Tilanne Kreikan suhteen käy yhä tukalammaksi. Kreikka järjestää kansanäänestyksen säästöistään mikä tarkoittaa yksiselitteisesti väitetään sitten mitä muuta tahansa niin myös äänestystä Eurosta ja siihen kuulumisesta. EI-tarkoittaisi maan eroa yhteisvaluutasta, mutta myös sitä, että muiden maiden tuki maalle loppuisi. Jo nyt äänestyksen odottelu kuukauden tarkoittaa samaa ja tämä epävarmuus voi muutta tilannetta dramaattisestikin marraskuun aikana. Epävarmuus kasvaa koko ajan ja samalla koko euroalue on jälleen hyvin lähellä taantumaa.
Eilen Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ja Saksan liittokansleri Angela Merkel yhdessä euroalueen puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin kanssa ilmoittivat, ettei EU anna enää lisää rahaa Kreikalle ennen kuin kansanäänestys on järjestetty. Samaan aikaan myös Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ilmoitti jäädyttävänsä Kreikan lainat.
On vaikea ymmärtää mitä Kreikan pääministeri George Papandreou tavoitteli kansanäänestyksellä. Onko tarkoitus tehdä juuri se, että annetaan valittavaksi mukana olo eurosta tai sen vaihtoehtona maan konkurssi? Tällä ajattelulla Papandreou saisi uudistuksille, jotka ovat kummassakin tapauksessa edessä itselleen vahvemman valtakirjan. Jos maa menee konkurssiin niin tuho on valtava ja myös koko Euroopassa. Jos taas maa äänestää kyllä ja jatkaa talouden tasapainottamista yhdessä muun maailman kanssa saa pääministeri vahvan tuen kovalle säästöohjelmalleen. Tämä voi olla yksi ajatuksen kulku asiassa.
Itse kuitenkin toivoisin, että tällaisissa asioissa päätösvaltaa ei luovutettaisi pois sieltä missä on paras tieto siitä mitä pitää tehdä. Kannatan Sauli Niinistön tapaan kansanäänestystä esimerkiksi Natosta ja sen tyyppisistä asioista, mutta en sen sijaan kriisin keskellä tehtävistä säästöissä. Miettikääpä mitä olisi säästetty 90-luvun lamassa jos ne olisi annettu kansanäänestyksellä päätettäväksi? Niinpä.
Mutta tänään ratkaiseva päivä. Toivon, että EKP laskisi mahdollisimman pian ohjauskkorkoaaan ja tänään sitten G-20-huippukokouksen yhteydessä Saksa, Ranska, Italia ja Espanja käsittelevät Kreikan tilannetta. Nyt aamupäivällä pidettävässä ns. minihuippukokouksessa on tietojeni mukaan mukana myös EU:n komissio ja EKP:kin. Tärkeä päivä. Elämme veitsenterällä.
…
Isoista ongelmista arjen isoihin ongelmiin. Tänään teen maamme hallitukselle ensimmäisen esityksen käynnistämissäni Järkitalkoissa. Kiitos muuten useista hyvistä arjen älyttömyyksistä jotka vaatisivat korjausta. Näille talkoille näyttää olevan töitä. Otan jatkossakin vastaan arjen älyttömyyksiä korjattavaksi. Siis sellaisia jotka on korjattavissa ihan vaan tahdolla ja halulla näin vaikean taloustilanteekin aikaan.
Mutta ensimmäinen oli tämä mistä koko Järkitalkoot lähtivät liikkeelle…
Talvinopeusrajoitukset otettiin käyttöön jälleen 9000 tiekilometrillä kautta maan lokakuun lopulla. Huonoilla keleillä alemmat nopeusrajoitukset voivat olla perusteltuja, mutta kelistä riippumattomat rajoitukset vähentävät liikennesääntöjen kunnioittamista. Aihe on noussut jälleen tänä syksynä kaikkien tienkäyttäjien puheenaiheeksi kun syksy on ollut vähäsateinen eli tiet ovat olleet kuivia ja lämpötila vielä tänäänkin ulkona yli 10 astetta lämmintä. Teillämme on kuitenkin ollut jo parisen viikkoa voimassa talvinopeudet eli moottoriteillä suurin sallittu nopeus alennetiin 100 km/h:iin ja pääosalla muita maanteitä 80 km/h:iin. Nopeusrajoitusten vaihtamista on perusteltu liukkaudella ja pimeällä.
Autoliittokin on puuttunut asiaan mm. heidän viestintäpäällikkönsä Jukka Tolvanen on todennut, että ”Suuren osan syksyä ja talvea keli on hyvä ja tie kuiva. Tuolloin alhaisia nopeusrajoituksia ei pidetä mielekkäinä ja niitä aletaan venyttää. Se aiheuttaa helposti sen, että rajoituksilla ei ole uskottavuutta silloinkaan kun ne olisivat oikeasti tarpeen”,
Ongelma voitaisiin ratkaista muuttuvin nopeusrajoituksin tai edullisesti lisäkilvin. Muuttuvat nopeusrajoitukset ovat oikein käytettynä hyvä ratkaisu kelin mukaiseen ajonopeuksien säätelyyn. Nopeusrajoituksia olisi hyvä pystyä muuttamaan myös muina vuodenaikoina esimerkiksi ruuhkatilanteissa ja myös rankkasateisina päivinä.
Muuttuvien nopeusrajoitusten yleistymistä hidastaa niiden kallis hinta. Kelin mukaisia rajoituksia voidaan tehdä edullisemminkin.
Autoliitto on nostanut esille mallin joka on käytössä Saksassa. Saksassa on käytössä nopeusrajoitus, joka on voimassa vain, jos tie on märkä.
Miksei Suomessa voitaisi soveltaa samanlaista ratkaisua, jossa alempi nopeusrajoitus olisi voimassa vain tien ollessa märkä, jäinen tai luminen? Samalla päästäisiin eroon kaksi kertaa vuodessa toistuvasta liikennemerkkien vaihtamisesta ja tienpidossa voitaisiin keskittyä olennaisempiin asioihin.
Nyt kuivilla teilläkin käytössä olevat talvinopeusrajoitukset pidentävät myös matka-aikoja niin henkilö- kuin linja-autoliikenteessä. Rautatie-, ilma- ja meriliikenteessä on jatkuvana tavoitteena matka-aikojen lyhentäminen. Siksi on erikoista, että maantieliikenteessä ollaan valmiita pidentämään talven ajaksi matka-aikoja kaikissa olosuhteissa.
Talvinopeusrajoitusten yksi ongelma konkretisoituu lisäksi ohituskaistateillä. Autoliiton Tolvanen toteaa, että ”Suomessa on investoitu miljoonia euroja ohituskaistateihin, joilla voi turvallisesti ohittaa hieman hitaampia ajoneuvoja syyllistymättä itse ylinopeuteen. Talvirajoituksilla esimerkiksi kuorma-auton ohittaminen on ohituskaistatielläkin erittäin vaikeaa”. ”Liikenneturvallisuuden mallimaana pidettävässä Ruotsissakaan talvinopeusrajoituksia ei ole otettu käyttöön. Miksei Suomessakin voitaisi olla joustavampia?”
Tänään tein hallitukselle tällaisen esityksen ja parin viikon kuluttua saamme vastauksen: Onko liikenneministeri valmis ottamaan Suomessa käyttöön Saksassa toimivaksi todetun kiinteän kaksien nopeusrajoitusten –mallin, jossa alempi nopeusrajoitus olisi voimassa vain tien ollessa märkä, jäinen tai luminen? Jos näin suureen muutokseen ei liikenneministeri ole valmis olisiko kuitenkin perusteltua pitää läpi vuoden ohituskaistaosuuksilla nopeusrajoituksena 100km/h, jolloin raskaanliikenteen ohittaminen onnistuisi turvallisesti. Onko nykyinen talvirengaspakko liikenneministerin näkemyksen mukaan enää perusteltu vai voitaisiinko tätäkin uudistaa Ruotsin mallin suuntaan niin, että autoissa tulisi aina olla vain säänmukaiset renkaat?
….
Kello 18.22 ja eduskunnan työhuonessa. Päivä mennyt kokouksissa ja täysistunnossa ja seuraten EU:n tilannetta. Yksi toiveeni toteutui saman tien. Aamulla puhuin tästä ja hetki sitten sain viesti, että ”Euroopan keskuspankki yllätti markkinat ja laski ohjauskorkoa ja arvioi taantuman saapuvan Eurooppaan”. Muutenkin Kreikasta aamua parempia uutisia ja kansanäänestys on peruuntumassa ja maa saamassa laajapohjaisen väliaikaishallituksen. Toivotaan näin.
Kyselytuntiin en tänään viitsi mennä sanallakaan. No voisi lainata vaikkapa Kauniston sanoja Väyrysestä tai Stubbiakin Tanskasta. Aikamoista. No antaa olla.
Nyt työt jatkuvat täällä ja illalla vielä Jukka Rintalan juhlanäytökseen. Huomenna perhepäivää. Ihanaa.