Perjantai, 06.08.2010

Blogi, perjantaina 06.08.2010

Aikainen herätys. Tänään päivä järvessä. Siis jatkamme niittotyötä Loppijärvellä ja Sajaniemen kalastuskunnan miehet Kuparisen Kari ja Pälsin Esko ovat tulossa koneen kanssa töihin. Kohta kahluuhousut jalkaan ja kaisloja talikoimaan. Palataan päivällä. 

….

Kello 17.50 ja hetki sitten takaisin mökille. Päivän saldo siis noin 1 hehtaari kaislanniittoa ja talikointia. Korjataanpa eli tuo niittokone ei siis ole kalastuskunnan vaan Sajaniemen osakaskunnan, mutta saman kylänmiesten ja talojen siis. Tänään kone niitti mökitöntä aluetta Loppijärvellä. Tämä siis yhden loppilaisen toive, kun oli lukenut täältä blogistani järven niitto- ja hoitotöistä. Halusi siis itse mukaan ja maksoi kolme tuntia niittoa yleiselle alueelle. Niitto vaatii kuitenkin myös kaislojen poiskeruun ja tänään siis Pietilän Tuomaksen ja isäni kanssa ahkeroimme sitten talikkojen varressa. Paljon siis saatiin aikaiseksi ja kone jatkoi samaa matkaa jo seuraavaan paikkaan. Kiitokset siis Kuparisen Karin ja Pälsin Eskon joukoille tämän vuoden niitoista täällä ja ympäri rakkaan kotijärvemme. Teette arvokasta työtä.

Sitten päivällä vielä kunnantalolla kunnanjohtajamme läksiäiskahvit. Ilkka Salmisen visiitti Lopella jäi vain reiluun vuoteen, kun ”kerran elämässä paikka” -avautui kesän alkajaisiksi Jämsässä. Ilkka on kotoisin sieltä ja siellä myös kotitalo, vanhemmat ja myös vapaa-ajanasunto. Oli luonnollinen juttu, että tuollaiseen kaippaan piti tarttua ja sen hyvin ymmärsimme. Ja onhan Jämsä Loppeen verrattuna aika paljon myös isompi paikka eli uralla myös siinäkin mielessä eteenpäin. Nyt siis kaupunginjohtajaksi. Ilkka kiitin työstä Lopella ja erityisen paljon Ilkan työstä on tullut kiitosta kuntalaisilta ja eri yhdistyksistä ja myös yrittäjiltä. Hän on erittäin aktiivinen eri suuntiin ja tämä yhteydenpito otettiin tyytyväisyydellä vastaan. Toivotaan, että samanlainen tapa toimia ja pitää yhteyttä jatkuu tulevaisuudessakin. Mukava tilaisuus kunnantalolla lähimpien työkavereiden ja luottamushenkilöiden kesken näin siis Ilkan toivomuksesta ja matkaan annoimme lahjat ja myös Lopen viirin muistuttamaan kunnastamme. Ja sovimme samalla myös jo yhteydenpitoakin jatkoon. Mutta näin se elämä menee ja nopeitakin muutoksia tulee. Uskon ja olen varma, että Lopella tulemme pärjäämään jatkossakin. Töitä se kuitenkin riittää ja rohkeutta myös tehdä päätöksiä. 

Nyt siis jo takaisin mökillä. Yksi kannanotto tuossa tänään valmiiksi myös ja uusi autokin taloon. Kilometrejä tässä työssä tulee aivan valtavasti – tälläkin viikolla jo muutama tuhat autonmittariin. Nyt alla jälleen hieman tuoreempi menopeli ja huomenna auton pääsemmekin testaamaan oikein kunnolla kun kesän kiertueemme Ben Zyskowizcin kanssa Hämeessä jatkuu. Kesärundimme starttaa huomenna kello 10-11 Hausjärven Oitin markkinoilta, sitten puoliltapäivin olemme Forssan Holjilla markkinoilla ja iltapäivällä suunnistan vielä jakamaan palkintoja historian ensimmäisiin avovesiuinnin SM-kisoihin Vanajavesiuintiin Hämeenlinnaan. Kilpailun virallisena suojelija itsekin intohimoinen urheilumies ulkoministerimme Alexander Stubb ja minulla ilo ja kunnia jakaa tapahtuman palkinnot. Huomenna jatkamme.

Kommentit