Tänään minulla oli tarkoituksella vapaapäivä. Jätin kalenterini tyhjäksi sen takia, että halusin osallistua joulunavajaisiin ja joulumarkkinoille. Ja halusin myös varata aikaa hautausmaalla käynnille ja myös itselle ja perheelle. Vapaapäivä.
Aamustan lähdin kävelylle ja Lopen hautausmaalle. Tänään nimittäin tasan 75 vuotta sitten Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja rikkoi itsenäisen maamme koskemattomuuden. Neuvostoliitto kiisti ja vyörytti pitkään syyn suomalaisten niskaan, mutta me tiesimme totuuden ja myöhemmin myös Neuvostoliitto ja Venäjä Boris Jeltsikin johdolla on myöntänyt ”Talvisodan olleen Stalinin rikos Suomea vastaan”. Viime vuonna Vladimir Putin myönsi myös mutta omalla tavallaan todeten, että ”talvisota oli Neuvostoliiton yritys korjata bolsevikki-vallankumouksen virhettä. Suomen raja oli vuoden 1917 jälkeen liian lähellä Pietaria ja Neuvostoliitto halusi korjata asian.” Valitettavasti Ukrainan tapahtumat tuntuvat jotenkin toisinnoilta. Toivottavasti joskus Venäjä nekin rikoksensa voi tunnustaa.
Mutta tänään vein kynttilät Lopen Sankarihaudalle. Ensimmäinen loppilainen kaatui jo vajaa viikko sodan syttymisestä itsenäisyyspäinä 6.12.1939 ja sen jälkeen monta monta muuta. Sankarivainajien muuri Lopen hautausmaalla on puhutteleva ja kunnioitusta herättävä. Rakkaan kotikunnan uhri oli poikkeuksellisen suuri. Kaikkiaan Talvi- ja Jatkosodassa kaatui 250 loppilaista ja haavoittui noin 500 loppilaista miestä. Hurjimmat hetket koettiin jatkosodassa, kun Kämärän taistelussa kaatui 21 ja haavoittui 61 loppilaista yhden vuorokauden aikana. Sytytin tänään kynttilän Sankariristille, oman vaarini Talvisodan ja Jatkosodan veteraanin Paavo Heikkilä haudalla ja poliisina kotirintamalla palvelleen Poliisi-Pappani Juho Heinosen haudalle. Ja myös isoäitieni haudoille jotka kuuluivat Lotta-Svärdiin.
Hatausmaalla aamuvarhaisella hiljaista ja rauhallista. Toisin kuin 30. marraskuuta 1939. Onneksi tänään näin. Kiitos ja kunnia heille jotka taistelivat ja jotka antoivat suurimman mahdollisen uhrin. Kiitos myös kotirintamalla olleille ja kaikille naisille ja lapsille. Ja myös teille jotka sen jälkeen maamme uudestaan rakensitte. Lupaan tästä eteenpäin joka päivä – 105 päivää – uhrata yhden ajatuksen ja hetken teille.
…
Päivällä sitten lastemme päiväkodin Satakielen vanhempaintoimikunnan joulutapahtumaan ja myyjäisiin. Kiva tapahtuma. Iso kiitos teille ahkerille vanhemmille. Entisenä opettajana osaan arvostaa todella teidän vanhempien panosta. Ilman sitä jäisi moni juttu päiväkodeissa ja kouluissa tekemättä ja myös se luon valtavan määrän yhteisöllisyyttä ja henkeä lisää.
Päiväkodilta sitten Riihimäelle missä 52. Joulunavaus Riihimäellä Mieslaulajien johdolla. Graniitilla myös hienoja RiVoLin voimisteluesityksiä ja DanceArtin tanssiesityksiä. Ja sen jälkeen lähtikin perinteinen joulukulkue Hämeenkatua matkaan! Illalla vielä samanlaisissa tunnelmmissa Lopen kunnantalolla kun Lopen Yrittäjät järjestivät jokavuotisen Lopen Antin Adventin. Joulymyyjäisistä hieman lahjojakin jo pukinkonttiin ja paljon ystäviä jälleen koolla. Tällaiset perinteet ne vaan pitää mahtua aina kalenteriin ja niin kuin illan Hoosiannakin Lopen kirkossa. Tunnelmainen vesper kirkkoherramme Tuomas Hynysen ja kirkkokuoron kanssa.
Mutta nyt kotona ja jouluvaloja hieman ja kynttilöitäkin palamaan. Tuntuu, että joulutunnelma sieltä alkaa löytyä vaikka vielä monta tiukkaa työviikkoa tässä onkin edessä. Huomenna aamusta heti liikkeelle ja saan vieraakseni Lopelle ystäväni maatalousministeri Petteri Orpon ja hänen kanssaan jatkamme sitten päivää Riihimäellä yritysvierailulla ja illansuussa sitten yleisötilaisuudella. Petterin kanssa olen Laurellilla kello 15.30-16.30.
Niin ja Lopellakin huomenna Jouluglögit. Tervetuloa Lopen Kokoomuksen ja sitoutumattoman seurakuntaväen kiitoskahveille ja glögeille Lounastupaan kello 17-19. Paikalla myös loppilaisia kunnan- ja seurakunnan luottamushenkilöitä.