Paljon onnea Lopen Nuorisovaltuusto – Nuva tehnyt upeaa työtä 20 vuoden ajan ja kasvattanut aktiivisia kuntalaisia

Blogi, torstaina 06.07.2023

Kun itse olin nuori ei kotikunnassani toiminut nuorisovaltuustoa. Ei myöskään poliittisia nuorisojärjestöjä. Oma urani yhteiskunnallisten asioiden parissa alkoikin suoraan ns. ukkokoomuksessa Lopen Kokoomus ry:ssä ja ehkä sitä ennen nuorisotila Paaranluolan aktiivina yms. Kunnanvaltuustoon nousin vuoden 1996 kuntavaaleissa nuorimpana ehdokkaana silloin kaikkien aikojen toiseksi suurimmalla äänimäärällä. Pari vaalikautta valtuustossa oltuani vuonna 2003 Lopelle perustettiin sitten nuorisovaltuusto. Kahdenkymmenen vuoden ajan nuorisovaltuusto on nyt toiminut aktiivisesti kotikunnassamme ja ollut nuorten äänitorvena, mutta myös hyvänä kasvattaja nuorille yhteiskunnallisten asioiden pariin.

Sisko Keskitaloa on meidän kiittäminen monesta! Vuosikymmenten elämäntyö Lopen liikunnan ja nuorison parissa. Tänään juhlimme yhdessä 20-vuotista nuorisovaltuustoamme ja pääsimme Siskon kanssa ystäväkuvaan Riitan kanssa. Olemme Iitun kanssa molemmat Siskon kasvatteja.

Vuoden 2003 nuorisovaltuustosta kuntapolitiikkaan nousi aikanaan Joni Lähde (sit.). Jonin jälkeen kuntavaaleissa on nähty lukuisia nuvalaisia ja keskeisiin luottamustehtäviin heistä on noussut mm. nyt kunnanhallituksessa toimiva Susa Lehtinen (kok) ja aiemmin valtuustossa ja eri tehtävissä aktiivisesti toiminut Rosa Laine (kok.). Viime syksyn seurakuntavaaleissa nuorisovaltuustossa edelleen vaikuttava Silja Saranen (kok.) teki historiaa nousten Lopen seurakunnan kirkkovaltuustoon vain 18 vuoden iässä kaikkien aikojen nuorimmaksi valtuutetuksi. Nuorisovaltuuston kautta Lopen luottamustehtäviin ovat nousseet myös meiltä Venla Hatakka ja Essi Joutsi. Voi siis hyvin todeta, että aikalailla tehokas kasvattajaseura tämä nuorisovaltuustomme on ollut.

Historian ensimmäisessä nuorisovaltuustossa Joni Lähteen kanssa olivat puheenjohtajana Henri Aalto ja jäseninä Jenna Rinne, Essi Louhelainen ja Antti Rahikainen. Avasivat tietä tuleville nuorille ja nuvalaisille! Tänään nuorisovaltuustossamme 20 vuotta myöhemmin vaikuttavat siis Feetu Hatakka, Silja Saranen, Ella Liikala, Tuukka Marjanen, Ada Mikkola ja puheenjohtaja Viivi Riikonen. Huippuporukka!

Nyt loppuvuodesta Lopella valitaan jälleen uusi nuorisvaltuusto ja toivottavasti silloin mukaan saadaan jälleen yhtä innokkaita ja aktiivisia nuoria. Ja näin itse uskonkin.

Nuorisovaltuuston tehtävänä on siis toimia nuorten äänitorvena kunnan organisaatiossa ottamalla kantaa nuoria koskeviin asioihin ja tekemällä aloitteita sekä ideoida loppilaisille nuorille toimintaa. Nuorisovaltuuston aloitteesta mm. aikanaan Lopelle ryhdyttiin rakentamaan koulupihoille lähiliikuntapaikkoja ns. Ässäkenttiä. Nuorisovaltuusto teki Rosa Laineen johdolla silloin aloitteen kentästä ja jo seuraavana vuonna se toteutui ensimmäisenä koulukeskukseen Elmolan pihamaalle. Nyt nuorisovaltuustolta on sisässä aloite skeittiparkin rakentamiseksi koulukeskukselle. Aloite nousee käsittelyyn nyt syksyn budjettikäsittelyn yhteydessä.

Nuorisovaltuusto on jäsenilleen siis ennen muuta vastuuta ja projektien suunnittelua ja toteutuksia opettava kokemus. Nuvan tarkoituksena on myös antaa nuorille mahdollisuus tutustua kunnallispolitiikkaan. Nuorisovaltuusto toimii ilman puolueita, mutta monet nuorista ovat liittyneet sitten jo nuva-aikana tai sen jälkeen eri puolueisiin. Yhteiset asiat ovat siis tässä mielessä vieneet mukana.

Tänään torillamme kesätorin yhteydessä juhlistettiin Nuorisovaltuuston 20-vuotista taivalta. Ensimmäisen nuvan jäsenistä paikalla oli Joni Lähde ja vuosien varrelta lukuisia entisiä nuorisovaltuutettuja nykyisten nuva-laisten kanssa. Illan järjestelyistä vastasivat siis nykyiset nuorisovaltuutetut Viivi, Ada, Ella, Silja, Feetu ja Tuukka. Ja hyvää tukea ja neuvoja nuoret saivat entiseltä nuorisovaltuutetulta Venla Hatakalta, joka toimii tänä kesänä Lopen kunnan viestinnän ja hallinnon assistenttinä vastaten mm. torstain kesätoreista.

Onnea siis täälläkin nuvalaisille! Teette upeaa työtä!

Illan aikana torilla nähtiin siis paljon erilaista nuorten suunnittelemaa ohjelmaa. Ilta alkoi torilla hauskalla Amazing Race kilpailulla ja torivisan jälkeen lavan valtasivat mm. Wilda Dance Crew ja loppilaislähtöinen RAP:n Suomenmestari Varomato. Mukana illassa olivat Lopen Nuorisovaltuuston kanssa myös Lopen nuorisotoimi, Etsivä Nuorisotyö, Ohjaamo ja Mannerheimin lastensuojeluliitto.

Kiitos hienosta illasta ja pitkää ikää! Jatkakaa ja olkaa aktiivisia, kriittisiäkin, kyseenalaistakaan ja esittäkää. Mutta ennen muuta tehkää jatkossakin.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit