Tänään ensimmäinen kunnon kampanjapäivä. Eduskunnassa työt pakottaneet jatkaaman tiukasti tänne asti ja vielä ensi viikollakin kova viikko siellä ja paljon vaikeita asioita. Mutta ei anneta niiden häiritä tätä päivää ja kampanjaa tänään.
Nyt aamusta Riihimäelle, sitten Hämeenlinnan Kahvila Korvalla klo 12.30-13.30 Lulu Riikosen kanssa. Tulkaapa moikkaamaan. Ja sen perään Cafe Feeniks Riihimäki 14.30-15.15.
Illalla sitten vielä tavan mukaan Kerhon peliin. Hämeen herruus tänään jälleen kerran väännössä kun Lahden Pelicans tulee Ritarihallille Kerhon vieraaksi.
Nyt kuitenkin ennen aamun lehdet ja tuhti muki kahvia ja kunnon hämäläistä ruisleipää. Sillä jaksaa painaa.
…
Eilinen Kataisen EPP-huippukokous Helsingissä oli tuloksiltaan jopa odotettua parempi. Tärkeimpien EU-maiden johtajat päättivät, että EU:n taloudellista tasapainoa tulee erityisesti euroalueella vahvistaan. Erittäin merkittävää oli myös se, että sopuun päästiin siitäkin, että mm. pankkien tulee jatkossa olla aiempaa paremmin mukana vastaamassa osaltaan riskinkin otosta, jos talouskriisejä tulee. Tämä on tärkeä linjaus jota olemme esillä pitäneet alusta asti.
Samalla keskustaoikeistolaiset Eurooppa-puolueet tulevat vaatimaan tulevina vuosina laajan lakipaketin mm. paremmasta rahoitusmarkkinoiden vakaudesta. Ja toisella lakikokonaisuudella haluamme vahvistaa Euroopan kilpailukykyä. Tämä paketti olisi vielä laajempi, sillä tähän mukaan toivotaan myös Euroalueen ulkopuoliset maat. Ne voisivat tulla mukaan kilpailukykyä lisäämään, jos haluavat ja niin uskon olevan.
Mutta erittäin vahvat tulokset Helsingistä. Nämä linjaukset nyt pohjana ensi viikonlopun EU-huippukokouksessa.
…
Tukiryhmään eilisen illan aikana liittyi:
Mikko Rautkoski, Paaso, Heinola.
Liity Sinäkin: Linjan Tukijat.
….
Kello 15.57 ja juuri ensimmäiseltä kiertuepäivältä kotiin. Nyt siis virallisesti ”Tavattavissa vaalien välilläkin” on vaihtunut eduskuntavaalikampanjaan. Itse olen tiukasti pitänyt kiinni siitä, että ensin hoidetaan työt eduskunnassa ja sitten vasta kampanjoidaan maakunnassa. Moni toki on valinnut toisenkin tien ja se on valitettavasti vaikeuttanut monta kertaa nyt valiokunnissa mm. päätösvallan saantia monissa kokouksissa. No jokainen tyylillään.
Mutta tänään siis minun ensimmäinen eduskuntavaalikiertuepäivä. Ohjelmassa Riihimäkeä ja Hämeenlinnaa ja väkeä upeasti liikkeellä. Hieno oli huomata jälleen miten niin Riihimäellä kuin Hämeenlinnassakin ihmisiä tuli minua varta vastekin tapaamaan ja tuomaan terveisiä ja paljon myös sellaisia jotka sattumalta mm. Hämeenlinnan Kahvila Korvaan piipahtivat. Tuntui hyvälle.
Hämeenlinnassa tukiryhmäkin kasvoi jälleen. Muutama nimi vielä pidetään salassa, mutta kovan luokan nimiä mukaan. Maltakaapa hetki odottaa.
Mutta lisätä nyt osa mukaan samantienkin.
Tukiryhmään liittyneitä:
Sükrü Özgün, Bodrum Kebabin yrittäjä, Riihimäki
….
Nyt hetki aikaa kotona ja illalla sitten vielä jääkiekkoa Hämeenlinnassa. Nyt huudetaan!
…
Kello 22.27 ja hetki sitten Hämeenlinnasta kotiin. HPK koki kotiareenalla karvaan tappio Lahden Pelicansille ja tilanne on tukalan playoffien suoralle toiselle kierrokselle. Mutta edelleen siihen uskomme. Ja kannustamme. Areenalla tänään paikalla paljon tuttuja Lahdestakin ja Päijät-Hämeestä ja heillä tottakai hyvä tunnelma tunnelma päällä. Pelicans taisteli hienosti loppuun asti.
Oli myös hieno saada tavata joukko hämeenlinnalaisia yrittäjänaisia joilla tänään oli tapahtuma ilta. Samalla sovimme jo hieman heidänkin kanssaan tulevaa. On upea juttu, että yrittäjät ovat ottaneet tällä tavalla minut vahvasti omaksi ehdokkaakseen nyt Hämeessä. Senkin viitan mielelläni kannan. Ja parhaani teen.
Mutta nyt kello jo paljon. Huomenna jatketaan Hämeenlinnassa Hätilän kokoomuksen laskiaistapahtumassa ja sitten samoissa tunnelmissa Riihimäellä. Nähdään.