Pelastin Lopen Lottakahvilan kyltin talteen – Kahvinkorviketta ja vesirinkeleitä

Blogi, sunnuntaina 31.10.2021

Lotta-Svärd -järjestön perustamisesti tuli tänä vuonna kuluneeksi tasan sata vuotta. Pian Lotta-Svärdin perustamisen jälkeen pelkillä keräysvaroilla ei enää järjestön toimintaa pystytty rahoittamaan ja tilaspäiskanttiinien ja yleisötilaisuuksien ruokaloiden innoittamana järjestön liikentoiminta kehittyi pian kahviloiden ja kioskien pyörittämiseen. Keskusjohtokunta jopa suunnittelutti piirrustukset kioskien ja kahviloiden rakentamiseksi ja myös avusti myös paikallisen toiminnan käynnistämisessä. Paikallisosastojen Lottakiostkit ja Lottakahvilat yleistyivätkin nopeasti 1930-luvun puolivälin jälkeen ja ennen sotaa vuonna 1938 Lottajärjestön paikallisosastoilla oli eri puolilla maatamme yhteensä yli 250 erilaista liiketoimintaa järjestävää yritystä. Kioskeista ja kahviloista tulikin nopeasti Lotta-Svärdin hyvin keskeinen ja tärkeä toimintamuoto ja toimintaa jolla myös muuta naisten vapaaehtoista maanpuolustustyötä pystyttiin kustantamaan. Lottakahviloiden tuloilla kustannettiin sodan sytyttyä myös mm. kenttäkeittiöitä ja kenttäsairaaloita.

Lottakahviloita ja -kioskeja oli ympäri maan ja sodan sytyttyä lotat ryhtyivät ylläpitämään myös kanttiineja. Jatkosodan aikana yksin sotatoimialueilla toimi 316 kanttiinia 934 lotan voimin, mutta toimintaa oli myös läpi koko Suomenmaan Anvenanmaalta Hankoon ja Hangosta Petsamoon. Sota-aikana kanttiineja perustivat ja ylläpitivät myös sotilaskotisisaret.

Myös kotikunnassani Lopella toimi oma Lottakahvila. Lopen Lottakahvila sijaitsi Lopen kirkonmäen juurella nykyisen Kuntalaan vievän tien, Holvitien, varressa. Vanha puutalo palveli Lottakahvilana ja sen luona pysähtyivät myös linja-autot. Vanhaa puista lottakahvilarakennusta ei enää nykyisin paikalla ole, vaan sen alueen valtavasivat 1960-luvulla Loppelan kerrostalot. Kappale Lopen historiaa jäi siis näiden tiilitalojen alle. Jo toki aiemmin vuonna 1944 syksyllä. Lottajärjestö oli lakkautettu Moskovan välirauhansopimuksen nojalla ja myös kahvilatoiminnat ajettu tällä nimellä alas. Myös tämä kyltti otettiin silloin tolpasta alas, mutta onneksi se säilyi ja on tallessa siis edelleen.

Lopen Lottakahvilasta ei paljoa ole vastaantullut esineistöä. Varmasti jotain vielä onkin. Minulla joitain Lottakuppeja Lopen -painatuksilla, mutta en ole varma ovat ne olleet aikanaan juuri Lottakahvilan käytössä. Mutta tämä Lottakahvila -kyltti on ja pitkään se oli erään vajan seinustalla, mutta säilyi ja nyt siis voin luvata, että säilyy jatkossakin. Kävin eilen tuon kyltin ostamassa ja pelastin sen näin tuleville sukupolville. Se säilyy nyt Lopella, missä se vuosien ajan opasti ihmisiä kahville tärkeän asian hyväksi.

Kappela historiaa siis jälleen tallessa. Eli pidetään huoli, että muistot eivät himmene.

Pitäisikö ensi kesänä keittää sitten Lottakahvilan kahvit?

Kello 21.27 ja tunnelmarikas Roosa Nauha Tanssii Tähtien Kanssa takana. Koskettavia, upeita ja traagisiakin tarinoita syövästä. Kaikki eivät selviä, mutta onneksi yhä useampi selviää. Ja onneksi maamme syöpätutkimus on maailman huippuluokkaa ja pidetään se myös sellaisena. Lahjoitukset aina tärkeitä, mutta erittäin tärkeää olisi myös se, että maamme hallitus ei kohdistaisi nyt leikkauksia tänne tieteeseen ja tutkimukseen. Kyllä isossa kuvassa tällaisen tutkimuksen ja työn rahoittaminen kuuluu yhteiskunnan tehtäviin.

Mutta pitkä päivä takana, mutta onneksi pitkästä aikaa myös vapaapäivä. Edellistä en enää edes muistanut. Saatiin laitettua vene talviteloille ja myös laiturintikkaat ja muut odottamaan tulevaa suvea. Sitä ennen toivottavasti paukkuva ja lumirikas talvi.

Kommentit