Perjantai, 01.08.2008

Blogi, perjantaina 01.08.2008

Uusi aamu. Kello kahdeksan ja Neste Oil Ralli kutsuu jälleen. Tänään mukava päästä seuraamaan kilpailua itse metsiin erikoiskokeille. Sää hieman viilentynyt, mutta ei ainakaan nyt sada. Toivotaan, ettei kohtakaan.

Eilenhän Killerin pikkusyheröllä nopein oli Sebastien Loeb, joka voitti hieman kaidettakin oikaisseen Mikko Hirvosen 0,4 sekunnilla. Hirvosen edelleen ehti vielä toinenkin Citroen kuljettaja eli Daniel Sordo, joka jäi Loebistä 0,3 sekunttia. JM oli kuudes 0,6 sekunnin marginaalilla. N-ryhmässä MM-sarjaa ajavien kuskien kamppailussa Juho Hänninen oli nopein voittaen todella upeasti myös avanneen Jari Ketomaan 1,3 sekunnilla. Huippujännä päivä tulossa.

Nyt kello jo 17.33 ja kohta päivän päättävälle Killerille. Aamu alkoi todella surkeasti. Jari-Matti ajoi sitten kolmosella ulos – jälleen – ja kisa meni siinä. Toivotaan, että huomenna pääsee vielä näyttämään vauhtiaan. Ainakin itse uskon, että pohja-aikoja ropisee. Tänään takana jo Vellipohja ja nyt sitten pidämme peukkuja Mikko Hirvoselle joka käy sekunttitaistelua Sebastien Loebin kanssa. Upeaa on ollut myös Juha Salon meno tuotantoautojen puolella. Sieltä napataan ainakin voitto ja uskon vielä Mikonkin hyökkäykseen. Seuraillaan.

Kommentit