Kokoomuksen Heinonen: Onko Keskusta mustankipeä?

Uutiset, torstaina 15.05.2014

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on huvittunut Elsi Kataisen Suomenmaassa esittämistä syytöksistä, joiden mukaan maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen johdolla olisi tehty kelvotonta maa- ja metsätalouspolitiikkaa.

”Onko Keskustaan iskenyt mustankipeys maa- ja metsätalousasioista? Tosiasiassahan kokoomuslaiset ovat hoitaneet maa- ja metsätalouspolitiikkaa vaikeassa toimintaympäristössä niin hyvin, että voidaan jo kysellä, mihin Keskustaa tarvitaan? Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa teki miehen työn 141-tuen kanssa – tämän on MTK:kin myöntänyt. Hänellä oli merkittävä rooli myös muun muassa turvemaan kyntökiellon torppaamisessa. Ministeri Koskinen on ollut aktiivinen Suomen etujen valvoja. Esimerkiksi rahoituskehysneuvotteluissa tulos oli vähintään hyvä. Saamme käyttöömme maatalouteen ja maaseudun kehittämisen EU-rahoitusta yhtä paljon kuin tälläkin kaudelle. Muilla mailla tuet alenevat keskimäärin 4 prosenttia,” Heinonen kertoo.

”Ministeri Koskinen on vuosikausiin ensimmäinen maa- ja metsätalousministeri, joka on uudistanut sektoria urakalla: metsälaki, metsänhoitoyhdistyslaki, metsäpoliittinen selonteko, maaseutuohjelma, tulossa oleva kalastuslaki…” Heinonen listaa. Hänestä on selvää, että maa- ja metsätalouden on uudistuttava muun yhteiskunnan mukana. Jämähtämällä paikalleen lopulta taantuu.

”Pidän arvokkaana myös Koskisen työtä suomalaisen ruuan hyväksi. Hänen johdollaan luotiin maahamme lähiruokastrategia. Myös ruuan alkuperämerkintöjä on selkeytetty sekä parannettu” Heinonen jatkaa.

”Totta kai myös maa- ja metsätalousministeriö on tässä taloudellisessa tilanteessa joutunut sopeuttamaan, aivan kuten kaikki muutkin. Samalla on kuitenkin pyritty varmistamaan maaseudun elinvoimaisuus. Ministeri Koskisen työn jälkeä ei kukaan kuitenkaan voi tosissaan moittia – varsinkaan jos vertaa edellisten keskustalaisten ministerien pysähtyneisyyden aikaan,” Heinonen kuittaa.

Kommentit