Hyvää huomenta. Kello on jo kohta seitsemän ja aika suunnata tämän päivän kiertueelle. Joulun alla kierrän vielä useamman kymmennen tilaisuutta Glögikiertueen merkeissä ja tänään luvassa kolmepaikkaa. Aamusta nyt ensin Nastolan Joulunavaus ja sitten puolenpäivän aikaan olen Hollolassa Joulumarkkinoilla ja iltapäivällä vielä Lahden Kauppakeskus Triossa glögipannu on kuumana Sinuhen kahvilassa. Niin mustaa ulkona, että reki ei kulje niin matkaan siis autolla 🙂 Nähdään.
Lauantai 29.11
klo 10-11 Nastola, Nastolan Joulun avaus (Mestarintie, 15550 Nastola) Kokoomuksen teltta
klo 12-13 Hollola, Hollolan Joulumarkkinat, Kokoomuksen teltta
klo 13:30-15 Lahti, Kahvila Sinuhe, Kauppakeskus Trio,
….
Päijät-Hämeen kierros takana –
Nastola, Hollola ja Lahti ja joulua…
Olipan mukava päivä taas. Tuo kolmas kuva kertoo hyvin sen hengen millä nyt hommia tehdään ja oli mukava olla kiertueella isomman ehdokasjoukkomme kanssa. Mukana siis kaikki meidän Hämeen kokoomuslaiset kansanedustajat Sanni, Kalle ja minä sekä hieno joukko meidän uusia ehdokkaitamme. Hyvä henki ja uskon, että se näkyy uloskin päin. Yhdessä tekemällä politiikassakin vain pärjätään jos millään.
Aamulla ensin Riihimäelle ja sieltä Timon Tiimin talkooapua matkaan ja sitten Nastolan Joulunavaukseen aamupäiväksi ja sieltä kierros jatkui Hollolan Joulumarkkinoille ja iltapäivällä vielä tarjosimme glögiä ja piparkakkuja Kauppakeskus Trion Sinuhessa. Olen monet kerrat aina kiitellyt ja hämmästellyt sitä kuinka Hämeenlinnassa ja Forssassa tulee koko ajan uutta väkeä mukaan kampanjaa ja paljon ihmisiä myös mainosten perusteella varta vasten minua tapaamaan. Viimeisen parin kolmen vuoden aikana tätä samaa on ollut kerta toisensa jälkeen enemmän havaittavissa myös Päijät-Hämeessä. Tänäänkin Nastolassa monta kohtaamista missä tultiin vartavasten terveisiä tuomaan ja myös tukiryhmäänkin liittymään. Sama myös Hollollassa ja Lahdessakin tuttuja ja uusiakin tuttuja liikkeellä. Kiertäminen ja aktiivinen tekeminen vaalien välissäkin siis kantaa tällaistakin hedelmää. Kiitos paljon.
Keskusteluissa tänään paljon esillä mm. tasa-arvoinen avioliittolaki. Valtaosa totesi, että enemmistö on päätöksen tehnyt ja pulinat pois, mutta arvokkuutta ja toistenkin mielipiteen ja tunteiden kunnioitusta moni toivoi. Olen samaa mieltä. Yritetään elää yhdessä sovussa ja kunnioittaa meitä kaikkia ja meidän kaikkien erilaisiakin mielipiteitä. Hyvä ohje minusta on se, että jokainen meistä on erilainen, mutta toivottavasti aina samanarvoinen.
Talous oli totta kai vielä suurempi keskustelun aihe ja myös Ukraina ja Venäjänkin politiikka puhutti. Ja muutamat terveiset sain myös kuntarakenneuudistuksesta. Siinä olen alusta asti todennut, että annetaan jokaisen kunnan itse päättää mitä haluaa tehdä ja kuinka parhaat palvelut pystyy parhaiten tuottamaan. En tässä ole mikään muita neuvomaan ja aina siellä paikallisesti oman kunnan asiat niin vahvuudet kuin heikkoudetkin tiedetään. Itse siis luotan tässäkin hyviin kuntapäättäjiin ympäri Suomen. Siksi en kauhean innostunut ole ollut tästä kuntamallin romuttavasta Sote-uudistuksesta. Siinä on kävelty monen kunnan mielipiteen yli ja myös tätä Nastolassa ja Hollolassakin useampikin arvosteli. Kokivat, että heidän mielipidettä ei ole kuultu ja kunnioitettu. Se on yleensä jo huono lähtökohta jos tällainen tunnekin pääsee syntymään, että sanellaan ja määräillään eikä anneta itse päättää. Pahaa pelkään, että jos tällainen tyytymättömyys tämänkin sote-mallin ympäri kasvaa niin vaikeuksissa vielä ollaa jatkossakin. Ja silloin alkaa monessa paikassa olla jo tärkeimpien sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaaminenkin uhattuna. Nyt pitäisi jo saada tuloksia aikaan ja sellaisia missä demokratian ääni kuuluu ja ketään ei kyykytetä.
Mutta kiitokset nyt hyvistä palautteista ja risuistakin teille hyvät päijät-hämäläiset. Kaikki vien perille ja tutkiskelen itsekin mielessäni. Ja lupaan ottaa tästäkin päivästä jälleen opiksi.
Nyt syntymäpäiville ja huomenna sitten Lopen Joulunavaus. Nähdään!