Vuosi sitten syksyllä SDP:n puheenjohtaja, nykyinen pääministeri, Antti Rinne totesi Keskisuomalaisessa 15.9.2018, että ”Sipilä itse pitkälti syyllinen työmarkkinoiden jännitteisiin”. Tänään hänen ei tarvitse syyllistä etsiessään edes avata suutaan vaan riittää, kun aamulla kotona katsoo peiliin.
Viime kaudella jo aiemminkin, helmikuussa 2016, silloinen oppositiojohtaja Antti Rinne moitti Kauppalehden haastattelussa silloisen pääministerin Juha Sipilänhallituksen toimintaa. Rinne ohjeisti, että ”Kun poliitikot lähtevät sotkeutumaan työmarkkinoihin, niin yleensä syntyy sutta ja sekundaa.”
Ehkä peiliin katsoessa ja syyllistä tuijottaessa silmiin voisi hyvin muistella omia sanoja ja sitä miten sutta ja sekundaa tulee, kun poliitikot lähtevät sotkeutumaan työmarkkinoihin.
Eilen meidän kansanedustajien puhelimet piippasivat lukuisia kertoja ajankohtaisia uutisviestejä, joista kaikissa kerrottiin uusista tapahtumista postin kiistoissa ja sen jälkeen isossa määrässä viestejä kerrottiin alkavista lakoista ja lakonuhista.
Postin työkiistan laajat tukilakot haittaavat postinkulun lisäksi jo maamme vientiä ja liikennettä. Yksin Finnair joutui jo perumaan lähes 300 lentoa ja uudet tukilakot laajenivat entisestään tänään maanantaina. Suomi on pian pysähdyksissä, kun mm. Teollisuusliitto ja Pro ilmoittivat aloittavansa omat lakkonsa parin viikon kuluttua.
Ja neuvottelupöytiin on myös tulossa mm. kunta-alan sopimukset. Aivan perustellusti ja odotetusti esillä on tällöin erityisesti naisvaltaisten alojen palkkatasa-arvokysymys ja myös näiden alojen työntekijöiden hyvinvointikysymykset. Hoitajien TEHY ja SUPER ja opettajien OAJ ja varhaiskasvatuksen opettajat ja muut merkittävät kunta-alan työtenkijäliitot vaativat varmasti muita isompia korotuksia alkuvuodesta, kun heillä sopimukset päättyvät. Jos en poliitikkona tätä kommentoi, niin opettajana ja OAJ:n jäsenenä sanon, että ansaitsevat korotuksensa ja myös toimet työolojen parantamiseksi.
Mutta tällaista on meno, kun maassa on vasemmistohallitus demarijohdolla ja omistajaohjaus on demareilla ja myös Ay-liikkeessä myös demareilla kova tai ainakin vahva ääni. En tiedä mitä meno olisi ilman tätä kolmiyhteyttä. Mene ja tiedä.
….
Aamusta tänään ajelin Janakkalan Kiipulaan. Siellä vedin Hämeen Maakuntavaltuuston syyskokouksen ja hyväksyimme mm. ensivuoden talousarvion ja muut ja myös jatkoimme maakuntajohtaja Anna-Mari Ahosen määräaikaista työsuhdetta kevääseen 2023 asti. Meillä on erinomainen maakuntajohtaja ja hienoa, että hänen johdolla saamme Hämettä eteenpäin viedä myös maakuntahallinnon murros- ja muutosvaiheessakin.
Kokouksessa Antti Ahosen johdolla teimme myös aloitteen minkä myötä Jaakko Juteinin päivä 14.7. nimettäisiin vuotuiseksi maakuntapäiväksi ja liputuspäiväksi täällä Hämeen kultamailla. Hieno aloite ja jälleen upeaa työtä maakuntamieheltä ja liputuksen ja perinteiden mieheltä Antilta. Hattua nostan!
Kokouksen jälkeen jaoimme vielä Hämeen Kulttuuritunnustusstipendin. Tänä vuonna 2000€ palkinnon ojensimme Kanta-Hämeen Menneisyyden etsijät ry:lle. Reijo Hyvösen johdolla porukka tehnyt upeaa työtä ja sen myötä tunnemme entistä paremmin myös juuriamme ja menneisyyttämme täällä Hämeessä. Onnea ja tsemppiä jatkoon siis Reijo, Ossi, Pekka, Jussi, Mikko ja Tomi. Antakaa piippareiden piippailla.
Iltapäivällä vielä Suomen Metsästysmuseon kokous, missä esillä myös iso Erämuseo-hankkeemme. Iso hanke ja toivottavasti etenee täällä meidän vahvalla eräalueellamme. Riihimäen seutuhan on monessa mielessä maamme eräpääkaupunki. Onhan täällä hienon museomme lisäksi myös mm. Metsästäjäliiton päätoimisto, Sako, Marsalkka Mannerheimin Metsästysmaja, Lopen Ampumaurheilukeskus ja upeat kahmimaan ja kalaisat Lopen järvet. Suomen Eräpääkaupunkiseutu.
Illalla tänään vielä Lopen kunnanhallituksen kokous, mutta sitä ennen vielä Lopen puheenjohtajisto. Kokouksia siis riittää.
…
Kello 21.37 ja kotona jo hetki. Pitkä kunnanhallitus vielä iltaan ja isoja asioita myös puheenjohtajistossa tänään pöydällä. Siirsimme kuitenkin kunnan talousarvion käsittelyn viikolla eteenpäin. Saamme vielä hieman tuorempaa tietoa tämän vuoden talouden toteutumista ja myös ehtivät vielä hieman tarkistaa esityksen yksityiskohtia. Kuitenkin tällä hetkellä näyttää siltä, että taloutemme toteutuu pelättyä paremmin ja myös ensivuoden talousarvio pystytään tekemään ylijäämäisenä. Se ehdoton tavoite.