Perjantai, 04.11.2011

Blogi, perjantaina 04.11.2011

Nenäpäivää, teille kaikille! Otetaan hyvä haaste tänään vastaan ja autetaan!

Kiitokset vielä eilisestä upeasta juhlasta muotisuunnittelija Jukka Rintalalle ja kumppaneille. Korun ja muodin juhla Kiseleffissä keräsi täyden tuvan ja kohdekin oli mitä erinomaisin nuorten mielenterveystyö.

Korun ja muodin juhla jatkuu näyttelynä 4.-13.11.2011 samassa talossa Kiseleffissä os. Unioninkatu 27 A Helsinki. Näyttely on avoinna arkisin klo 10–19, lauantaisin klo 10–17 ja sunnuntaisin klo 12–17.

Kymmenen päivää korun ja muodin juhlaa -hyväntekeväisyysmuotinäytöksessä esiteltiin eilen siis Jukka Rintalan 35-vuotisen uran juhlamallisto ja myös ensi kevään aivan uutta. Ja kun hyvä oli tarkoitus niin malleina hyvän asian puolesta nähtiin mm. Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen, kansanedustaja, puoluejohtaja Mari Kiviniemi, vähemmistövaltuutettu Eeva Biaudet ja kansanedustaja, eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo. Illan juonsi tottakai muotiasiantuntija Leena Sarvi.

Tilaisuus avasi siis rahankeräyskampanjan tärkeän työn hyväksi. Keräys jatkuu 31.12.2011 saakka asti. Lahjoituksen voi tehdä tilille IBAN FI 78 4055 0011 1034 19. Keväällä 2012 järjestetään vielä toinen tilaisuus, jossa saadut varat lahjoitetaan Suomen Mielenterveysseuralle. 

Nuorison pahoinvoinnin ehkäiseminen on meidän jokaisen asia. Tutkimusten
mukaan jopa 15–25 prosentilla nuorista on jokin mielenterveyshäiriöksi
luokiteltava oire, oli kysymys sitten masennuksesta, häiriöksi
luokiteltavasta ahdistuneisuudesta tai päihteiden ongelmakäytöstä. 

Kiitos kaikille tekijöille ja ollaan mekin mukana.

Perjantaitakin kaikille. Tänään eduskunnassa ei ole valiokuntia eikä istuntoakaan. On siis hyvä päivä perheen kanssa. Nautitaan syksystä kun talvesta ei ole tietoakaan.

Niin ja eilen siis jätin esityksen hallitukselle nopeusrajoituskäytäntöjen muuttamisesta ensimmäisenä Järkitalkoitteni esityksenä ja samalla myös laajan lakialoitteen roskaamisen sakotuksesta. Ja sain eilen jo uusiakin järkitalkoo esityksiä mm. sen, että miten saisimme yritykset ja julkisenkin puolen palkkaamaan sijaisiksi nuoria jotka etsivät työpaikkoja ja työuraa. Hyvä avaus ja mietitään keinoja siihen. Arvostetaan siis eläkkeelle jääneiden työtä ja osaamista, mutta avataan myös urapolkuja nuorille.

Kello 16.42 ja kohta Hämeenlinnaa kohden. Seuraava tämän syksyn yrittäjäjuhla luvassa siellä, kun Hämeenlinnan Yrittäjät juhlivat Vanajanlinnassa. Hämeenlinnalaisten kanssa aina hyvä meininki ja yrittäjien kanssa yleensäkin ja mukava päästä jälleen linnan tunnelmiinkin.

Mutta päivän kova uutinen tuli Yleltä. Ylen tuoreimman gallupin mukaan olemme lisänneet jälleen kannatustamme merkittävästi ja etumatka muihin on kasvanut. Se kertoo siitä, että jälleen vaikeassa tilanteessa ja epävarmassa tilanteessa me suomalaiset arvostamme aitoja vastuunkantajia ja tekijöitä. Kokoomus on määrätietoisesti edennyt Jyrki Kataisen johdolla ja me emme ole juuttuneet lillukanvarsiin inttämään esimerkiksi toissijaisista asioista tai toisaalta emme ole jättäneet mitään vaalivaihdetta päälle jos meillä edes sellaista tunnetaan. Olemme tehneet nyt samaa vastuuntuntoista työtä vuosia ja se tuottaa tulosta.

Samaan aikaan kun katsoo sitä miten perussuomalaisten rivit ovat eduskunnassa täydellisen sekaisin ja Soinia ei näytä enää edes koko eduskuntaryhmä ja eduskuntakaan kiinnostavan niin luvut ovat aikalailla odotetunlaiset. Nytkään viikkoon ei Soinia ole talossa näkynyt ja omaloma ja omamatka Yhdysvaltoihin on vienyt voiton eduskuntatyöltä. En minä ainakaan ole ymmärtänyt niin että tästä työstä voi itse päättää koska lomailee. En tiedä onko se sitten niin. Mutta gallupeissa se näkyy kuten myös perussuomalaisten uusnatsikohut ja hakkaroinnit ja sun muut.

Meidän kannatus oli nyt lokakuussa 24,4 prosenttia. Se on peräti 4 prosenttia enemmän kuin keväällä. Persujen kannatus on edelleen jatkanut laskua, mutta on edelleen 21 pinnassa ja sitten tulee SDP vaatimattomalla 17,1 prosenttin laskevalla kannatuksella. Itseasiassa demarien kannatus on nyt alimmillaan vuonna 2006 alkaneessa Ylen mittaussarjassa ja jos vaikkapa eilistä kyselytuntia eduskunnasta seurasi niin ei kauheasti tarvitse ihmetellä. 

Mutta aivan oma lukunsa on sitten keskusta jonka kannatus on nyt vakiintunut 13 prosentin luokkaan. Näyttää siltä, että se tullee olemaan keskustan kannatus jatkossakin. Koko luokaltaan ainakin.

Ja merkille pantavaa on sekin, että vasemmiston eli demarien ja vasemmistoliiton yhteiskannatuskin on nyt jo alle meidän kannatuksen. Eli kokoomus on yksin suurempi kuin demarit ja vassarit yhdessä. Iso laiva on kääntynyt ja keskustaoikeisto on ottanut paikkansa tukevasti.

Ylen tutkimukseen haastateltiin 3872:ta ihmistä 10. lokakuuta–3. marraskuuta. Virhemarginaali on 1,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Mielenkiintoista.

Nyt kravattia kaulaan juhlimaan yrittäjyyttä. Suomalainen työ kannattaa aina.

Kello 22.30 ja hetki sitten Hämeenlinnasta kotiin. Yrittäjäjuhlaa tai niin kuin Vanajanlinnan isännän Pekka Vihman poika totesi, että ”ette te olette yrittäjiä, te olette onnistujia” eli Onnistujienjuhlaa siellä tällä kertaa. 

Hämeenlinnan Vuoden yrittäjänä palkittii Skapat Nergia Oy ja sen toimitusjohtaja Tommi Vekka. Skapat oli kyllä jälleen erinomainen valinta ja Hämeenlinnan kaltaisesta paikasta näitä erinomaisia menestystarinoita löytyy paljon. Skapathan perustettiin 90-luvun lopulla ja pienestä toimijasta Vekan johdolla on kasvanyt merkittävä tekijä noin 16 000 suomalaisasiakkaan ja 1000 ruotsalaisasiakkaan johdolla. Liikevaihto on nyt yli 5 miljoonaa ja sen on tarkoitus kasvaa, kun Skapat laajentuu koko Pohjoismaisen sähköpörssin alueelle. Tavoitteena myös siintää Baltia kun Baltianmaat ensin liittyvät samaan sähköpörssiin.

Kiitospuheessaan Tommi Vekka kiitti vahvasti osaavaa ja sitoutunutta henkilökuntaansa ja totesi, että hänen tehtävänsä on ollut vain löytää jokaiselle oikea pelipaikka joukkueessaan. Jääkiekkokaupungissa kun ollaan niin businesskin rakennetaan joukkueelle. Hyvä niin. Se on monen menestystarinan juju.

Onnea vielä Skapatin väelle ja muille palkintuille. Erityisesti Valiomiehen yrittäjäpariskunnalle yli 50-vuotisesta yrittäjyydestä ja tekemisestä!

 

 

Kommentit