Pekka Perkon ja Timotein Hyvästi Kultaseni konsertti täytti Loppisalin – Timo Heinonen kiitti Perkoa muistotammella

Uutiset, sunnuntaina 11.07.2010

Kuoronjohtaja, dir.can. Pekka Perkon pitkä ura sai upean päätöksen, kun miehen 75-vuotisjuhlakonsertti ja jäähyväiskonsertti Hyvästi Kultaseni -huipensi uran Lopella. Loppisali oli täynnä väkeä kun Timotei-kuoro astui lavalle ja edessä oli tunnelmarikas korkeatasoinen konsertti. Ennen konserttia Pekka Perko otti vastaan onnitteluja ja salissa tarjottiin myös kakkukahvit.

– Itse kiitin sanoissani Perkoja pitkästä työstä Lopen ja loppilaisten hyväksi. Koko kuntamme saa olla kiitollinen tällaisesta työstä ja pr-työstä mitä Seija ja Pekka Perko ovat tehneet vuosikymmenten ajan, kertoi Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Heinonen.

Heinonen tapansa mukaan muisti Perkojakin muistopuulla. Loppilaisen kuorotoiminnan ja Perkojen pitkää uraa muistuttamaan istutetaan syksyllä tammi.

– Tammi varmasti on paras puu kertomaan tarinaa ja muistuttamaan pitkään tästä työstä, perusteli Heinonen ja kertoi, että Perkot saavat itse päättää istutetaanko puu julkiselle paikalle ja intiimimmin erimerkiksi Perkojen pihapiiriin.

Kesäillanvalssi päätti pitkän uran

Upea kuorokonsertti eteni erilaisissa tunnelmissa sisältäen kuoron ja kuorolaisten suosikkeja vuosien varrelta. Salissa kuultiinkin monta muistorikasta laulua ja silmäkulmat kostuivat monella. Viimeisenä lauluna Perko johti kuorolleen Hyvästi kultaseni -laulun ja tämän jälkeen tahtipuikon ja taiteellisen johtajan tehtävän otti vastaan Anneli Julén. Julinin ensimmäinen laulu oli hänen Ellerheim-ajoilta tuttu ja jo silloin Lopellekin juurtunut Ei saa mitte vaik olla.

– Muista miten tuo laulu silloin tuli ohjelmistoomme. Olin silloin itse vielä mukana Lopen Nuorisokuorossa ja tottakai ne vuodet olivat ikimuistoisia. Muistan kuin eilisen kun kiipesimme ensimmäisenä ulkomaalaisena kuorona Tallinnan Laululavalle paahtavassa helteessä, muisteli Timo Heinonen.

Kuoronjohtajan vaihdon jälkeen estradille kutsuttiin vielä kaikki paikalla olleet entiset timoteiläiset ja muutkin Lopen lapsi- ja nuorisokuorolaiset. Näin Heinonenkin sai palata vielä vanhoihin muistoihin.

– Oli hieno hetki saada seistä näiden taitavien naisten keskellä. Muistoja tuli paljon mieleen vuosien takaa, kiitteli Timo Heinonen ja kertoi odottavansa jo innolla seuraavaa Timotein konserttia kun kuoron johdossa nähdään uusi johtaja Anneli Julén.

Kommentit