Autojen verotuksen uudistus on otettu tyytyväisyydellä vastaan. Uudistus tekee sen mitä hallitus ja hallituspuolueet lupasivat ja autojen hankintahinnat laskevat selkeästi ennen kaikkea ympäristöystävällisyyden näkökulmaa painottaen. Esityksen mukaan henkilöautoista ensirekisteröinnin yhteydessä kannettava autovero, mutta myös nyt jo rekisterissä olevista henkilöautoista vuosittain kannettava ajoneuvovero porrastettaisiin auton polttoaineen ominaiskulutusta vastaavien hiilidioksidipäästöjen perusteella. Tällä uudistuksella on tarkoitus ohjata meitä autoilijoita valitsemaan automalleja, jotka kuluttavat vähän polttoainetta. Ajoneuvoveron perusvero muuttuu nyt auton hiilidioksidipäästöihin perustuvaksi ja vero perustuisi auton valmistajan ilmoittamiin hiilidioksidipäästöihin grammaa kilometriä kohden. Niistä henkilöautoista, joista ei ole päästötietoa ajoneuvoliikennerekisterissä, vero perustuisi auton kokonaismassaan. Tämä koskisi käytännössä ennen vuotta 2001 käyttöönotettuja henkilöautoja.
Idea siis lähtee siitä, että jokainen ajoneuvossa käytetty bensiinilitra tuottaa hiilidioksidia 2 350 grammaa ja dieselöljylitra vastaavasti 2 660 grammaa. Eli kun kulutusta saadaan vähennettyä niin ilmaston muutoksen kannalta haitallisten hiilidioksidipäästöjenkin määrä laskee. Tällä hetkellä nimittäin tilastojen mukaan meillä uusien henkilöautojen ominaiskulutus ja hiilidioksidipäästöt ovat Euroopan korkeimpia, eikä Suomi nykyisellä kehityksellä tule pääsemään Euroopan unionissa asetettuihin tavoitteisiin.
Erittäin merkittävää on myös nyt tehty päätös joukkoliikenteen tukemisesta. Autoilun veromuutosten yhteydessä hallitus päätti samalla nopeuttaa myös hallitusohjelmaan kirjatun suurten kaupunkiseutujenjoukkoliikenteen tuen aloittamisen jo vuoteen 2009.
Kokonaisuutena uusiutunut laki on tarkoitettu tulemaan voimaan asetuksella myöhemmin säädettävänä ajankohtana. Esityksen toteuttaminen edellyttää Ajoneuvohallintokeskuksen tietojärjestelmien muuttamista. Voimaantulon arvioidaan ajoittuvan vuoteen 2010. Eilen julkisuuteen annetun selvityksen mukaan veromuutos on valmisteltu tuottoneutraalisti eikä se siten aiheuttaisi merkittäviä muutoksia ajoneuvoveron vuotuiseen tuottoon. Pakettiautojen verotason nostaminen tosin lisäisi verotuottoja arviolta 3,9 miljoonalla eurolla.
Yksi asia mikä tietyllä tavalla tässä on haasteellinen. Suuret perheet joutuvat isojen autojen kautta pakon edessä maksajiksi. Siksi suurten perheiden esimerkiksi lapsilisäpohjaa tulee kehittää ja myös miettiä onko muita mahdollisuuksia mm. tämän asian kompensoimiseksi. Aiheellinen mietintä minusta.
Hallituksen esitys on saanut muuten varsin hyvän vastaanoton. Tänään mm. tuoreeltaan esitystä kehui mm. Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, joka totesi, että uudistus on oikean suuntainen ja tärkeintä on autojen hankintaan kohdistuvan autoveron tason alentaminen keskimäärin kuudenneksella samalla, kun verotusta rakenteellisesti uudistetaan. Autoalan keskusliitto on myös tyytyväinen hallituksen toimiin ja liiton toimitusjohtaja Pentti Rantala totesikin Ilta-Sanomissa, että tällä päätöksellä maamme siirtyy ympäristöpainotuksen myötä autoverotuksen takapajulasta Euroopan eturiviin. Ensi vuodesta odotetaankin 2000-luvun parasta vuotta autokaupalle. Juuri näin. Palaan itse aiheeseen viikonlopun aikana vielä kolumnin muodossa hieman laajemmin.
Tänään kävin päivällä tutustumassa myös uuteen Riihimäen Prismakeskukseen. Täytyy onnitella Riihimäkeä ja koko seutukuntaan upeasta keskuksesta josta varmasti hyötyy koko alue. Tänään töitä tehty ensi viikon asioiden parissa. Maanantaina kunnanhallituksessa esillä mm. ensi vuoden veropohjat ja asia vaatii vielä työtä ja keskustelua omassa ryhmässämme. Kutsuinkin kokoon vielä maanantaina kaikki halukkaat kokoomuslaiset ja kokoomushenkiset keskustelemaan linjauksesta yhdestä hallitusryhmämme kanssa. Näin saamme esille mahdollisimman monet näkökulmat.
…
Hallituksen toimet uusien autojen ostamisen houkuttelemiseksi tai siis vanhojen autojen vaihtamisen houkuttelemiseksi taitaa toteutua nopeammin kuin uskoimmekaan. Tänään jo useammassa eri haastattelussa on kerrottu, että autoliikkeet laskevat uusien autojen hintoja jo välittömästi ja nopeimmat toimivat jo alkuviikosta. Autoalan tiedotuskeskuksen kertoman mukaan uudet hinnastot tulevat useisiin liikkeisiin jo ensi viikolla ja itse asiassa valtaosassa uusi hinnoittelu on jo käytössä. Siis tieto tuli tällä viikolla. Harmoin näin nopeasti joku asia toteutuu ja realisoituu meidän hyväksemme. Hallituksen toimet siis alentavat aidosti ja hintoihin todellakin siirtyen uusien vähäpäästöisempien ja kehittyneempien autojen hintoja jopa tuhansien euroilla.
Ilta-Sanomat julkaisi muutamia esimerkkejä, jotka minusta kertovat parhaiten mistä kyse: (Lähde www.iltasanomat.fi)
Pienipäästöisin Toyota Corolla halpenee 3534 euroa
Suuripäästöisin Corolla halpenee 1027 euroa
Pienipäästöisin Skoda Octavia halpenee 3450 euroa
Suuripäästöisin Skoda Octavia halpenee 362 euroa
Pienipäästöisin Volvo V70 halpenee 5498 euroa
Suuripäästöisin Volvo V70 kallistuu 5443 euroa