Pääministerikisa tiukkenee SDP:n ja Kokoomuksen kesken – Vihreiden alamäki jatkuu

Blogi, keskiviikkona 19.09.2018

Helsingin Sanomat julkaisi tänään mielenkiintoisen politiikan syksyn gallupinsa. Puoluekannatusmittauksessa peräti 2380 ihmiseltä kysyttiin Kantar TNS:n toimesta minkä puolueen tai muun ryhmittymän ehdokasta hän äänestäisi, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt. Tuorein gallup vahvisti asemia siitä, että ensi keväänä suomalaiset pääsevät vaaleissa valitsemaan kahden erilaisen linja välillä kun pääministerin paikasta kisaavat tiukimmin SDP:n Antti Rinne ja Kokoomuksen Petteri Orpo. Rinteen ja SDP:n ympärille on rakennettu vauhdilla punavihreää tai vihervasemmiston blokkia missä talouspolitiikan linja muuttuisi varmasti merkittävästi kuten myös turvallisuuspolitiikankin.

Rinteen vasemmistoblokin haaveille voi lopulta olla kohtalokaskin kolaus se, että Vihreiden gallupsuosio sulaa. Vihreiden puheenjohtaja jäi ennaltamäärittelemättömän pitkälle sairaslomalle ja taustalla näyttää käyvän jo kiivas valtataistelu väliaikaisvallasta, mutta myös tulevasta Vihreiden puheenjohtajuudesta. Puolueen ajautuminen tuuliajolle voi pahimmillaan syventää Vihreiden gallupalamäen syöksyä entisestään eikä sairaslomalle jääneen Touko Aallon mediajulkisuus ja puhumattakaan Jani Toivolan asunto-, taksi- ja sairaslomavempuilusta ainakaan puolueen arvostusta ja asemaa vahvista.

Perussuomalaiset jatkoivat edelleen hienoista nousuaan. Olen itse arvioinut jo aiemmin, että PS voi hyvinkin nousta kevään vaaleissa neljän tai jopa kolmen kärkeenkin jos Keskusta ei saa kannatustaan nousuun ja Vihreiden syöksy jatkuu. Odotin toki jo tässä Ruotsin vaalien vedon olevan kovempaa Perussuomalaisten laariin, mutta katsotaan mitä seuraavat gallupit sitten tuovat. Sen jälkeen olemme viisaampia.

Oman mielenkiintoisen lisämausteen tähän politiikan syksyyn tuo myös tänään julkaistu entisen Supon johtajan ja eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitisen muistelmat. Tikunnokkaan nousee kirjassa SDP, jolla olisi ollut laajaa yhteistyötä DDR:n vakoojien kanssa. Tämän aikakauden politiikoista osa edelleen on aktiivisesti mukana demareiden mm. ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaa määrittelemässä vaikkakaan kirja ei suoraan kerrokaan ketkä yhteksien aktiivisimmat olivat. Mutta on aivan varma, että keskustelu jatkuu ja kysymyksiä tulee ja myös SDP:ltä odotetaa vastauksia. Mielenkiintoinen oli myös Tiitisen toteamus oman listansa nimistä, kun hän ei suoraan kiistänyt, että Tiitisen listalla ei olisi Kalevi Sorsaa ja Tarja Halosta. Seppo Tiitinen tyytyi toteamaan Sorsasta ja Halosesta, että ”melkoisella varmuudella” ei heidän nimiä siellä ole. Miksi Tiitinen ei sanonut suoraan, että ei ole? Mutta varmasti keskustelu jatkuu ja toivottavasti Tiitisen lista saadaan myös julki ja totuus lopulta selville.

Merkillepantavaa HS:n gallupissa on myös se, että kovalla mekkalalla kyhätty Liike Nyt ei näytä nousevan gallupeissa esille. Jungnerin ja Harkimon Liikkeen kannatus jää kymmenyksiin kategoriassa muut.

Helsingin Sanomien aamun gallupin luvus siis tässä: Sdp 21,4 (-0,3), Kokoomus 19,7 (-0,3), Keskusta 15,5 (-), Vihreät 12,9 (-0,8), Vas 9,6 (-), PS 8,7 (+0,8), Rkp 4,5 (+0,2), Kd 3,9 (-0,2), Muut 2,2 ja Siniset 1,6 (+0,4)

Mielenkiintoista nähdä mitä vuosi ja talvi tuo tullessaan. Minusta on hyvä, että nyt ainakin näyttää siltä, että meilläkin päästää äänestämään pääministeristä kahden erilaista politiikkaa noudattavan linjan välillä. Mutta matkaa vielä on paljon ja mitä vaan voi tapahtua.

Tänään ollut vauhdikas päivä. Aamusta jo varhain liikkeellä ja nyt kello 13.55 ja istunnossa esillä kunnat ja kuntatalous. Takana jo hyvä keskustelu Oikeusministeriön hallinnonalasta missä jälleen nostin esille seksuaalirikollisten ja väkivaltarikollisten tuomioiden tiukentamisen ja myös sen, että heitä koskevista vaarallisuussrvioinneista tulee tehdä oikeutta sitovia. Ei siis voida vapauttaa henkilöä jota ammattilaiset pitävät vaarallisena muille ihmisille.

Päivällä lounastauolla mikä toki muuttui kahvitauoksi tapasin ystäväni taistelija Netta Tiitisen. Mahtavia uusia grafiikoita meille ja jälleen neljän teoksen sarjassa hienosti minulle tärkeitä arvoja ja tavoitteita. Mahtavia teoksia ja samalla sovimme jo myös Hämeenlinnaan pienen tilaisuuden näiden ja jouluglögien ympärille.

Mutta nyt takaisin töiden pariin. Seuraavaksi puhutaan työstä ja suomalaisista yrityksistä. Elinkeinoministeri Mika Lintilä seuraavaksi esittelee omaa hallinnon alaa ja illalla vielä pidempi kokous Veikkauksen asioiden parissa.

 

Kommentit