Perjantai ja heinäkuu käyntiin. Eilen illalla kävimme vielä työpäivän päätteeksi Takarivin Taavien kanssa perinteisellä kevätkauden päätösillallisella. Aika menikin kuin siivellä hyvien ystävien kesken ja mielenkiintoisten keskustelujen parissa. Mutta nyt jo siis uusi aamu ja työpäivä alkanut. Eduskunnassa äänestämme tänään kello kolmetoista istunnossa työllisyyslisätalousarviosta ja sitten ek jääkin istuntotauolle. Mutta tämä päivä vielä.
…
Tänään hallitus sai jälleen vahvan tuen eduskunnalta kun äänestimme tämän vuoden toisesta lisätalousarviosta. Halusimme lisätä jo nyt kesäksi reilusti rahaa nuorisotyöttömyyden hoitoon ja asia hoidettiinkin nyt tosi ripeällä tahdilla ennen kesätaukoa. 28 miljoonaa euroa takaa useammalle tuhannelle nuorelle paikan ja toi monelle siis varmasti aikamoisen helpotuksen kesään ja syksyyn. Tarkoitus edelleen nostaa tuota aktivoinnin tasoa ja taata pian ns. yhteiskuntatakuuna jokaiselle nuorelle joko opiskelu tai työpaikka. Se on kiova takuu ja lupaus, mutta varmasti kannattava monessakin mielessä.
Nyt siis hallitusohjelma hyväksytty ja ministerit pääsevät myös tositoimiin. Hallitusohjelma on paketti vastuunkatoa,
välittämistä ja tulevaisuutta. Minusta tähän vaikeaan tilanteeseen kohtuullinen kokonaisuus ja varmasti joudumme
vielä sitä monta kertaa tsekkaamaankin kun näemme miten talous kehittyy ja toisaalta mitä Eurooppakin tuo
tullessaan.
Mutta nyt kesätaukoa graniittilinnasta. Tänään illansuussa sain kunnian olla vieraana Suojeluskuntain Ase- ja Kone-
paja Oy:n eli nykyisen Sakon 90-vuotisjuhlassa Riihimäelle. Sain juhlaan houkuteltua juhlapuhujaksikin ystäväni
tuoreen puolustusministerin Stefan Wallinin ja väki oli kovin otettuja aina tehtaan tai yrityksen nykyisin omistavan
Berettan perhettä myöten. On muuten maailman vanhin perheyritys ja aika kova tekijä tänäkin päivänä. Sakon
juhlista sitten tänne Loppijärven rantaan. Tänään sain Sundetta Oy:ltä tuoreet I love Loppijärvi -pinssit ja ne
huomenna sitten myynnissä Perunankukkapäivien aikaan Kuntalan Kesäkahvilassa. Tulkaahan mukaan autta-
maan yhteistä järveämme ja muutenkin kannattaa huomenna Lopelle tulla. Päivällä ensin Perunankukkapäivät ja
sitten koko viikonlopun Krouvin Kyläpäivät kotirintaman hengessä Joentakaan kylässä ja illalla sitten vielä
Juhani Peltosen Elmo-näytelmän ensi-ilta Sajaniemen kesäteatterissa. Voi ylpeästi olla loppilainen. Eikö vain.