Perintöverosta pitää luopua kokonaan – Ruotsin kokemukset rohkaisevia

Kynästä, keskiviikkona 21.01.2026

Perintöverosta pitää luopua kokonaan – Ruotsin kokemukset rohkaisevia

Alkaneen vuoden alusta alle 30 000 euron perinnöistä ei ole tarvinnut maksaa enää perintöveroa. Jo ennen perintöveron alarajan nostoakin reilusti yli puolesta perinnöistä ei maksettu lainkaan perintöveroa. Tästä huolimatta perinnöistä oli tullut entistä useammalle, odotetun ja toivotun pienen taloudellisen helpotuksen, sijaan riesa. Perintövero piti maksaa, vaikka rahaa siihen ei tullutkaan.

Julkisuudessa on ollut erilaisia tilanteita missä esimerkiksi peritty vanha talo ja kerrostaloasunto onkin tuonut vain ongelmia. Peritty omaisuus on tuonut tukun juoksevia menoja kiinteistöveroista vastikkeisiin, lämmityksiin ja jätehuoltoon. Ja perään sitten heti se perintöverolappukin postilaatikkoon. Nopea myyntikään ei aina onnistu. Oikeudenmukainen verotus kohdistuukin aina kykyyn maksaa vero eikä esimerkiksi siihen, että joku omainen kuolee. Surun päälle on tullut lisää surua tai ainakin harmaita hiuksia.

Kokoomuksen pitkäaikainen tavoite onkin ollut poistaa perintövero kokonaan. Risto Murron työryhmä ehdottikin viime keväänä, että perintövero poistettaisiin ja verotus tapahtuisi vasta, jos omaisuus myydään. Tämä edistäisi talouskasvua ja investointeja, mutta vapauttaisi mm. yrityksissä pääomia suoraan tuottavaan käyttöön. Monessa tapauksessa myös perheyritysten jatkuvuus varmistuisi ja työpaikat säilyisivät kotimaassa. Perheyritykset nimittäin työllistävät liki puolet yksityisen sektorin työvoimasta ja perintövero uhkaa nyt niitäkin.

Sama koskee myös lukuisia sukupolvenvaihdosvaiheeseen tulevia maatiloja. Niiden jatkon varmistaminen on myös keskeinen huoltovarmuus- ja ruokaturvakysymyskin.

Ruotsissahan perintövero poistettiin jo yli 20 vuotta sitten silloisen demarihallituksen johdolla. Valtiontalous ei romahtanut vaan päinvastoin. Näin muuten tapahtuisi meilläkin. Meillähän koko perintöveron tuotto on vain noin 1% valtion kokonaisbudjetista. Haitta sen sijaan miljardiluokkaa. Ja Ruotsissakin verotulot valtion kassaan kasvoivat ja kansankunta vaurastui. Siinä ei hävinnyt kukaan, vaan jokainen ruotsalainen voitti. Kukaan Ruotsissa ei haikaile enää, meillä edelleen osan poliitikoista rakastaman, perintöveron perään.

Nyt tehdyn alarajan noston lisäksi pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus pidensi myös perintöveron maksuaikaa kymmeneen vuoteen ja laski koron marginaalin kahteen prosenttiin. Nämä päätökset olivat tärkeitä ja oikeudenmukaisia askelia oikeaan suuntaan.

Paraikaa kaikki Suomessa miettivät miten saisimme taloutemme kasvuun, lisää työpaikkoja ja lisää investointeja. Nyt tarvitaankin rohkeita päätöksiä ja yksi sellainen olisi perintöverosta kokonaan luopuminen. Yritysten pakkomyynti, monissa tapauksissa ulkomaiselle sijoittajille, vain perintöverojen maksamisen takia tuntuu koko maamme kannalta hullulta ja sitä se onkin. Omistajuus ja pääomat valuvat ulkomaille ja sen jälkeen helpolla myös työpaikat. Uskon, Ruotsissakin nähtyyn nojaten, että julkinen taloutemme hyötyisi tästä kasvun, työllisyyden ja muiden verotulojen kautta.

Perintöverosta voisi minun puolesta luopua nopeastikin, vaikka ensi vuoden alusta. Laitetaan tämäkin raha tuottamaan hyvää ja lisää hyvinvointiyhteiskunnallemme.

Timo Heinonen
kansanedustaja (kok)
Valtiovarainvaliokunnan vastaava