Perjantai, 07.11.2008

Blogi, perjantaina 07.11.2008

Keskustelu sosiaaliturvan kokonaisuudistusta valmistelevan Sata-komitean työn ympärillä jatkuu. Eilen vasemmisto-oppositio heitteli erilaisia huhuja aiheesta ilmaan kyselytunnilla ja innoittajana Helsingin Sanomien tekemä juttu aiheesta. Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä lyttäsi huhut ja totesi, että erilaisia uudistuksia valmistellaan, mutta mitään ei ole vielä hyväksytty tai päätetty. Onkin valitettavaa, että tällaista suurta – ennennäkemättömän suurta – ja tarpeellista uudistustyötä hämmennetään heittelemällä sieltä palasia ilmaan. On varmasti totta, että kokonaisuudistuksessa aina joku yksittäinen asia muuttuu myös alaspäin, mutta merkittävintä on uudistuksen kokonaisvaikutus, missä ainakin minä itse arvostaisin eniten juuri työnteon kannattavuuden lisäämistä ja myös lyhyiden työsuhteiden vastaanoton kannattavuuden lisäämistä. Mutta samaan aikaan meidän pitää olla valmiita osoittamaan merkittäviäkin korotuksia niitä eniten tarvitseville. Ei se kerro mitään hallituksen tai maamme sosiaalisuudesta jos annamme kaikille euron tai kaksi vaan tärkeintä on antaa merkittävämpiä korotuksia niitä eniten tarvitseville. Se on vastuullista ja välittävää politiikkaa. Esimerkiksi kansaneläke vaatii nyt jo tehtyjen korotusten lisäksi selkeää tasokorotusta ja sosiaaliturvan verkkoa pitää selkeyttää ja vahvistaa ja tehdä siitä sellainen, että tukiverkosta on helppo myös siirtyä takaisin työelämään jne. Mutta annetaan siis nyt kokonaistyölle tilaa ja aikaa. Arvostellaan sitten kun paketti valmis.

Tänään tulee kuluneeksi vuosi maatamme järisyttäneestä ja myös vahvasti muuttaneesta Jokelan kouluammuskelusta. Päivä on varmasti raskas tapaukseen liittyvien omaisille ja heille tänään jälleen voimia ja ajatuksia. Mutta päivä on myös varmasti raskas kaikille kouluille ja oppilaitoksille ja siellä työtä tekeville oppilaille ja opiskelijoille ja opettajille ja muille ammattilaisille. Tällainen päivä on erityinen ja siksi tänään on tärkeää elää yhdessä.

On järkyttävää, että tänäänkin uutiset kertovat jälleen, että poliisi etsii koko ajan kahta koulusurmilla uhkaillutta. Juuri saimme tiedon, että yksi tapahtumasarja onnistuttiin nettiseurannalla hetki sitten estämään. Nyt onkin tärkeää, että turvaamme polisiin resurssit nettiseurannalle ja avaamme joka laitoksen vähintäänkin yhden koneen nettiseurannan mahdollistavaksi. Esimerkiksi kun itse yhdestä videosta ilmoitin poliisille niin vastaus oli, että ”emme pysty sitä katsomaan, välitämme tiedon KRP:lle”. Ei tällaisessa ole mitään järkeä. Tärkeää olisi myös kehittää meidän kaikkien netinkäyttäjien ilmoitusmahdollisuuksia ja madaltaa tätä kynnysta. Esimerkiksi popup-tyyppiset lomakkeet voisivat olla ainakin ajoittain mainosmielessä käytössä ilmoitusten tekemisen madaltamiseksi. Samaan aikaan olisi minusta ehdottoman tärkeää myös uudistaa lainsäädäntöä niin, että vakavan rikoksen suunnittelukin tulisi rangaistavaksi. Tämä on suuri epäkohta tällä hetkellä. Tällä hetkellähän lainsäädännössämmehan rikoksen yritys on kriminalisoitu, mutta ei suunnittelua. Hyvin on varmasti muistissa vielä esimerkiksi Liedon arvokuljetusryöstö, jossa poliisi tiesi kaiken, mutta joutui suurin riskein odottamaan, että suunnitelman toteutus lähti liikkeelle. Jopa silloinkin vaara on ”vain harjoittelusta” ja silloin on näyttö kysymys onko kyseessä valmistelu vai yritys.

Minusta rikoksen suunnittelun pitäisi olla jo rangaistava teko. Sitä se ei Suomessa tällä hetkellä kuitenkaan ole. Minusta olisi ensiarvoisen tärkeää, että polisilla olisi mahdollisuudet ja keinot riittävän näytön nojalla puuttua tapahtumiin ennen kuin itse tapahtumaketju alkaa toteutua. Se olisi merkittävä askel kohti rikollisuuden ehkäisyä ja selvittelyä. Tärkeää on kuitenkin pitää samaan aikaan mielessä se, että poliisin valtuuksien laajentamisella emme saa loukata yksilönsuojaa.

Toinen asia joka edelleen puhuttaa on aseenkantoluvat ja niiden myöntäminen. Nyt tilanne on ajautunut mahdottomaksi lääkäreille sysätyn todistusvelvollisuuden takia. Olisiko kuitenkin syytä nyt miettiä esimerkiksi kolmen kokenee harrastajan tai metsämiehen suositusjärjestelmää lääkärintodistuskäytännön korvaajaksi? Ja sitten vain myöhempien mielenterveysongelmien ilmoitusvelvollisuutta lääkäreille. On nimittäin totta, että 10 minuutin tarkastus ei ole toimiva malli ja on aina mahdollista, että ongelmat ilmenevät tai syntyvätkin vasta vuosia luvan saannin jälkeen. Tätä kannattaisi miettiä.

…….

Valiokunnat takana ja myös täysistunton äänestyksineen. Päivä sai juuri sellaisia piirteitä kuin uskalsin pelätä. Kouluja on ympäri maan tyhjennetty koulu-uhkauksien takia. Nostin asian esille eduskunnassa pari viikkoa sitten kyselytunnilla ja nyt olisi ehkä korkea aika myös tiukentaa rangaistuskäytäntöä näissä tapauksissa. Pieni sakko ei ole riittävä pelote usein pilanpäiten tehdyille uhkauksille.

Tänään saimme myös vahvistuksen, että sähköisen äänestyksen epäkohdat ratkotaan oikeudessa. Minusta ratkaisu on oikea ja myös oikeusministeriltä tulee vaatia riittävän tiukat selvitykset miten näin pääsi tapahtumaan. Tilanne on varsin vakava siksi, että jo keväällä testitilanteissa tämä ongelma havaittiin. Kyse siis siitä, että jos äänestäjä kesken äänestyksen vetää äänestyskortin pois kortinlukijasta, sovellus palaa mitään ilmoittamatta aloitussivulle. Tällaisia tapauksia oli kunnallisvaalien kokeilukunnissa lukuisia yhteensä 232 ja on täysin mahdollista ja jopa todennäköistä, että nyt vahvistetut tulokset näissä kaikissa kokeilukunnissa ei noudata äänestäjien tahtoa. Usein viimeiset paikat menevät vain muutaman tai jopa yhden äänen eroilla ja tällaisissa tapauksissa ontuva järjestelmä voi olla ollut ratkaiseva. Itse uskon, että niin on myös käynyt. Eniten rekisteröitymättömiä ääniä oli Vihdissä 122, Kauniaisissa jäi laskematta mukaan 61 ääntä ja Karkkilassa 49. Esimerkiksi Vihdissä ensimmäisen valtuustosta ulos jääneen keskustalaisen ehdokkaan ero viimeiseen läpimenneeseen oli kahdeksan ääntä. Kokoomuslaisten ero neljä ääntä ja demarien yhdeksän ääntä. Voi todeta, että todennäköistä tai erittäin mahdollista, että valittu valtuusto on ”väärä”.

Karkkilassa kahden vasemmistoliittolaisen ero on kaksi ääntä ja toinen siis sen takia jäi ulos valtuustosta. Kokoomuslaisten ero 10 ääntä jne. Ja hukassa siis 49 ääntä. Täysin mahdollista, että esimerkiksi ensimmäiseksi varavaltuutetuksi nyt jätetty Reija Maunula kuuluisi äänestäjien äänien mukaan valtuustoon. Kuka tietää. Kauniaisissa kahden RKP:läisen ero kaksi ääntä. Ja viimeinen kokoomuslainen meni läpi arvalla eli heillä sama äänimäärä ensimmäisen ulos jääneen kanssa. En tiedä vaikuttaako nyt Vihdissä tehty oikaisuvaatimus kaikkiin kolmeen kuntaan. Toivottavasti niin tai sitten kannattaisi muissakin kunnissa toimia.

Eli minusta tilanne on varsin selvä ja on hyvä, että vaaleista on nyt tehty oikaisuvaatimus oikeusistuimelle. Mutta on ennen muuta pöyristyttävää, että oikeusministeri ei ole keväällä virheen ja ongelman tultua esiin puuttunut siihen. Paperivarmenne olisi tällöin pitänyt ottaa ehdottomasti käyttöön. Virhe on vakava ja lähes anteeksiantamaton.

Kommentit