Päivän tukija Timo Heinonen: Miksi Jan Vapaavuori.

Uutiset, keskiviikkona 14.05.2014

Jannea on kehuttu jo paljon. Ja syystä. Kaiken jo sanotun lisäksi arvostan hänen panostaa suomalaisen urheilun hyväksi. Keskeisillä urheiluvaikuttamisen paikoilla hän on nostanut rohkeasti esille huippu-urheilun, mutta panostanut vahvasti myös kuntoliikuntaan ja hyötyliikuntaan.

Työkaverina Janne on vaativa ja aikaansaapa. Hän haluaa keskustella ja toivoo myös sparraamista erilaisissa aiheissa. Hänen osallistava ja erilaisiakin mielipiteitä arvostava tapa johtaa on minun mieleen. Ja se, että hänen johdolla päätökset eivät jää syntymättä. Vaikeatkin tehdään.

Minun valinta on Jan Vapaavuori.

Timo Heinonen
Kansanedustaja
Valtion Liikuntaneuvoston jäsen

Kommentit