obaman valinta oli yllätys. En osaa aivan varmaksi sanoa pidänkö valintaa hyvänä vai huonona. Perusteluissa Obaman sanottiin tuoneen tai ”luoneen uutta toivoa maailmanpolitiikkaan”. Näin varmasti onkin ja olen ollut kohtuullisen tyytyväinen Obaman politiikkaan, mutta silti mietin sitä, että onko Rauhanpalkinto oikea tunnustus tällaisesta ”toivon luomisesta”, josta loppupelissä vielä todelliset näytöt ja teot puuttuvat. Pahaan pelkään, että palkinnolta voi yksi kohtalokas tapahtumasarja viedä hetkessä pohjan pois. Toivotaan toki, että niin ei tule käymään. On kuitenkin muistettava sekin, että Obama on maailman suurimman ja merkittävimmän sotilasmahdin johtaja. Mutta toivotaan, että Obaman puheet mm. ydinaseettomasta maailmasta etenevät tämän tunnustuksenkin myötä ja ehkä hieman painostuksenakin. Toivon näin.
Mutta nyt siis kello jo juossut niin, että suunnaksi on otettava Hyrian Hyvinkään maaseutuoppilaitos. Siellä siis tänään esillä tulevat asuntomessut ja tapahtuman siis kaupungin Yrittäjäjuhla.
…
Kello 23.59 eli vuorokausi juuri vaihtumassa. Juuri Hyvinkäältä Yrittäjäjuhlasta kotiin. Ennen varsinaista juhlaa kokoonnuimme vielä mielenkiintoiseen keskustelutilaisuuteen pienemmällä porukalla aiheena Hyvinkään asuntomessut ja laajemminkin talousalueemme tulevaisuus. Erinomaisia puheenvuoroja tärkeästä aiheesta ja samalla sovimme jo jatkoakin tälle työlle. Itse näkisin todella tärkeäksi jos joku vaikkapa opinnäytetyönä hahmottelisi erilaisia ideoita siitä miten alueemme tulevaisuudessa voisi kasvaa yhteen hallitusti eikä vapaassa pudotuksessa miten nimittäin käy jos emme toimeen nyt tartu. Mutta nämä aiheet nyt siis laajasti esillä jälleen kerran. Semman jälkeen ilta jatkuin 250 yrittäjän voimin Hyvinkään Yrittäjäjuhlan parissa Hyrian maaseutuopistolla. Hieno teemajuhla, jossa tietenkin perinteiset ja arvostetut pitkäaikaisten ja menestyneiden yrittäjien palkitsemiset ja Vuoden Yrittäjän julkistaminen. Hieno ilta ja oli ilo saada olla jälleen mukana. Kiitos siitä.