Päijät-Hämeen päivää – Istuntovapaa viikolla hyvää aikaa kiertää maakuntia.

Blogi, maanantaina 27.10.2014

Tällä viikolla eduskunnassa ei ole istuntoja PN:n kokousten takia. Näin ollen siis hyvää aikaa kiertää nyt ympäri Hämettä ja tänään aloitan Päijät-Hämeestä. Aamusta aikaisin siis nyt Lahteen ja sitten Hollolan kautta eteenpäin. Iltapäivällä Riihimäelle ja siellä muutama tapaaminen ja illalla sitten kunnanhallituksen kokousta seuraamaan valtuustonpuheenjohtajana. Tänään siellä käsittelyssä mm. talouden osavuosikatsaus. Tämän vuoden talousarvio oli meillä vain 40 000 euroa ylijäämäinen. Nyt elokuun lopussa viivan alla on kuitenkin plussaa jo 1,3 miljoonaa euroa ja toivottavasti loppuvuosi jatkuu samanlaisena. Tulemme siis tekemään tänäkin vuonna reilusti ylijäämäisen tilinpäätöksen. Mutta ensi vuosi näyttää jo vaikeammalta, mutta palataan siihen. Ensi vuoden talousarvio myös tänään tosin pöydällä. Sen valmistelu etenee ja tänään kunnanhallitus päättänee esittää 0,5 prosentiyksikön veroprosentin korotusta, mutta kiinteistöveroja ei meillä olla nostamassa. Pitkä lista illalla ja se löytyy kokonaisuudessaan kuntamme kotisivuilta. Vastaan mielelläni kysymyksiin. Mutta nyt Päijät-Hämeeseen ja Lahdesta se päivä alkaa.

Niin ja tänään illalla myös Lopella Seurakuntavaalikahvit. Tervetuloa Lounastupaan tapaamaan seurakuntavaalien ehdokkaita ja juttelemaan ajankohtaisista kello 16-18. Yritän itsekin ehtiä heti alusta lähtien paikalle. Nyt pakko lähteä matkaan.

Kello 21.45 ja hetki jo kotona. Tänään pitkä kunnanhallitus ja isoja asioita eteenpäin. Itse olin tyytyväinen, että hallitus jätti edelleen avoimeksi ja mahdolliseksi eromme Kolmenkierto jätelautakunnasta. Minusta tilanteen ja toiminnan on muututtava siellä ja senkin ylikunnallisena toimielimenä palattava kunnioittamaan vaaleilla valittujen valtuustojen ja kunnanhallitusten kantoja. Mutta nyt siis odotamme mitä hallinto-oikeus lautakunnan päätöksistä päättää ja sen jälkeen Lopella asian käsittely jatkuu. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että toimiva kiinteistökohtainen järjestelmä tulee jatkossakin turvata ja sitä kautta myös laadukkaat ja hyvät jätealan palvelut tänne maaseudullekin. Mutta asiaan siis palaamme ensi vuonna kun oikeuden päätös saatu.

Kunnanhallitus käsitteli myös ensi vuoden verot ja ne menivät eteenpäin esitelyllä tavalla ja myös jatko-ohjeistus ensi vuoden budjettia varten. Palaan siihen lähiaikoina kun asiat julkisiksi. Muutamia muutosesityksiä jo tänään nostin keskusteluun ja palaan niihin aikanaan täälläkin. Kunnanhallitus myös päätti esittää valtuuustolle, että Launosten koulu ja esiopetushanke etenee suunnitellusti. Kustannusarvio ylittyi 500 000 eurolla, mutta siitä huolimatta katsoimme järkeväksi nyt edetä suunnitellusti. Minusta myös Läyliäisten hanketta on syytä viedä eteenpäin valtuuston linjaamalla aikataululla eikä aikataulua tulisi lykätä. Tämä asia varmasti vielä tulee tänä syksynä ja loppuvuonna puhuttamaan ja tähänkin ehkä täälläkin vielä tarpeen palata.

Mutta nyt päivä paketissa. Lopen Seurakuntavaalien kahvitilaisuudessa oli hienosti väkeä paikalla. Itseasiassa Lounastupa täynnä koko parituntisen ajan ja hyvää keskustelua. Kiitos siis ehdokkaille ja kaikille paikalla olleille. Tällaisia keskustelutilaisuuksia voisi minusta olla useamminkin ja myös vaalien välissäkin. Eikö? Mutta nyt ennen vaaleja vielä järjestämme Läyliäisten Apajassa ensi viikon tiistaina 4.11. kello 18.30 alkaen seurakuntavaalien vaalipaneelin. Tervetuloa sinne silloin kuulemaan ehdokkaittemme mielipiteitä ja paikalla myös seurakuntamme kirkkoherra Tuomas Hynynenkin.

Ja kiitos vielä Päijät-Hämeen päivästäkin. Hyvä anti ja asioita eteenpäin. Ja muutamaa lukiovierailuakin vielä hahmottelimme tälle syksylle ja myös kotimatkalla Riihimäellä kävimme kollegani Aino-Kaisa Pekosen kanssa tulevaa Ravintolapäivän Kakkukahvilaammekin. Hieman uudenlaistakin juttua siis luvassa.

Huomenna sitten suunnaksi Hämeenlinna.

Kommentit