Keksustelu tv-lupien tulevaisuudesta eli ns. Yle-verosta on jatkunut ja nyt aihetta käsittelee Uudenmaan Kokoomusnuoret omassa kannanotossa. Kokoomusnuorten mielestä Ylen rahahanoja on laitettava kiinni kovallakin kädellä, jopa niin, että suunnitellusta mediamaksusta voitaisiin luopua ja jatkaa nykyisellä tv-lupamaksulla, joka puristettaisiin 50 euroon. Kokoomusnuorten mukaan Ylen rooli on hukassa ja siitä on tullut kaiken palvelun-mediatavaratalo mihin tällä viikolla myös EU-puuttui. Aikalailla naulankannassa Uudenmaan kokoomusnuoret jälleen. Vaikka emme aivan näin alhaiseen maksuun pääsisikään niin suunnan pitäisi olla juuri tämä. Keskustelu varmasti jatkuu.
Kohu Ylen ympärillä jatkuu muutenkin. Ylen toimitusjohtajan Mikael Jungnerin tekijänoikeusrikkomus on laajasti esillä mediassa ja johtaja on saanut myös kovat moitteet Ylen hallituksen puheenjohtajalta vuorineuvos Kari Neilimolta. Neilimo toteaa tekijänoikeuksista, että ”toimitusjohtaja on Ylen keulakuva, ja on erityisen tärkeää, että hän noudattaa näitä säädöksiä”. Asia varmasti siis noussee esille vielä ja niin pitääkin nousta.
Tänään hieman sää näyttää viilenevän ja tulevan myös epävakaisemmaksi. Mutta kesäsäätä kuitenkin ja nautitaan siitä.
….
Aamuinen pieni sade – todella pieni – hukkui nopeasti pilvien myötä ja taivas jälleen koko päivän upean sininen. ”Maailman sinisin taivas… Maailman puhtaimmat veet…” Tänään tuli tehtyä töitä, mutta myös nautittua päivästä. Illalla hieman ahkeroimme ystävien kanssa mökilläkin ja kesän tapaan päivä päättyi saunan lämpöihin ja virkistävää yöuintiin.
Nyt edessä kesän yksi vauhtiviikonloppu – markkinoita ja tapahtumia riittää. Huomenna aamusta Lopen punaiselle torille Perunankukkapäiville. Se on yksi kuntamme kesän ykköstapahtumia ja kun hyvä sääkin jälleen niin väkeä varmasti tuhansia liikkeellä. Itse olen markkinatunnelmissa aamupäivällä noin 9.30-10.45. Sitten suuntaan Padasjoen markkinoille ja katsotaan jos vielä illansuussa ehtisin Lopelle takaisin ja silloin Krouvin Kyläpäiville. Kyläpäivät on ehkä taasen hienoin kesämme tapahtumista. Joentaan kylänväki on jälleen laittanut paikan perinteiseen malliin ja tarjolla paljon wanhan ajan nähtävää ja koettavaa. Suosittelen todellakin huomenna Lopelle tuloa pidemmältäkin. Torille ja sitten muutama kilometri Joentaan kylään niin kesäpäivää ei voi paremmaksi toivoa. Toivottavasti siis näemme. Padasjoella huomenna tarkoitus olla noin 12-14 paikallisten kokoomuslaisten teltalla.