Eduskunnan epäluottamukseen kaatuneen Antti Rinteen (sd.) hallituksen jättämä perintö oli sekä huono, että pesä velkainen. Pääministeriksi nousseen Sanna Marinin (sd.) ei olisikaan pitänyt ottaa tätä perintöä sellaisenaan vastaan, vaan tehdä siihen niin omat korjauksensa kuin parannuksetkin. Keskustan uusi puheenjohtaja ja valtiovarainministeriksi noussut Katri Kulmuni (kesk.) kuitenkin totesi, että hallitusohjelmassa ei ole tarpeen muuttaa pilkkuakaan.
Rinteen vasemmistohallituksen laatima hallitusohjelma oli erityisesti talouden näkökulmasta vastuuton jo alun alkaeenkin. Rahankäyttöä lisättiin valtavasti ilman, että jaettavaa rahaa olisin oikeasti olemassa. Raha siis päätettiin ottaa velanottoa lisäämällä ja myös valtionomaisuutta käyttötalouden katteeksi myymällä. Vaikka kohteet lisäpanostuksille ovat sinänsä tärkeintä, niin niiden rahoittaminen näin on vastuutonta.
Iso perustavaa laatua oleva ongelma niin hallitusohjelmassa kuin ensi vuoden 2020 talousarviossa on myös se, että työllisyystoimet loistavat poissaolollaan. Viime kaudella Kokoomuksen ja keskustan johdolla maahan syntyi jopa 140 000 uutta työpaikkaa ja työttömyys, niin pitkäaikaistyöttömyys kuin nuorisotyöttömyyskin, vähenivät. Nyt reilussa puolessa vuodessa tilanne on kuitenkin jo muuttunut. Talouden kasvu on hidastunut ja hyvä työllisyyskehitys myös ja jo jopa pysähtynyt. Ja mikä pahinta Marinin ja Kulmunin hyväksymä ensi vuoden talousarvio tulee hallituksen päättämin toimin edelleen jopa heikentämään työllisyyttä. Siis käytännössä lisäämään työttömyyttä. Työllisyystilanteenme olisi siis ensi vuonna parempi, jos ei Marinin hallitus tekisi mitään.
Esittelimmekin pari viikkoa sitten Kokoomuksen vaihtoehtobudjetin tälle hallituksen esitykselle. Siinä esitimme konkreettiset toimenpiteet yli 60 000 uuden työpaikan syntymiseen Suomeen ensi vuonna. Se nostaisi maamme työllisyysasteen kohti tavoiteltua 75% työllisyysastetta ja vahvistaisi julkistataloutta ja talouden tasapainoa.
Sain itse vetää Kokoomuksen Valtiovarainvaliokunnan vastaavana tämän Kokoomuksen vaihtoehtobudjetin valmistelun. Minulle oli tärkeää, että teemme sen laajasti yhdessä ja sisällöltään sellaiseksi, että se on sosiaalisesti oikeudenmukainen ja ihmisten arkea vahvista niin lapsiperheiden, opiskelijoiden, työssäkäyvien kuin eläkeläisten ja ikäihmistenkin osalta.
Velanoton politiikalle on siis olemassa vaihtoehto. Ja tässä vaihtoehdossa me esitämme yli 150 miljoonaa euroa lisää rahaa vanhustenhoitoon. Sillä saataisiin jo ensi vuonna 1000 hoitajaa kotipalveluihin ja toiset 1000 ympärivuorokautisiin asumispalveluihin. Lisäisimme myös koulutukseen enemmän rahaa kuin Marinin hallitus ja vieläpä pysyvästi eikä vain pariksi vuodeksi. Ammattikouluihin saataisiin näin tarvittavat lisäopettajat ja myös poliisien määrän korottamiseen 8000 poliisiin meillä olisi rahoitus. Ja yhtenä tärkeänä myös rahoitus todella tärkeään nuorten mielenterveyspalveluiden terapiatakuuseen. Ja tämän kaiken pystyisimme siis rahoittamaan hallitusta pienemmällä velanotolla sillä vahvistuva työllisyys antaisi myös tilaa parantaa hyvinvointipalveluita. Tällainen olisi meidän arvovalinta.
Eduskunta pääseekin vielä äänestämään näistä tällä viikolla. Toivon, että Kokoomuksen vaihtoehto tulisi hyväksytyksi sillä se olisi parempi niin Suomelle kuin suomalaisillekin.
Vielä oikein hyvää joulun odotusta kaikille ja kiitos päättyvästä vuodesta.
Timo Heinonen
Kansanedustaja
Valtiovarainvaliokunnan vastaava