Pakkaspäivän myötälaukat

Blogi, torstaina 31.10.2019

Tällä viikolla olen ehtinyt hieman enemmän myös kaikkea sitä mihin on enemmän intoa kuin on ollut aikaa. Yksi sellainen on ollut hevoset, ratsastus ja hyvät ystävät. Tänään nostimme laukkoja kivassa pienessä pakkassäässä. Pohjat vielä Hunsalan metsissä ja vanhalla Hyvinkää-Hunsala-Karkkila -kapearaiteiden junaradan vanhoilla urilla mitä parhaimmat ja mehän annoimme hevosten Tiinan kanssa viedä ja nauttia. Ensimmäistä kertaa ystäväni Kaisan Sannin selässä ja hieno oli tämäkin Suomenhevonen.

Pakkasta nyt pidellyt jo muutaman päivän ja eilen itseasiassa oli jotenkin sellainen vähän kuin keväinen tunnelma kun aurinkokin vielä taivaanrannasta nousi ja sai jopa vähän räystäätkin tippumaan. Mutta sieltä se talvi tulee ja minulle se sopii ihan hyvin. Vaikka toisaalta en edes osaa sanoa mikä minulle se rakkain vuodenaika oikeastaan edes on. Ehkä eniten rakastan juuri sitä nelitahtisuutta. Odotan aina kevättä ja kesää, mutta syksykin sopii minulle ja talvikin kiva kunhan lunta ja kunnon talvea antaa.

Mutta tänään siis mentiin hevosvoimilla Hunsalasta. Pian olen jo parisenkymmentävuotta tätäkin upeaa harrastusta saanut nauttia ja joka kerta sen ison kaverin selkään on yhtä mukava kavuta. Kaiholla usein muistelen niitä ensimmäisiä tunteja ja myös maastoretkiä Nylundin Jallun kanssa. Ja myös sitä, kun ratsastamaan ehdin joka viikko ja usein useammankin kerran. Nyt siis sitä intoa ja halua paljon enemmän kuin töiden ja pienten lasten isänä aikaa. Mutta kyllä sitä aikaa sitten taas joskus on. Niin toivon.

Kiitos Tiina ja tammat! Ja kiitos Kaisa Sannin lainasta.

Kommentit