Padasjoella Huovarin saaressa jo 7. kerran – Timon pilkit keräsi ennätysväen

Uutiset, sunnuntaina 01.03.2009

Jo seitsemännen kerran järjestetty Timon Pilkki -tapahtuma keräsi upeassa talvisäässä ennätysväen. Huovarin saaressa Merja ja Lauri Suomaa rannassa järjestetty Timo Seppälän ideoima pilkkitapahtuma sai tänä vuonna myös toisen nimisponsorin kun kansanedustaja Timo Heinonen kutsuttiin mukaan järjestelyporukkaan. Kaunis maaliskuinen talvipäivä antoi kaikille jotakin; kalansaaliita, kokemuksia ja hauskaa yhdessäoloa.

– Oli kiva, kun päijät-hämäläiset kutsuivat minuun mukaan isännöimään jo perinteeksi muodostunutta kokoperheen pilkkitapahtumaan. Timon Pilkit saavat jatkoa varmasti ensi vuonnakin ja katsotaan jos vaikka saisimme kisoja lisääkin, hymyili kansanedustaja Timo Heinonen auringon kanssa kilpaa kirkkaalla järvellä.

Aikanaan nyt jo entisen kansanedustajan Timo Seppälän ideoimasta Timon pilkki -tapahtumasta on vuosien aikana muodostunut odotettu ja kiitelty rento talvitapahtuma. Tänä vuonna upea sää houkuttelikin järvelle ennätysosanoton. Pilkkikilpailuun ja talvipäivään osallistui viitisenkymmentä kisaajaa.

– Väkeä oli todella paljon ja tarjoilut ja paikat viimeisen päälle. Sen oikeastaan tietää aina kun tänne Heliönpolun Sähkörantaan, kiitteli Heinonen tapahtuman järjestelyistä vastanneita Merja ja Lauri Suomaata.

Timon Pilkit tapahtumassa kisattiin leikkimielisesti kolmessa eri sarjassa ja pokaaleihin tarvittiin tänä vuonna useampikin ahven ja vain nuorten sarjassa pyttykantaan pääsi kiinni nypyllä.

– Itse en edes kokenut sitä. Ei aivan ollut tuo teknikkaa hallussa, mutta kokemusta ja aurinkoa tänään sain ja paljon uusia ystäviä, kertoi Heinonen ja lupasi, että tapahtuma saa jatkoa ensi vuonna.

Kommentit