Hämeen kansanedustajat Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja Timo Heinonen (kok.) vaativat, että alkaneen eduskuntakauden liikennepoliittisen selonteon kärkihankkeeksi nostetaan pääradan, Pasila-Riihimäki-Hämeenlinna -rataosuuden liikenteellisen välityskyvyn parantaminen. Samalla tulisi korjatuksi myös Riihimäen aseman ratapiha ja sen osana asemalaiturit.
– Helsinki-Riihimäki on Suomen ruuhkaisimpia rataosia sekä junien määrien että matkustajien määrien suhteen. Raiteilla on tällä hetkellä jatkuvasti ruuhkaa, sillä Helsinki-Riihimäki ratakapasiteetti on käytössä ruuhka-aikoina käytännössä 100%, eli kyseiselle rataosalle ei mahdu lisää junia. Lisäraiteiden rakentaminen mahdollistaisi junien määrän lisäämisen ja sitä kautta henkilökapasiteetin nostamisen, jolloin voitaisiin palvella useampia matkustajia, muistuttavat kansanedustajata Pekonen ja Heinonen.
Pääradan kautta kulkevat sekä kaikki Helsingistä lähtevät että Helsinkiin saapuvat kaukojunat Läntiseen sekä Pohjoiseen Suomeen aina Rovaniemelle ja Kemijärvelle sekä Kolariin asti. Pääradan kehittäminen mahdollistaisi junien maksiminopeuksien käytön, kun hitaammat junat saataisiin omille raiteille ja nopeat junat omilleen. Tämä nopeuttaisi kaukojunien kulkua ja lyhentäisi matka-aikoja.
Nykyisellä ratakapasiteetin maksimikäytöllä liikenne ei kestä mitään häiriötilanteita, jolloin pienestäkin häiriötilanteesta saattaa kärsiä moni juna ja sen seurauksena suuri matkustajajoukko. Pääradan kehitys ja raiteiden lisäys mahdollistaisi ongelmatilanteissa useita eri ratkaisuvaihtoehtoja, jolloin häiriön vaikutukset pystyttäisiin minimoimaan ja näin turvaamaan aikataulun mukainen liikenne.
Pekonen ja Heinonen pitävät raideliikennettä energiatehokkaana ja ympäristöystävällisenä vaihtoehtona, jonka pitäisi olla selkeästi kehitettävä liikennemuoto.
– Kaiken kaikkiaan nykyaikainen ja toimiva raideliikenne vaatii läpäisykykyiset ja kunnossa olevat radat, joka mahdollistaa entistä suurempien matkustajamäärien kuljettamisen taajamien ja kaupunkien välillä, sanoo Pekonen, joka itse käyttää pääradan raideliikennettä päivittäin työmatkaansa.
– Toimiva, hyvin vetävä ja nopea päärata on koko Suomen etu. Itse asiassa se on maamme kilpailukyvyn ja elinvoimaisuuden kannalta aivan ehdoton ykköshanke ja sen aika on nyt, muistutti Heinonen.