Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) johdolla hyvinvointiyhteiskuntaamme rakennetaan nyt velkarahan varaan. Nykyisen vasemmistohallituksen aikana uusia pysyviä menoja on perustettu velkarahalla maksettaviksi vaalikauden aikana jo miljardiluokassa. Jokainen uusi palvelu tai palveluiden muutos on aivan varmasti sinänsä hyvä ja tärkeä, mutta nyt pitäisi kysyä, että onko meillä tähän kaikkeen varaa? Tai, että oliko maamme ennen koronaa esimerkiksi vuonna 2019 niin paljon huonompi, että tämä kaikki on nyt juuri välttämätöntä? Varsinkin, kun tämä kaikki kiva kustannetaan nyt 100% velkarahalla.
Marinin hallitus keskustan tuella lisää menoja joka suuntaan välittämättä, että niiden rahoittamiseksi ei ole näköpiirissä eikä edes tehty käytännössä yhden yhtä toimea. Talouskasvumme on nyt erittäin vahvaa, mutta tästäkään huolimatta tai ehkä juuri tämän takia hallitus ei kykene tekemään rakenteellisia uudistuksia ja työllisyystoimia. Ratkaisu kaikkiin eteen tuleviin ongelmiin on näyttänyt olleen aina lisävelanotto ja uuden velkarahan jakaminen. Myös hallituksen sisäiset kiistat on ratkottu kerta toisensa jälkeen jakamalla lisävelkarahaa vuoron perään keskustan, vihreiden, SDP:n ja vasemmistoliiton läheisille kohteille.
Itse olisin nyt erittäin huolissani näistä velkarahoista ”nauttivana” tai niiden varaan rakennettujen palveluiden, jopa uusienkin palveluiden, käyttäjänä. Monet toisen asteen työpaikat, lisäopettajat, on palkattu vain määräaikaisella rahoituksella, näiden opettajien työpaikat loppuvat vaikka työt eivät minne lopukaan? Ja määräaikaisen rahoituksen lisäksi olisin itse ehkä vieläkin huolestuneempi niissä tilanteissa missä uusia palveluita ja muuta on perustettu 100% uuden velkarahan varaan. Loputtomiin näitä sinänsä aina erilailla tärkeitä asioita ei voida rahoittaa velkarahalla. Tämän yhtälön mahdottomuuden tietää jokainen myös omasta arjestaan. Jos jääkaapin täyttää joka päivä pikavipillä, niin lopulta ei jääkaappiin jääkään enää muuta kuin valo.
Ei voi siis välttyä vanhalta toteamukselta, että nykyhallituksen meno on kuin pakkasella kusisi housuunsa, lämmittää vain hetken.
Nyt Marinin hallituksen pitäisikin uskaltaa tehdä hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa, -perustaa, vahvistavia toimia. Tällaisia olisivat talouskasvua ylläpitävät toimet mm. verotuksessa, mutta myös työelämää uudistavat toimet paikallisen sopimisen mahdollistamisesta työvoiman saannin varmistamiseen. Tällä hetkellä suuressa osassa yrityksiä suurimmaksi ongelmaksi nimittäin sanotaan työvoiman saannin ongelmat. Ja tämä työntekijäpula uhkaa jo olemassa oleviakin työpaikkoja, kun yritykset joutuvat ulosliputtamaan Suomesta tuotantoa työvoimapulan takia maihin, joissa työvoiman saatavuuden eteen on tehty töitä. Huolestunut ei siis pidä olla vaan työttömäksi joutuneen tai nuoremme, vaan myös työelämässä vielä olevien.
Valitettavasti huoli huomisesta kasvaa joka päivä. Maamme talouskasvu näyttää olevan nyt huipussaan ja hiipuvan jo tällä vaalikaudella lähes olemattomiin. Silloin alkaa velanmaksunaika on olla entistä lähempänä. Ja toivon, että ette ammu viestin tuojaa. Haluan olla tässäkin suorasanainen ja rehellinen.
…
Kello 23.49 ja aika kiittää kesäajasta. Kohti talvea siis mennään kellonkin kanssa. Milloinkohan tämä hulluttelu sovitusti päättyy?
Päivä aihe on ollut holtiton taloudenpito ja velkaralli. Samasta aiheesta kanssani tänään esillä myös mm. Petteri Orpo ja Elina Lepomäkikin. Ja paljon myös palautetta teiltä. Suomi pitää laittaa pian siis kuntoon.