Paljon onnea ihana kummityttö! – Onnea myös tänään meidän nuoret valmistuneet

Blogi, tiistaina 08.06.2021

Tänään oli ihanan kummityttömme Elisan synttäripäivä.

Sweet sixteen!

Elisasta on kasvanut meidän perheelle, kuin se oma tyttö. Aivan valtavan monta ihanaa päivää, iltaa, retkeä ja juttua on tänäkin vuonna Elisan kanssa saatu tehdä ja kokea. Ja hänen sydän on kultaa. Ja meidän lapsille hän on kuin isosisko tai oikeastaan kuin paras ystävä. Sellaisena he toivottavasti pysyvät läpielämänsä.

Paljon onnea siis ihana Eltsumme! Kuustoista vee! Ja onnea myös samalla Elisan äiti ja isä – Maisa ja Tero – 30 vuotta yhteistä matkaa häistä ja tosiasiassa jo paljon pidempäänkin. Onnnea ja rakkautta jatkoonkin.

Vasemmalla Lopen Kokoomusnuorten puheenjohtaja Venla Hatakka ja keskellä valmistuneet Lotta Voivala, Susa Lehtinen ja Pieti Muhonen.

Illalla myös onnittelimme Lopen Kokoomuksen puolesta ammattiin ja lukiostakin valmistuneita. Susa Lehtinen valmistui Hyriasta ja on jo nyt nuoriyrittäjä, Pieti Muhonen ammattikorkeakoulusta kirkon nuorisotyöntekijäksi ja Lotta Voivala lukiosta ylioppilaaksi. Me muistimme kokoomusnuorten hallituksessa toimivia valmistuneita perinteen mukaan pienin stipendein. Paljon onnea ja myötä tuulta elämässä eteenpäin.

Eduskunnassa tänään kävimme läpi yritysten tuotantotukinelosta. Siinä edelleen paljon aukkoja ja kysymysmerkkejä ja huoli on suuri, että yritykset eivät tästä selviä. Nostin tänään esille myös tapahtuma-alan ahdingon, ravintolat niiden ylikireät rajoitukset ja myös urheilun ja liikunnan. Kuten kulttuurin ammattilaiset viime viikolla totesivat Mitta on täysi!

Mitta on täysi!

 

 

 

Kommentit