Perjantai, 04.03.2011

Blogi, perjantaina 04.03.2011

Mainoskampanjamme Hämeessä oman ehdokkaan löytämiseksi on tuottanut valtaisan palautemäärän. Tukiryhmään on liittynyt kymmeniä uusia julkisia tukijoita, viestejä ja kysymyksiä on tullut paljon ja puhelinkin on soinut. Mainokset on siis Lounais-Hämeessä Forssan seudulla ja Kanta-Hämeen sydänmailla Lammin ja Hauhon seudulla ja Hausjärvellä huomattu. Kiva niin. Näytti selkeästi siis uponneen ja moni kertoi juuri nyt etsineenkin itselleen uutta ehdokasta. Hyvä niin.

Uudet kotisivuni ovat myös saaneet kivan vastaanoton. Normaalisti sivuillani käy läpi vuoden noin 600-1100 lukijaa päivässä ja nyt ollut mukavia piikkeejä näistäkin luvuista. Tukiryhmä on kirjattuna sinne, mutta ennen muuta laaja Linjanvetoja -ohjelmani on kerännyt kiinnostusta. Sen eteen näinkin suuren vaivan hieman katsellen sitä mitä on jo tehty ja ennen muuta sitä mitä pitää tehdä. 

Kotisivujen vaalisivujen Suosittelija-sivu on noussut myös aikamoiseen suosioon. Sivulla jo nyt yli 40 julkista kommenttia ja tukijatekstijä minusta liittyen eduskuntatyöhön, sporttiin ja ystävyyteen ja oikeastaan kaikkeen mahdolliseen maailman väliltä. Hienoa on ollut sekin, että tällä tavalla tukemaan ovat lähteneet monet kollegatkin toisista puolueista mm. SDP:n konkaripolitiikko Rakel Hiltunen, kristillisdemokraattien sivistyspolitiikan kärkiedustaja Leena Rauhala ja tänään sivuille myös vasemmistoliitosta tulossa yksi uusi mielenkiintoinen nimi. Kurkatkaapa iltapäivällä.

Mutta nuo sivut siis toimivat nyt rintarinnan näiden kansanedustajasivujeni kanssa. Blogi ja kalenteri päivittyvät molemmille puolille eli samat tarinat siellä ja myös täällä. Seurailkaa ja antakaa myös palautetta sisällöstä ja muustakin. Mielelläni otan sitä vastaan ja vien työtäni eteenpäin.

Nyt aamusta OAJ:n aamukahvit koulu- ja sivistyspuolen ajankohtaisten asioiden parissa. Sitten valiokuntiin ja iltapäivällä vielä olen luvannut yhden nettimainoksenkin spiikata. Katsotaan koska se levitykseen tulee. Sitten näette minne 🙂 ja kenelle.

Tukiryhmään liittyneitä:

 

Raija Malmiala, toimitusjohtaja, eläkkeellä, Hausjärvi

Juhani Malmiala, maanviljelijä, eläkkeellä, Hausjärvi

Esko Niittylä, taimitarhanhoitaja, eläkkeellä, Hausjärvi

Toivola Lasse, pitäjänneuvos, koulunjohtaja, eläkkeellä, Hausjärvi

Ruottu Nelly, yrittäjä, Hausjärvi

Ruottu Paavo, yrittäjä, Hausjärvi

Ruottu Marko, yrittäjä, Hausjärvi

Jarno Jokelainen, yrittäjä, Loppi

Jouko Mertanen, Riihimäki

Tomi Jääskeläinen, Mikkeli

Päivi Pöyry, Riihimäki

Mikko Almgren, Kotka

Seija Lehtonen, Loppi

Soili Saloranta, Loppi

… 

 

Kello 17.16 ja juuri Riihimäeltä Cafe Feeniksin perjantai-kahvilta kotiin. Väkeä kahvila taas tupaten täynnä ja hyviä herkkuja. Ensi tiistaina sitten Naistenpäivänä 8.3.2011 samassa paikassa kello 15-17 olemme kahvittelemassa kollegoitteni Sanna Perkiön ja Tapani Mäkisen kanssa. Aiheina silloin pääasiassa ympäristöjutut, mutta muustakin mielellämme puhumme. Tervetuloa mukaan ja Naistenpäivän kahville.

Mutta nyt päivä paketissa ja katse jo ensimmäisessä kampanjaviikonlopussa. Tästä siis se työ alkaa. Viikonloppu täyttä kampanjaa, mutta sitten vielä ensi viikko tiukkaa vääntöä eduskunnassa. Monta isoa asiaa jäi vielä pahasti kesken ja ensi viikosta tulee todella vaikea ja haastava. Mutta ei murehdita siitä vielä. Huomenna Riihimäki ja Hämeenlinna ja illalla sitten vielä HPK-Pelicans -Hämeen herruusottelu Ritarihallissa. Sunnuntaina Laskiaistapahtumia ympäri Hämettä. Vauhtia siis piisaa.

Helsingissä starttasi samalla myös EPP:n kokous. Aiheesta muutaman sanan puheenjohtajamme Jyrki Kataisen kanssa tänään ehdin vaihtamaankin ja toivotaan, että edistystä monessakin asiassa saataisiin aikaan. Tärkeää olisi löytää yhteinen sävel ainakin siihen, että eri maiden talouksien ”läpinäkyvyys” ja yhteinen valvottavuus paranisi. Sitä väännetään nyt.

Palataan vielä myöhemmin. 

Kello 22.09 ja upea kooste uutisissa Euroopan ykkösjohtajista Helsingissä. Puolueemme isännöi tänään ja viikonloppuna Euroopan konservatiivipuolueiden EPP:n huippukokousta ja tavoitteena linjata EU:n taloutta ja tulevaa. Puheenjohtajamme ja Euroopan parhaaksikin valtiovarainministeriksi rankattu Jyrki Katainen on siis paljon vartijana ja tärkeän tapaamisen isäntänä. On erittäin upeaa, että omalla puolueellamme on tällaiset yhteydet Euroopan tärkeimpiin maihin ja keskeisimpiin päättäjiin. En usko, että impivaaralaisella politiikalla tätä maata enää rakennetaan.

Tukiryhmä on kasvanut aivan huikealla tahdilla viime päivinä. Julkiseen Linjan Tukijat joukkoon on tullut kymmeniä uusia tukijoita joka päivä ja Taustavaikuttaja Klubikin kasvaa. Kaikki eivät siis halua nimellään julkiselle listalle, mutta haluavat mukaan postituslistoille ja tekemään taustatyötä. Tänään näitäkin tärkeitä tekijöitä mm. Forssasta ja Lahdestakin. Rakennetaan siis laajalla rintamalla.

Tukiryhmään liittyneitä:

Didem Özgün, opiskelija, Riihimäki
Sofia Yrjö-Koskinen, opiskelija, Riihimäki
Laura Yrjö-Koskinen, lukiolainen, Lopen Kokoomusnuorten puheenjohtaja, Loppi
Sakari Yrjö-Koskinen, abiturientti, Loppi 
Daria Zolotova, opiskelija, Hämeenlinna 

Kommentit