Perjantai, 06.02.2009

Blogi, perjantaina 06.02.2009

Meidän suomalaisten Nato-myönteisyys on kasvanut kertoo aamun Helsingin Sanomien kysely. Kyselysarja on jatkoa jo seitsenvuotiselle perinteelle ja näin tuolla laajalla tutkimuksella on myös suuntaa-antavaa merkitystä. Naton vastustajien määrä on nyt alhaisempi kuin koskaan ennen. Mielenkiintoista on se, että Naton kannattajien määrä on lisääntynyt erityisesti ylemmissä toimihenkilöissä, mutta myös ennen muuta eläkeläisten keskuudessa. HS:n kyselyyn nyt osallistuneet perustelivat mahdollista Nato-jäsenyyttä vahvimmin niin, että tällöin meidän suomalaisten vaikutusmahdollisuudet omaa turvallisuutta koskevissa asioissa lisääntyisivät ja maamme saisi itse päättää, mihin konflikteihin suomalaiset lähtisivät ulkomaille. Asia on juuri näin. Mutta tilanne on vakaa. Hallitusohjelmassamme olemme sopineet ja yhdessä päättäneet, että Nato jäsenyyttä ei nyt tulla hakemaan ja myös uusi tuore ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko lähtee tästä lähtökohdasta. Malttia siis kannattaa peräänkuuluttaa joka suuntaan ja tukea avointa ja rehellistä keskustelua Naton mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista. Tälle pitää olla tilaa Stubbin ulkopolitiikan keskustelu-hengessä jo nyt.

Tänään saan aamulla eduskuntaan vieraaksi Hämeen Ammattikorkeakoulun liikennealan opiskelijoita ja jo aamusta myös lakivaliokunnan kokous ennen sivistysvaliokuntaa ja päivän täysistuntoa. Nyt kuitenkin kello juoksee ja kohta minäkin jos en jo mene.

Kiitos nopeasta tiedotuksesta. Sain päivällä tiedon, että koulubussi ja rekka-auto olivat kolaroineet kotikunnassani Lopella Vojakkalan risteyksessä kantatie 54:llä. Onni onnettomuudessa, että vakavammilta vaurioilta vältyttiin ja vain yksi oppilas sai fyysisiä vammoja. Hänelle voimia ja koko bussin koululaisjoukolle terveisiä.

Kantatie 54 näytti jälleen kerran vaarallisuutensa ja vakavaan onnettomuuteen oli kaikki ainekset. Jatkamme siis vahvaa työtä kyseisen tien turvallisuuden parantamiseksi vaikka tosiasia on myös se, että tällaisia onnettomuuksia emme voi korjauksillakaan täysin estää varsinkaan pienemmissä risteyksissä. Tosin aina tienleveys ja kääntymiskaistat erityisesti tekevät teistä turvallisempia. Jo tänään kyseisen tien esille nostin.

Ensimmäinen todellakin työntäyteinen viikko näin eduskunnassa pulkassa. Tänään lakivaliokunnassa ja sivistysvaliokunnassa pitkät ja perusteelliset kokoukset ja samoja aiheita vielä kävimme läpi myös omassa ryhmässämme. Linjasimme mm. sitä miten tulemme etenemään lakivaliokunnassa muutamien kinkkisten kevään lakiesitysten kanssa. Aamulla kaikkea tätä ennen sain kuitenkin mukavan vierasryhmän Hämeen Ammattikorkeakoulusta. Liikennealan opiskelijoiden kanssa menikin reilu tunti hetkessä mm. liikenteen ajankohtaisten aiheiden kanssa ja keskustellen mm. kuljetusalan työaikakysymyksistä sekä sakotusjärjestelmämme uudistamistarpeesta. Erinomainen avauspäivällä ja jälleen sain monta hyvää asiantuntijaa joilta varmasti saan jatkossakin kommentteja ja ideoita niin koulutuspuolen, mutta pian myös heiltä liikennepuolenkin kysymyksiin.

Nyt olen jo Lopella ja päivä valmis. Riihimäelle vielä hieman asioita hoitamaan ja sitten viikonlopun viettoon. Mukava viikonloppu edessä mm. avovaimoni veljen lapsen ristiäisissä ja Lopella huomenna Idusta alkaen -ruokatapahtumassa. Sunnuntain olenkin sitten varannut mökille ja siellä pikkutöille.

Kommentit