Perjantai, 02.04.2010

Blogi, perjantaina 02.04.2010

Jo näillä etäisyyksillä pääkaupunkiseudusta elävät kylät muodostavat tärkeän osan suomalaista yhteiskuntaa. On totta, että kehitys kylistä taajamiin ja oikeastaan vielä vahvemmin maaseudulta kaupunkeihin oli pitkään erittäinkin kiivasta, mutta nyt viimeiset jo parisenkymmentä vuotta on suunta ollut usein juuri päinvastainen. Monet perheet ovat muuttaneet takaisin kaupungeista kohti rauhallisempia asuinalueita ja pienempiä piirejä mm. lasten kasvua silmälläpitäen. Tämäkään kehitys ei ole pelastanut kaikkia kyläkouluja näilläkään alueilla, mutta monen koulun pelastus on ollut juuri tämä tietynlainen paluumuutto. Meillä Lopellakin moni vanha rintamiestalo ja maalaistalo on saanut uudet perheet kehä kolmosen sisäpuolelta ja kylien elo on vahvistunut. Myös taajamat ovat kasvaneet hyvää vauhtia ja samanlaista kehitystä on oikeastaan läpi koko Hämeen ja uskon, että kaksi maakuntaamme tulee kehittymään tulevaisuudessakin myönteisesti. Aivan itsestään se ei kuitenkaan tapahdu. Tarvitsemme toimivat yhteydet työpaikoille ja mielellään kasvassa määrin julkisenliikenteen varassa. Tässä tärkeään rooliin nouseen raideyhteyksien kehittäminen mm. pääradalla lisäraideparilla ja Riihimäen asemaa kehittäen, mutta myös uusien paikallisjunien pysähdyksien varmistaminen mm. Janakkalan kasvaessa ja esimerkiksi Orimattilan kasvaessa. Puhumattakaan raideyhteydestä Forssaan ja sitä kautta aina Poriin asti. Tässä selvittelyyn pitää ottaa nyt myös aidosti itä-länsi-suuntainen yhteys Riihimäen kautta. Uskoisin, että sillä olisi saavutettavissa suurimmat hyödyt maankäytönkin näkökulmasta.

Mutta elävät kylät ovat varmasti näiden alueiden yksi valtti myös tulevaisuudessa. Meidän pitää huolehtia mm. kylien kaavoituksista eri kunnissa niin, että kyläkoulujen läheisyydessä on tontteja ja alueen maanomistajien tehtävä on sitten taata, että tontteja tulee myös myyntiin ja rakentamisen piiriin. Tarvitaan myös hyvää yhteishenkeä niin, että erilaisia tärkeimpiä palveluita mm. koulu- ja päivähoitopalveluita voidaan turvata myös muuallakin kuin taajamissa. Itse uskon, että tähän on hyvät mahdollisuudet mm. omassa kotikunnassani Lopella Länsi-Lopenkin suhteen jos vain vahvaa yhteistyön ja yhdessätekemisen tahtoa näiltä alueilta löytyy. Oma ajatukseni lähtee vahvoista kasvunkeskittymistä niin, että samassa paikassa voisi toimia päivähoitoa, esiopetus ja alakoulu ja tämän jälkeen vahva kyläkoulu voisi olla myös kylän muun toiminnan keskus. En usko, että pystymme turvaamaan pelkkiä kouluja kylissä missään kunnassa jos niiden oppilasmäärät jäävät alle 30 ja kasvu ei lähde liikkeelle. Tässä on tekemisen paikka.

Yksi hyvä toimija onkin nyt Hämeen Kylien aktiivinen toiminta. 120 kylää on ”liittoutunut” yhteen jakamaan ideoita ja kehittämään kyliä yhdessä eri kunnissa. Nyt tuoreimpana avattiin oma kyläportaali, joka on osa isompaa Kylä välittää –hanketta ja näiltä sivuilta löytyy kaikki maakunnamme kylät tapahtumiseen ja linkkeineen. Portaali pitää sisällään mm. juuri näitä erilaisia yhteistyön malleja kylien ja kuntien välille ja apua myös tärkeiden kyläsuunnitelmien tekoa varten. Sivuihin kannattaa ehdottomasti tutustua Hämeen Kylät. Ideoitakin siellä otetaan vastaan.

Tänään itse suuntaan nyt aamuvarhaisella Helsinkiin. Olen sopinut muutaman tapaamisen sinne ja sitten kutsuvieraaksi Helsingin Messukeskukseen. Siellä vietetään joka pääsiäisen tapaan tänä viikonloppuna American Carshowta. Paljon siis tuttuja jälleen liikkeellä ja vielä enemmän nähtävää ja koettavaa.

….

Tänään päivä siis Helsingissä. Perinteinen kutsu tänään FHRA:n American Carshowhun ja jälleen entistä upeampi näyttely. Nuo kuvat sieltä ja kertovat mm. siitä miten suomalainen autoharrastaminen ja -rakentaminen on mennyt hulppein askelin eteenpäin. Tällä kertaa siis todella paljon suomalaisissa käsissä entisöityjä vanhoja autoja ja rakennettuja muitakin pelejä ja se erityisesti lämmitti sydäntä. Erittäin upeita museoautoja ja paljon uusiakin juttuja. Kannattaa ehdottomasti poiketa Messukeskuksessa vaikkapa maanantaina kun ACS:ssa vietetään perheiden teemapäivää. Mukana silloin mm. Kenguru Meininki.

Kohu tuon Tiura-casen ympärillä vaan kiihtyy. En sitä itse lähde kommentoimaan, mutta seurataan ja katsotaan mitä seuraavat uutiset kertovat. Näyttää siltä, että asia tullee eduskuntaryhmämme käsittelyyn jo ensi viikolla. Näin ainakin puolueemme varapuheenjohtaja Sampsa Kataja totesi. Minusta tämä on myös tärkeää ja perusteltua. Toivotaan, että selvyys asiaan saadaan mahdollisimman pian.

Mutta nyt siis jo ystävän kanssa nautitun lounaan jälkeen kotona ja päiväkahvit verannalla ja sitten kummipoika kylään. Nautitaan pääsiäisestä. Niin ja huomenna sitten kaikki Lopelle kun markkinakausi avataan täällä. Lopen keskusta järjestää jälleen tavan mukaan Lankalauantain Markkinat Lopen torilla ja mitä tuossa lehdestä lueskelin niin jälleen aivan valtavasti myyjiä tulossa paikalle. Lisäksi tietenkin keskustan mainiot grillikatosarpajaiset ja paljon muutakin. Itse olen paikalla kello 11.30-13.00 ja kahvit tarjoan mielelläni jos hihasta tulette nyppäämään.

Kommentit