Tänään oli vuorossa sitten jo kuudes oma jänisjahtini. Aikanaan tämä pieni perinne syntyi ystäväni Santeri Nousiaisen ideasta ja kun saimme mukaan myös naapuritalon isännän Järvisen Tompan Tuomolasta, niin jahtihan oli valmis toteutettavaksi.
Loppiaisen jänisjahdista syntyi pian perinne, mikä on nyt vuosittain kerännyt Pekkalaan ystäviä jänisjahdin merkeissä. Jahtimaat ovat Hevosojan Heikkilän talon vanhoja maita ja, kun tähän nivoutuu mukavasti myös Tuomolan ja Rantamaan maat niin yhteen on saatu hyvä kokonaisuus jänisjahdille. Tai oikeastaan rusakkojahtihan tämä on, sillä isäntänä olen ohjeistanut, että valkoiset metsäjänikset säästetään.
Jahtimme alkaa aina Lopen Uupuneiden laavulta aamukahvilla ja ruisleivillä. Sitten beaglet saavatkin ottaa jo homman haltuun ja myös metsän rusakot. Passiketjut kulkevat Joosepinpolkua Loppijärven rantaan ja Paavolan pihanurkkaan ja yleensä sieltä jo ensimmäiset pystykorvat liikkeelle saadaankin. Mökkitien risteys – kenraalinkurvaksikin nimetty paikka – on yleensä ollut se takuuvarma jänöpaikka, mutta nopeutta siellä todella vaaditaan, sillä kovaa kaverit tulevat kurvaan.
Päivän lounastulet ovat sitten yleensä nykyisin olleet Erkkilällä ja sieltä sitten jahtipäivä on saanut jatkoa muihin vetoihin. Niin tälläkin kertaa ja kaunis oli kyllä metsä tänäänkin. Uutta lunta tullut vähän nyt joka päivä ja pakkasta kivasti pidellyt. Muutaman yönä oli vähän reippaamminkin.
Saunan jälkeen sitten Pekkalan tuvassa vähän vielä ruokaa ja mukavaa yhdessä oloa. Tänäänkin keskusteluja riitti ja illan kruunasi sitten Mannerheim-kakku Lopen Uupuneiden jänisjahdin tapaan ja ne perinteiset muflonipukin Nyyttikestit.
Mukava päivä ja eräksikin sentään yksi rusakko. Vaikea oli sää ajokoiralle ja beaglellekin, mutta aina se on hienoa metsällä olla. Kiitos ystävät!